Metsien kasvu on eri syistä vähän heikentynyt ja siksi hiilinielu on pienentynyt.

Metsien kasvua ovat pienentäneet hakkuumäärien kasvun lisäksi ainakin seuraavat ilmiöt:

1) Liian voimakkaat harvennukset, etenkin ensiharvennukset – syynä väärät koneet ja kaatajan ahneus

2) Metsäojien kunnostuksen laiminlyönnit, jotka johtuvat lupa- tai ilmoitusvelvollisuudesta. Noihin menettelyihin ei viitsitä turvautua, koska epäillään – ehkä aiheellisesti – ojituksen kieltämistä.

3) Metsälain suojelukohteet haittaavat usein metsänkasvua myös niitä ympäröivillä alueilla. Kun suojelukohteilla – usein soita tai muita alavia alueita – ei normaalisti saa ojittaa, alkavat ympäröivät alueetkin kärsiä korkealle nousevasta vedestä ja nämä alueet voivat olla suojelualuetta paljon suurempiakin. Puita kuolee paljon. Tämä ongelmaa laajenee valtavasti, jos soita ruvetaan ennallistamaan.

4) Metsien uudistamismenetelmät ovat joskus vääriä. Luontaista uudistamista voitaisiin käyttää enemmän, etenkin koivikoihin ja männiköihin syntyy usein helposti kuusentaimia, jotka hakkuussa – ylispuiden poistossa – muodostaisivat jo pitkälle kehittyneen taimikon. Taimethan nykyisin usein ennakkoraivataan, koska hakkuukoneen käyttö sitä edellyttää. Tosin taimien säästäminenkin on nykyisellä konekannalla vaikeaa. Tässä olisi koneiden ja menetelmien nopean kehittämisen paikka. Metsän alla kehittyvä taimisto pelastaa lisäksi metsän säilymisen metsänä myrsky- ja lumituhojen jälkeen.

Joskus liian nuoria metsiä hakataan aukoiksi. Maanmuokkaus voi olla liian voimakasta. Näyttää siltä usein, että mitä syvempiä kuoppia on kaivettu sitä huonommin uudistus onnistuu.

Runsas hirvikanta vaikeuttaa metsänuudistamista. Koivua ja mäntyä ei monesti kannata edes istuttaa ja kuusta päätyy tällöin vääränlaiseen maaperään. Kohta tilanne on kuin takavuosina erään yhtiön metsissä, peräkammarin pojan oli helpompi löytää emäntä kuin edes kuitupuun kokoinen koivu yhtiön metsästä.

Useimmat edellä mainitut ongelmat ovat melko helposti korjattavissa.