Jessen vaimo on siis metsästäjä ja Jesse sen aikaa on kotona lattioita luuttuamassa kun emäntä istuu erätulilla, ei tuolle katkeruudelle oikein muuta syytä voi olla…

Miehille tuntuu jo pelkkä sinappivaippojen vaihto usein ylitsepääsemätön asia, saati sitten jos verta näkee…

Tuo jessen ensimmäinen kommentti tuntui tulevan niin vakuuttavasti , että taustatukena täytyy olla vahva henkilökohteinen kokemus metsästyksen arjesta . En lainkaan epäile , että naiset pelkäisivät yhtään enempää paskoo ja pimmeetä , kun miehetkään . Tiedä sitten , mistä johtuu , että naiset suhtautuvat erittäin varovasti miesten käyttäytymiseen esim. verikoetta otettaessa .Käsketään olla kauan hiljaa paikallaan operaation jälkeen ja silmä kovana varmistetaan , että se mies pysyy pystyssä , kun on aika lähteä liikkeelle hoitotilasta .Ja kyseessä on vain pieni reikä sormessa ja pisara verta.

Jos vielä palataan tilanteeseen , jossa on ammuttu hiukan huono riistalaukaus, takaykkönen, näkee varsin usein ampujan (mies) anovan katseen ja kalpean naaman. ..eihän minun tarvitse tuota…eihän ! (olisikohan tässä perimmäinen syy sillekin , että Jesse ei oikein diggaa metsästystä)
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa , kun olen joutunut hoitelemaan nämä tapaukset .
Kerran oli porukassa sellainenkin jäsen(mies) , jolta puukko oli kadonnut tupesta , joka kerta , kun olisi pitänyt laskea saaliilta veret. Puukkoja häneltä hukkui tilanteissa useita hänen lyhyen , mutta intensiivisen metsästjäuransa aikana . Yhtään elukkaa hän ei pistänyt.

On joukossa toki urhoollisiakin jahtimiehiä , omaa vatsalaukkua tyhjennetään saaliin vatsalaukun perkauksen yhteydessä vähän väliä , mutta hommaa ei jätetä kesken . Näille olen entanut neuvon olla jahtia edeltävät päivät hernekeittokuurilla. Että miksikö ? Hernekeitto on noppeetta syödä ja helppoa oksentaa…:)

Vielä vähän tuolla edellä kertomastani roolien vaihdosta…Siinä perheessä kaikki olivat innokkaita metsästäjiä isä, äiti ja ainakin kaksi toisella kymmenellä mainitsemani tapauksen sattuessa ollutta poikaa. Kilpailutoiminnassakin heidät nähtiin säännöllisesti mukana. Metsätys oli koko perheen harrastus. Näitä perheitä soisi olevan enemmänkin.

Tuo kyseinen tapaus ei kyllä ole vaikuttanut minun metsästys eikä asekäsityksiini juuri paljonkaan. Tuo on tapahtunut kun olen ollut ikäluokkaa 16-17v. ja ei mennyt aivan noin kun kriitikko kertoi. (olen nimittäin sen jälkeen metsästänyt noin kolmekymppiseksi asti enimmiten pienriistaa ja lintuja). Mistään marjastajien hätistelystä ei ollut kyse vaan pienviljelijän vaimon huolesta hirvieläinten laiduntamisen toistuvuudesta. En muista viljalajia mutta olettaisin kaurasta olleen ehkä kyse. Hirvet kuitenkin kävivät säännöllisesti syömässä kyseisen pientilan kotipiirin pellossa ihan peräkulmalla aamuisin auringon nousun aikoihin. Hänen pienoiskiväärillä ampumansa pelottelulaukauksista vain yksi sattui osumaan aamuvarhaisella metsäsaarekkeella metsävadelmapuskassa köykkivään kylän lähitalojen emäntään. Sen ajan immeiset kyllä osasivat piekkarin käytön koska mansikkamailta jokunen rastas pääsi hengestään myös. Näistä voi jo sinällään puhua koska niin osuman saanut kuin ampujakin on jo edesmenneitä. Eikä se osumakaan ollut sinällään kuin lihashaava mutta toki en vähättele. Vakava vahinko kuitenkin. Se oli elämää maalla ja tussarithan roikkui eteisen naulassa silloin. Ja panokset useimmiten eteisen pöydän laatikossa. Ei lukossa. Selvyydeksi mainittakoon ettei asekkaan ollut minun vaikka talouteen kuuluikin. Silti ensimmäinen epäilty olin tietenkin minä joka asuin silloin vielä kyseisellä tilalla. Kyseiseen ammuskelun aikaan olin vielä nukkumassa koska työpäivä edessä silloinkin. Ja aika normaalista totutusta oli kyse kun edes en herännyt silloiseen präiskintään.
Asia jota viranomaistahollakin hmm, ehkä hiukan hämmästeltiin.
Hurja oli emäntä joten ehken sitten aivan marjanpoimijapopulasta ole kotoisin. Vaikka sitäkin kyllä harrastettiin. Ja torilla myytiin.
Kyseiset emännykset sopivat tietenkin asian ja anteeksipyynnötkin tietty.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt joidenkin ihmisten intoa puuttua, tai jopa kieltää toisten ihmisten laillisia harrastuksia ja tekemisiä.
Me kaikki ihmiset olemme erilaisia omine lahjakkuuksinemme, vikoinemme ja puuteinemme.
Jos jollakin on hyvin henkilökohtaisia syitä olla jotakin mieltä jostain asiasta, ei sitä pitäisi kuitenkaan vaatia kaikilta muilta.
Toisen ihmisen henkilökohtaiset tuntemukset kun ovat aivan yhtä arvokkaita kuin omatkin.

Puun takaa:” En ole koskaan oikein ymmärtänyt joidenkin ihmisten intoa puuttua, tai jopa kieltää toisten ihmisten laillisia harrastuksia ja tekemisiä.
Me kaikki ihmiset olemme erilaisia omine lahjakkuuksinemme, vikoinemme ja puuteinemme.
Jos jollakin on hyvin henkilökohtaisia syitä olla jotakin mieltä jostain asiasta, ei sitä pitäisi kuitenkaan vaatia kaikilta muilta.
Toisen ihmisen henkilökohtaiset tuntemukset kun ovat aivan yhtä arvokkaita kuin omatkin.”

Kiitos. Juuri nyt kun itse pohdiskelen miten suhtaudun varsinaisessa leipätyössä (leipäännyttämistyössä) toisinaan saamaani kohteluun, en voi kuin iloita kommentistasi. Maailmalla on vielä toivoa. Ainakin joillakin ihmisillä on suvaitsevaisuutta muullekin kuin sille mitä itse pitää ainoana oikeana.

Me, myself, I ja minä itte ja mulle kaikki heti nyt -ajattelu on niin syvältä. Onko se minulta pois jos toinen harrastaa jotain ja saa siitä iloa?