Keskustelut Metsänomistus Metsästävät Ladyt

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 47)
  • Metsästävät Ladyt

    Metsästys on yhä enemmän myös naisten harrastus.

    Metsästyskortin suorittaneiden naisten määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta 3.5%:a. Metsästyskortin lunasti vuonna 2013 kaikkiaan 19311 naista.
    Naisten tuleminen mukaan metsästysharrastukseen näkyy mm. siinä, että eniten metsästäviä naisia koko maassa on nyt ikäryhmässä 45-49 vuotiaat.
    Metsästys on silti kaikenikäisten harrastus, sillä nuorimmat metsästäjät ovat alle 10-vuotiaita ja vanhimmat yli 90-vuotiaita.
    Metsästyskortin lunasti viime vuonna 158 yli 90-vuotiasta miestä ja naista. Nuoremmasta päästä kortin lunasti 3 tyttöä ja 16 poikaa, jotka olivat alle 10-vuotiaita.

    Metsästäjä 1/2014

    (antoisia hetkiä Ladyille, Senioreille ja Junioreille metsästyksen parissa, olkoon Kyllikki ja Tapio suosiollisia heidän eräpoluillaan, ja antakoot nuo metsänjumalat lainsäätäjille viisautta tehdä oikeita ratkaisuja ettei tuo harrastus Suomesta häviäisi)

    painovirhepaholainen korjattu

  • jees h-valta

    Ikäryhmässä 45-49 on varmasti antoisampaa saalistaa metsässä.
    Ymmärrän hyvin.

    6 m3 6 m3

    Ei Jesse jummarra. Ihan pihalla. 🙁

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Puumanaiset?

    suorittava porras suorittava porras

    Kaikki kunnia arvon leideille 🙂
    Noin 15 vuotta sitten ei ollut kovinkaan yleistä , että vaimoväki metsästää , varsinkaan hirviä . Muistan hyvin , kun eräs metsästyksen johtajana toiminut firman pomo kertoi , miltä tuntuu , kun perheessä vaihdettiin osia.

    Vaimo lähti lauantaina metsälle ja tämä miehenpuoli(metsästyksen johtaja) jäi kotiin hoitamaan huushollia ja siivoamaan .Olipa siinä sivussä vahdittava perheen jälkikasvuakin , vilkkaita velkaroita. Illan hämärtyessä oli siivouskin viimein tehty . Sopivasti siihen saumaan työntyy emäntä rapaisine metsästyskamppeineen tupaan ja rojauttaa tamineet levälleen lattialle ja vaipuu huokaisten nojatuoliin . Totesi vain , että olipas kova päivä . Viitsisitkö pistää vaatteet pesuun , rasvata aseen ja laittaa muut vermeet kaappiin. Minä taidan ottaa tässä oluet !
    …niin ja onko sauna jo lämpiämässä ?

    Nyt tämäkin on varmaan jo yleisempi ilmiö:)

    jees h-valta

    Onhan se niin ladyidyllistä kun tempasee hirven paskamahaan ampumansa sisukset ulkoilemaan. Niinkauan kun saa nojailla miehekkäästi vain auton vieressä tussariin on vielä nin ”tyttömäisen” siistiä. Edustuspuku kun eka kerran tuhriintuu vereen ja paskaan epämääräiseen suolimössöön voi hiukan mielialamuutoksia esiintyä. Mutta kun aina ollaan nin gentlemanneja seuraherroja ettei laiteta tosiaan tekemään niitä äijäin jälkiaskareita. Tämä nyt vain huomiona näistä osallistuvista ladyistä.

    6 m3 6 m3

    Jessen mielikuvat naisten jahtiin osallistumisesta vallan erikoisia. 🙁

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    En ole ei-metsästävänä päässyt osallistumaan riistan esikäsittelyyn, mutta ei kai tuon kamaluus poikkea paljonkaan siitä, mihin kuka tahansa kotieläimiä (lehmiä, hevosia, koiria jne.), lapsia tai vanhuksia hoitanut on altistunut. Lievemmän pään esimerkkinä vaikka eläinten karsinoiden, ripulin, oksennustaudin yms. jälkien siivoaminen. Entäpäs synnytykset, joista ladyillä on ihan ensi käden kokemusta – no ei mennä niihin, voi tulla K18 tavaraa…

    Pieni lisäys vielä: itse 50+ metsästäjä -ikäryhmään jo siirtyneenä, olen ollut huomaavinani, että vanhemmillakin miehillä ja naisilla on paljon tarjottavaa…

    🙂 🙂

    kisi

    En metsästä, ainakaan vielä, mitään metsän eläviä.

    Aika paljon samoja asioita, mitä Anneli tuossa jo toi esiin, liikkui minunkin mielessä, kun lukaisin jees h-vallan provosoivan porinan.

    jees h-valta

    Jatketaanpa hiukan lievää sarkasmia edelleen. Kun tulee ukkelin kaas noita eriäviä mielipiteitä on tästä metsästystasa-arvosta varman hyötyäkin. Kun alkaa emännys metelin yllyttyä vaikka rassailemaan köökin pöydän vieressä hirvikivääriä (vaikka vielä jokunen kuti pöydällä) on toki varmaan rauhoittava vaikutus metsästäjäemon ukkeliinkin.

    6 m3 6 m3

    Jesse. Et hallitse sarkasmia. 🙁

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 47)