Keskustelut Harrastukset Metsästyksestä, vihreistä ja metsän tuotosta

Esillä 3 vastausta, 71 - 73 (kaikkiaan 73)
  • Metsästyksestä, vihreistä ja metsän tuotosta

    Suomessa metsävarat, vapaa liikkuminen luonnossa ja luonnontuotteiden keräily ovat maailman mittakaavassa uskomaton asia.

    Metsä tuottaa hyvinvointia monella tavalla.
    Metsän omistaja-harrastajat nauttivat sekä luonnosta, metsätöiden tuottamasta mielihyvästä että taloudellisesta tuloksesta.
    Metsästäjille vuokratut metsästysoikeudet tai omilla mailla tapahtuva metsästys on myös luonnosta ja luonnon antimista nauttimista.
    Marjojen ja sienien keräilyn tuotto tuo köyhälle kansanosalle särpimen lisää.
    Samoin kalastus piti monet vaikeina aikoina hengissä.

    Ammattikalastus Suomen kalarikkaista vesistä on pian historiaa.
    Vain ns harrastajakalastajat saavat enää mellastaa moottoriveneineen.

    Hyötykalastus on sekin vähenemässä, vaikka järvet ovat täynnä halveksittua ”roskakalaa”.

    Vaikka osa nautintaoikeuksista on tehty ruunun privileegioksi eli monin tavoin verotetuksi, silti on paljon vapauksia.

    Näitä jäljelläolevia vapauksia uhkaavat monet asiat.
    Yksi suurimmista ovat luonnonsuojelijat, joiden ajatusmaailma on yhteneväinen vihervasemmiston kanssa.

    Luonnon monimuotoisuuden hyväksikäytön estäminen tuntuu olevan näiden piirien ensisijainen tehtävä.

    Osittain tämä johtuu koulutusjärjestelmässä tapahtuneesta kieroutumisesta.
    Aloilla joilta valmistuu luonnonvaroihin vaikuttajia ovat pesiytyneet nimen omaan luonnon hyötykäyttöä vastustavia kiihkoidealisteja.
    Poliittiselta näkökannaltaan he ovat usein vihervasemmistolaisia, tai jopa noiden puolueiden julki- tai piilokannattajia.

    Vaikkapa Luonnonvarakeskus on miehitetty näillä ”tutkijoilla” jotka ohjaavat tutkimuksia ja tutkmustulostensa julkaisua tarkoitushakuisesti.

    Samoin hyötykäyttöä, vaikkapa metsästystä, jopa kalastusta vastustavat esiintulot jukisessa sanassa ovat enemmistönä.

    Hyötykäyttöä pyritään estämään vetoamalla EU-direktiiveihin, vaikka suuri osa kielloista on tahallista vääristelyä, eikä EU:n asettamia.

    Toisin sanoen kiihkoideologien kotikutoisia valheita.

  • suorittava porras suorittava porras

    Jussi Niinistö US 27.10.2015 :
    ”Maamme puolustuksen kivijalka on osaava reservi. Komissio olisi esityksellään vaarantamassa sen keskeisintä suorituskykyä, ampumataitoa. Rynnäkkökiväärien puoli-automaattiversioiden kieltäminen lopettaisi nimittäin käytännössä reserviläisammunnat nykymuodossaan kokonaan. Sama vaikutus olisi practical-ammunnan kiväärilajeihin. Lajien harrastajia on Suomessa vähintään useita tuhansia. Rajoitus saattaisi niin ikään kohdistua myös joihinkin metsästysaseisiin.

    Suomen noin 1 500 rekisteröityä asekeräilijää joutuisi lopettamaan niin lupaa edeltävien kuin deaktivoitujen sarjatuliaseiden keräilyn. Myös perinteikäs Suomi-konepistooli joutuisi toimintakyvyttömäksi tehtynäkin EU:n kieltolistalle. Näitä kunniakkaita sotamuistoja on koristamassa tuhansia suomalaisia takanreunoja.

    Aseiden nettikaupan rajoittaminen vaikeuttaisi niin aseiden, varaosien kuin patruunoiden hankintaa erityisesti syrjäseuduilla ja alueilla, joissa etäisyydet ovat ylipäätään pitkiä – kuten Suomessa.”

    ————–

    …reserviläiset riisustaan aseista myös puoliautomaattipistoolien osalta .
    Kusessa ollaan korvia myöten , jos joku isompi konflikti sattuu yllättämään maamme ! Voi puupyssyt ja puukuulat ! Nykyisessä tilanteessa reserviläisten kolutusta pitäisi kehittää . Nyt tämä tehdään käytännössä mahdottomaksi .
    …varmaan tässä on sitten lähdettävä vuolemaan katajasta jousipyssyjä ja koivusta puunuolia !

    jees h-valta

    Suorittavalle kuten muillekkin riittää siviiliaseistuksen suhteen vaikka puusta vuolletut. Olen myös jo aika päiviä sitten ollut sitä mieltä että myös metsästäjien aseet pitää koota paremman valvonnan alle virallisiin ja valvottuihin säilöihin. Koti ei ole mikään asemasotakeskus jossa pitää olla tappoaseita mitä kevyimmissä ja puutteellisimmissa säilöissä. Kun lähdetään metsälle ne myös haetaan henkilöpapereilla ja metsästysluvat tarkistettuna.

    koskela

    ””Suomen suurimman energiareservin eli turpeen hyötykäytön lisääminen ja sen ympäristöhaittojen entistä parempi ehkäisy
    olisi monintavoin parempi vaihtoehto, kuin kivihiilen käyttäminen.
    Mutta se ei sovi vihreille. ”

    Turpeesta vois tehdä nestemmäistä polttoainetta ja vaikkapa muovia- jos vaan olis halua.

Esillä 3 vastausta, 71 - 73 (kaikkiaan 73)