Keskustelut Metsänhoito Metsän hävitystä

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 192)
  • Metsän hävitystä

    Kolmisen viikkoa ehdin ihmetella kotopaikkani läheisyyteen tehtyä laajaa aukkoa, tai oikeammin useampia.

    Mielestäni tässä on tehty on oikea metsän hävitys.
    Kyseessä olevan männikkökankaan puusto oli enintään kuitumittaista mäntyä parhaassa kasvussa.
    Kun metsä vielä oli pystyssä mietin ohiajaessani että alkaisi olla ensiharvennusvaiheessa, pian tulivat koneet ja nyt on sellainen harvennus etteivät linnut aukon yli jaksa lentää ilman eväsreppua.

    Tähän uusi metsälaki antaa valtuuden.
    Hankintahinnan verovähennysoikeus vielä edistää metsien hävitystä.
    Onko tämä nyt sitä metsäteollisuuden vaatimaa puutavaran hankintaa?

    On todella pelottava ajatus palauttaa pinta-alaverotus yhdessä nykyisen metsälain seuraksi.

    Nyt luin maaseudun tulevaisuudesta että nuorten metsien hävitys on riistäytynyt käsistä.

    Kyllä pirulle on nyt annettu pikkusormi, ja nyt on mennyt jo koko käsi.

    On tässä jotain hyvääkin, hakkuuikää lähestyvien metsien arvo kasvaa kunhan niiden annetaan järeytyä.

    Tällaista toimintaa harrastiivat vanhan lain aikaan kulassit jotka ostelivat metsätiloja, mutta joku roti siinäkin oli.
    Nyt kulassit ostavat varttuneet kasvatusmetsät ja hakkavat keskenkasvuiset puustot .

    No, tämähän on sitä nopeakiertoista metsätaloutta.

    Tällä pelin ei suomesta kauan tule saha-, puusepän- tahi rakennepuutavaraa.

  • Puun takaa

    No, jos metrin korkuiset mättäät tekee, niin voi onnistuakin.
    Oletkos Panu koskaan joutunut kunnon vatukkoa metsälle uudistamaan?

    mehänpoika

    Metsuri motokuski:
    ””Jokainen saa hoitaa omaisuuttaan kuten haluaa. Vaikka tämä uusi metsälaki antaa tuohonkin mahdollisuuden ovat ne kuitenkin aika häviävän pieni määrä jotka näin tekee.””

    – Olen samaa mieltä Metsuri motokuskin kanssa tässä asiassa. Nuoren kasvuisan metsän korjaamisessa talteen saadaan aina kuitenkin jotain tulopuolelle.

    Samainen metsälaki säädöksineen antaa kuitenkin vuokramiehelle ikäänkuin valtuudet kasvattaa Suomen metsätaimikoissa hirvenlihaa niin runsaasti, että joka vuosi tullee noin 200000 hehtaaria taimikoita vajaatuottoisiksi hirvien hampaissa. Sekään ei virallisesti ole olevinaan metsän hävitystä vaan luonnon aiheuttamaa metsätuhoa. Tulopuolelle ei pysty monesti paljoa kirjaamaan. Menotkin voivat tulla samalle alalle vielä useita kertoja,ellei politiikka korjaannu.

    Panu Panu

    @Puun takaa: En ole. Ajattelin, että se vatukko ainakin osin tuhoutuu maanmuokkauskoneen alle.

    Puun takaa

    Tahtoo se vatukko vaan yltyä kasvamaan sen muokkauksen jälkeen.
    Vaatii ihan maaperävaikutteiset myrkyt, että talttuu.

    Puun takaa

    Samalla voi kyllä puheet uudesta biotaloudesta Suomessa unohtaa, sillä se perustuu puuntuotannon lisäämiseen eikä vähentämiseen.
    Kaikki naapurimaamme lisäävät puuntuotantoaan, mutta meillä mennäänkin toiseen suuntaan.

    mehänpoika

    Lavuaari Refleksi:
    ””Kansantaloudelliset tappiot hipovat -nimim. Mehänpoijjan tapaan- satoja miljardeja ja…””

    – Jos lainailet toisen nimimerkin kirjoituksia, niin koita toistaa ne sellaisina, kuin ne on alkuaan esitetty.

    Toistan vielä kerran, mitä olen jossain viestissä kertoillut mielipiteenäni:
    Nykyinen hirvikannan pyyntilupiin sidottu metsästys ja sen luoma hirvikanta on aiheuttanut lähes 50 vuotta jatkuneena kerrannaisvaikutuksineen yhteiskuntataloudellisesti ehkä 100 miljardin menetykset. Tutkimuksia ei asiasta ole tehty, tai niitä ei ole haluttu julkistaa. Sitävastoin hirvistä koituvia hyötyjä on tutkittu erittäin runsaasti ja niitä on pyritty julkaisemaan näyttävästi.

    Nämä nuorien metsien uudistamiset ovat pikku juttu hirvituhoihin verrattuna.

    Gla Gla

    Lavuaari: ”Melkoista länkytystä jo kymmeniä vuosia kestäneessä tilanteessa, missä Suomen metsät kasvaa 100 miljoonaa kuutiota, ja käyttö on puolet siitä. Jos käytännön läheisesti ajatellaan, niin mitä enemmän on hoitamatonta pöheikköä ja joutomaata, sen helpommin ja kalliimmalla asiat hoitava puuntuottaja saa kalikkansa kaupaksi.”

    Voihan asiaa yksittäisen tuottajan silmin noinkin katsoa. Teollisuutta kuitenkin kiinnostaa se, millaiset edellytykset heillä on saada aina tarpeen mukaan riittävän laadukasta raaka-ainetta kilpailukykyiseen hintaan. Meillä merkittävä osa kasvun lisäyksestä johtuu tällä hetkellä tiheiden nuorten metsien määrästä eli hoitorästeistä. Vaikka ne lukuja kaunistavatkin kun kuutiomääräinen kasvu on kunnossa, mihinkään suureen riemuun ei tämä tilanne anna aihetta.

    Edelleen on syytä muistaa, että metsänhoito on pitkäjänteistä toimintaa ja markkinat muuttuvat huomattavasti metsiä nopeammin. Lisäksi on syytä muistaa, että kestävä toiminta edellyttää uusiutuvan raaka-aineen käyttöä. Kun vielä mietimme, mitä uusiutuvia raaka-aineita niin meillä kuin muuallakin on mahdollisuus merkittäviä määriä tuottaa ja paljonko uusiutumattomia tällä hetkellä käytetään, yhtälön pitäisi aueta hitaammallekin. Muutama vatukko ei kokonaisuuteen mitään vaikuta, mutta jos tuon suuntainen toiminta yleistyy, se alkaa jo vaikuttaa ja siitä tässä on ollut kyse.

    Panu Panu

    Miksi muuten tuon suuntainen toiminta yleistyisi? Enemmän rahaa saa useimmiten myymällä tilan.

    mehänpoika

    Panulle:
    Jospa nyt on tarkoituksena lisätä hirvenlihaa tuottavia hirvilaitumia. Hirvimiesten selittelyt hirvikannan ja hirvenmetsästyksen hyödyistä ovat ilmeisesti tällaista tekevien kohdalla osuneet hyvään maaperään. Heti, kun männyn latvusto on karannut hirviltä ulottumattomiin, aloitetaan uusi laidunkierto ehkä pelkän muokkauksen avulla.

    Eihän eläkeläisellä ole muusta mitään väliä. Odotellaan parhaillaan seuraavaa metsästyskautta ja korkeintaan käydään katselemassa hirven jälkiä.

    Ehkäpä lain laatijat ovat näin tarkoittaneetkin. Luonnon virkistyskäyttöyksikkö (riistahallinto ym.) MMM:n luonnonvaraosastossa toiminee tasavertaisena metsä- ja bioenergiayksikön kanssa. Ehkä vain miehityksen määrä ja luonnonvaraosaston ylijohtajan kanta ratkaisee tällaisten epäkohtien jatkumisen sallimisen.

    mehänpoika

    Harrastelijalle:
    Missäs ne hirvestystä harrastavat metsästävät hirviä, jos metsä on pohjineen myyty?

    Voihan nykyisin vapaasti harrastaa lyhytkiertometsätaloutta pienillä uudistamiskuluilla ja metsästellä vain hirviä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 192)