otsikoi Nils Thome Tapion vuosikirjassa 1913. Hän totesi, että esim Ranskan valtion takaamien paperien arvo on päivässä laskenut useita prosentteja. Syynä nykyisten sotatapausten aiheuttama epävarmuus, jota kukaan ei puoli vuotta sitten voinut aavistaakaan. Samoin ovat teollisuusyritysten osakkeet suurten arvovaihtelujen alaisia.

NT toteaa, että toinen asianlaita on niiden pääoma-arvojen jotka ovat sidottuina maahan ja sen eri tuotantomuotoihin. Viljelysmaasta saadaan korkotuottoa, koska ihmiskunta tarvitsee leipää elääkseen. Sama on sellaisen maan laita, joka antaa sadon metsän ja puuaineen muodossa.

NT toteaa, että metsän kylvö ja istutus vaatii kyllä työtä ja vähän rahaakin, mutta metsä kasvaa niin hyvinä kuin huonoinakin vuosina ja antaa sadon, jonka arvo vain nousee.

Kirjoittaja tuntuu olevan huolissaan siitä, etteivät metsänomistajat huolehdi riittävästi metsiensä uudistamisesta. Jahkailevat vaan. Toteaa, että maanviljelijät jättävät viljelystensä läheiset vesakot oman onnensa varaan ja hakevat tarvepuunsa aina vaan pitempien matkojen päästä. Kuten usein, niin tässäkin vedotaan ulkomaisiin esimerkkeihin. Norjan valtionrautatiet ovat pakko-ottaneet ratojen läheisiä lehtipuuta tai vähäarvoista havupuuta kasvavia maa-alueita, joissa ryhtyvät kasvattamaan havupuuta ratapölkkyjä varten. Myös Iso-Britanniassa ovat metsänistutukset lisääntyneet.

Samaisessa lehdessä kannustettiin myös keräämään käpyjä. Niitä ostavat niin valtio kuin yksityiset karistamotkin tai maamiesseurat. Myös metsänomistajan itse kannattaa lehden mukaan kerätä kävyt tarvitsemaansa siementä varten. Tietäähän hän silloin siemenen alkuperän.

Onhan kehitys näemmä edennyt asenteissa metsänviljelykseen, mutta kuten näillä palstoilla saa päivittäin lukea, niin vielä on tehtävää