Keskustelut Metsänhoito metsäpatologian kertomukset

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 286)
  • metsäpatologian kertomukset

    Metsäpatologian kertomuksissa esiintyy myös kertomuksia,että myös ihminen ite edistää toimillaan tautien levintää uusille alueille.Puut myös pystyvät kehittämään immuunia tauteja vastaankin.Ihminen tekee metsätöitä nyt sillai,että juuristoja vaurioituu ja puiden pintoja vaurioitetaan ja saasteita on ihminen toiminnallaan saanut aikaiseksi ilmaan,vesiin ja maalle.Happosateita on esiintynyt jne.Juurikääpäkin on Suomessa paha metsien nakertaja.Itiöitä on kaikkialla.Bakteereita pitäisi olla luomakunnassa 10 potenssiin 30 ja viruksia 10 potenssiin 31.Ihmisiä on nyt elänyt 107 miljardia  ja monta aluetta on hakattu niin,että autiomaita on syntynyt.Suomessa on hyvä,että metsät pitää istuttaa hakkuun jälkeen tai ainakin siemenpuut pitää jättää

  • Puuki

    Synteettinen biologi josta aloitit juttusi olisi ihan eri asia kuin synteettinen biologia.

    kaapo123

    Ei ole sillai, minun tiedot perustuu synteettisen biologian kertomuksiin.Synthetic Biology

    kaapo123

    Synteettisen biologian määritelmä:ihmisen suunnittelemia ja rakentamia biologisia systeemejä tai eliöitä,joita ei köydy luonnosta. Synteettisen biologian tutkimuksista–Suomen Akatemia, Lue sieltä. Esim.keinotekoinen geeni ja solu ja puukin,jne..Minä kirjoitan vain tänne saamani tietoja,joita opetetaan kouluissa ja yliopistoissa kautta maailman eikä vain Suomen,jotka liittyvät puiden hyvinvointiin metsissä.Scientific American:Scientists Create Artical Wood-That is Water-and Fire-Resistant

    kaapo123

    Synthetic=artificial

    Tolopainen

    Taisi opinnot jäädä amiksessa kesken ja viikset ajamatta.

    Jätkä

    ”-Synteettinen biologi josta aloitit juttusi olisi ihan eri asia kuin synteettinen biologia.”

    ”-Ei ole sillai, minun tiedot perustuu synteettisen biologian kertomuksiin.Synthetic Biology”

    Synteettinen Kaapo 123 on aivan eri tapaus kuin luonnollinen Kaapo.

    Synteettinen Kaapo 123 on tulevaisuuden ongelmajäte, jonka biologinen hävittäminen on kallis ja vaikea prosessi. Luonnollisen Kaapon voi kierrättää.

    Perko

    Kaapo kirjoitti  valoa sykkivistä puunjuurista ja kasvien sähköisistä oskillaattoreista.  Muutamat eläimet  lähettää valomerkkejä, on kaloja   ja kiiltomato ainakin kun oon ihan ihe  omakohtaisesti nähnyt ruohikossa sellaiset ledit madoilla.  Niin, se valo kun syntyy elektronin virittymisetä  jolloin se sinkoutuu ulos radaltaan ja purkaa valoaallonpituutta palatessaan takaisinradalleen.  Aineilla on  erilaiset aallonpituudet ( värit)   valosta  selviää ikuisuuden takaa,  avaruudesta voi  päätellen aineet ja liikkeet. Ledin ”suolakiteet” toimii melko samoin värähtelysähköllä kuin Kaapo kertoi lukeneen kasvien valoviestinnästä.

    Vielä siihen puunjuuriston  valoihin. Täällä  kun on osaavia jalostajia niin  lisäämällä puihin  sitä valaisugeeniä varmaan saatte monikertaiset valot tievarsipuihin, siinäkin säästyisi sähköä ei taida kaasuvaloja enää olla.  Vaihtamalla nuo kyllästetyt tolpat kasvaviin loistekuusiin  niin johan näkee.

    kaapo123

    Auringon valo esiintyy eri väreissä,aallonpituus on ja siinä energia,eriväreillä eri energiamäärä

    kaapo123

    Synteettinen biologia tarkottaa,että tehdään osia,joita ei ole luonnossa.Kato netistä sanalla synthetic biology tai Wikipedia-synteettinen biologia,siellä hyviä tietoja.Metsiä vaivaavat tuhot ja taudit ovat syntyneet luontoon vähitellen.Metsät ovat kehittyneet ordovikaudesta kivihiikikauteen ja siitä eteenpäin.Alussa oli viherlevät vesissä.Semmonen on Luojan luonto

    Puuki

    Viherleviä on vesissä nykyäänkin.  Ja sinileviä.  Ei tarvitse pitää biologian luentosarjablogia  enää varsinkaan tuosta synteettisestä biologiasta . Osataan jo tärkeimmät.

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 286)