Keskustelut Metsänomistus Metsämaan kiinteistövero?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 40)
  • Metsämaan kiinteistövero?

    Pienen suopalstan (osa)omistaja kertoi saavansa jatkuvasti kiinteistoverolapun. Muuta kiinteistöä ei omistuksessa ole. Keskustelurinki ei ottanut uskoakseen moista. Joku oli tietävinään, että selitys on pinta-alan pienuus (alle 2 ha). Mahtaako asialle olla parempaa selitystä?

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Eihän tuostakaan suoläntin kiiteistöverossa olisi mitään haitta kunhan maa arvostettaisiin todellisen käyvän arvon mukaan, niin verohan alkaisi kovasti lähestyä nollaa. Verottajalla vain on se käsitys että nimike tontti tekee maapalasta automaattisesti  arvokkaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    pihkatappi pihkatappi

    Joskus oli myynnissä pohjoisessa pienessä taajamassa tila, missä oli varmaan 6 kaavassa olevaa tonttia. Tuollainen on jo aikamoinen rasite, jos puolet tilan metsätalouden tuotoista menee kiinteistöveroon ja tonteille ostajia saa etsiä vuodesta toiseen. En kyllä tiedä, missä vaiheessa kiinteistövero alkaa kaavoituksen jälkeen juosta, mutta varovainen selvittää asian ja vielä varovaisempi tietää että niiden tonttien vierustojen hakkuut ovat jossainvaiheessa luvanvaraisia.

    Gla Gla

    Eikös hallituksen tavoitteena ole muuttaa kiinteistöveroa niin, että käypä arvo huomioitaisiin nykyisiä taulukkoarvoja paremmin? Voi tietysti olla, että vaikutus ulottuu lähinnä kaupunkien kalliisiin tontteihin.

    Metsänmies

    Kitsas tuolla aiemmin mainitsi, että, jos omistaa useita palstoja, pääsee tuosta pienen palstan kiinteistöverosta irti. Ei pääse automaattisesti, tontti on saatava saman kiinteistötunnuksen nimiin, kuin isompikin palsta, silloin onnistuu.. Itse omistin 1,85 ha:n palstan , jouduin maksamaan siitä tontin kiinteistömaksun. Kysyin verottajalta. Verottaja tulkitsee alle 2ha:n palstn AINA tontiksi, olkoompa se missä ja millainen tahansa. Ainoa poikkeus taisi olla, jos on vielä maatilan nimellä ( siis mökin ympärykset peltoa). Itsellä oli metsitetyt pellot, puuta jo reilut 400 mottia, verottajan mielestä tontti.

    Timppa

    Rantakaavassa voi olla vaikka 100 tonttia, jos tila on yli 2 ha eikä niistä mene kiinteistöveroa, jos omistaja ei ole myynyt niistä yhtäkään.  Ensimmäisen myynnin jälkeen muuttuvat kaikki loput tontit kiinteistöverollisiksi.

    kitsas

    Metsänmiehen tapauksessa harkitsisin oikaisuvaatimuksen tekemistä kiinteistöveropäätökseen..

    Kuitenkin huomioida täytyy sijainti, mikäli on sellaisella paikkaa, että sen saisi tonttina myytyä helposti, niin voi olla vaikea muuttaa. Itselle kun tuollainen alle 2ha suopohjainen, kaukana hiekkatiestä oleva pala oli aikoinaan tulollaan, niin tiedustelin verottajalta, että oletteko sille tonttiverotusta määräämässä, niin kyseli ja totesi minun olevan metsätalousmielessä asialla, joten kyseinen virkailija lupasi, että ei olla veroa määräämässä – eikä ole sellaista siunaantunut – ainakaan vielä. Tila on siis yhä oma kiinteistönsä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tolopainen oikeassa. Ranta- tai yleiskaavoitus ei vielä laukaise kiinteistöveroa vaan vasta ensimmäinen tontin myynti. Onko kellä kokemusta, voiko kaavaan merkityt tontit lohkoa erillisiksi alle 2 hehtaarin tiloiksi ilman kiinteistöveron määräämistä ellei ole myynyt yhtään tonttia?

    Visakallo Visakallo

    Ei tonttia tarvitse myydä, lohkominen ja luovuttaminen lahjoittamallakin laukaisee kiinteistöveron.

    Menninkäinen

    Minulla on myös erillinen alle 2ha metsäkiinteistö. Tarpeeksi lähellä on muita kiinteistöjä niin katsotaan yhtenä kokonaisuutena.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Pienen(alle 2ha ) metsätilan kiinteistöverosta pääsee eroon ainoastaan,jos myy tilan tai jos omistaa metsää yli 2 ha muualla,niin liittämällä tila toiseen.Viime vuonna liitin ostamani 1 ha tilan isompaa,maamittauslaitos veloitti 160 euroa toimenpiteestä.Kahdessa vuodessa kulu kuittaantuu,kun vapautui kiinteistöverosta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 40)