Keskustelut Metsänhoito Metsät kasvatetaan liian tiheinä

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 77)
  • Metsät kasvatetaan liian tiheinä

    Pari  vuotta sitten oli kova keskustelunaihe siitä, et Suomen metsät harvennetaan liikaa. Kun liikkuu ympäri etelä-Suomen metsiä, olen itse melkein toista mieltä. Metsät , varsinkin nuoret, kasvatetaan usein aivan liian tiheinä, jolloin ensiharvennus myöhästyy, saanto jää pieneksi ja sitä kautta taloudellinen tulos huonoksi. Omissa metsissä pyrin tekemään voimakkaat harvennukset, tätä kautta puiden järeytyminen on paljon nopeampaa ja taloudellinen tulos parempi. Myös kiertoaika pysyy lyhyenä. Nykyään maksetaan kuutioista, ei hitaasti kasvaneesta puusta saa mitään lisähintaa.

    MItä mieltä muut ovat, kasvatetaanko Suomen metsät liian tiheinä?

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Noinhan se menee käytännössä, kuten Ammatti Raivooja kirjoittaa. MG on kylläkin metsänomistajien omistama, mutta isoista metsäfirmoista näkemykseni mukaa haihatteluun taipuvaisin. Ei kelpaa isot haavatkaan ja muutenkin innokkain vihertäjä. StoraEnsollakin oli edellinen toimitusjohtaja liian vihertävä, kaiken lisäksi teki erittäin huonoja yrityskauppoja. Hänet erotettiin, nyt Ensolla on erittäin pätevä toimitusjohtaja. Se näkyy yrityksen tuloksessa ja muutoinkin firman kehityksessä. MetsäGroup taasen taitaa kulkea toiseen suuntaan. Itse en ole jäsenenä vuosiin mitään heille myynyt, enkä tarjouksia pyytänyt.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pätee kai edelleen myös se sääntö että ei tulisi jättää elävää haapaa männyn taimikkoon. Mikä lienee todellisuus tänä päivänä ja saadaanko männynversoruosteen epidemioita.

    Rukopiikki

    Eläviä haapoja on jätetty jättöpuiksi yleisesti mäntytaimikoihin. Jossain niitä näkee paljonkin. Missään en ole nähnyt niiden olevan haitaksi mäntytaimikolle. Haapavesakkoa tai nuoria haapoja ei enää juurikaan synny täälläpäin. Niin paljon on niille syöjiä. Täällä lähes kaikki taimikot on männyntaimikoita. Mihin niitä haapasäästöpuita sitten voisi jättää. On vähän sellainen liioiteltu juttu tuo.

    suorittava porras suorittava porras

    Yksi oleellinen asia on AR:lta autuaasti unohtunut . Lehtipuun osuus kasvatuksessa vähentää myös taimitiheyttä. Lehtipuita ei todellakaan jätetä varjostamaan havupuita, vaan paikkoihin joissa on aukko ja toisaalla ryhminä lehtipuille suotuisiin kohtiin. Ei ole syntynyt eikä synny ylitiheyksiä eikä niinmuodoin tarvetta turvautua energiapuunkorjuuseen. Maalaisjärjen käyttäminen ei ole kiellettyä ,kun sovelletaan ohjeita.

    Tuskin niitä haapojakaan männiköihin jätetään säästöpuiksi, kun riskit tunnetaan. Ne törröttävät tanakasti lehdoissa ja kosteammilla paikoilla. Kaulasin aikanaan suurimmat haavat moton kouralla harvennuksen yhteydessä keloutumaan ,jos niiden kaataminen olisi vahingoittanut pienempiä puita. Täyttävät säästöpuun kriteerit kirkkaasti eivätkä tuota haitallista vesakkoa.

    mehtäukko

    ”..MG on kylläkin metsänomistajien omistama, mutta isoista metsäfirmoista näkemykseni mukaa haihatteluun taipuvaisin..”

    Kuten aiemmin totesin, ” äänekkään rupusakin mielistelylle on hintansa”. Jos MG maksaa puunkasvatukseen toisarvoisesta tilkusta uutta suojelurahaa mo:lle, kyllä kyse on vähintään tukea samalla puolella olijalle.Tai kun tarjoaa ja maksaa turvemaiden hakkuussa MG Plus-mahdollisuutta, kuin että metsä jäisi käsittelemättä, onhan siinä fiksua ajatusta.

    Lisäksi MG ottaa käyttöön vapaaehtoisen luontokompensaation toimet ympäristöpoikkeamissaan. Uudistavan metsätalouden luontokompensaatio ylikompensoi mahdollisissa lakirikkomuksissa luonnolle aiheutetun haitan. Toimintamallilla varmistetaan, että virheelliseen toimintaan yhdistettävät korjaavat toimenpiteet aiheuttavat luonnolle enemmän hyötyä kuin haittaa. Luontokompensaatiota sovelletaan keskeisten luonnon monimuotoisuutta koskevien luonnonsuojelulain ja metsälain osalta.

    Haihatteluako?

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Ei ole unohtunut, kuuset kasvaa 2,25 metrin välein ja sinun ohje omi jättää ne 3 metrin välein niin eikö se tarkoita, että istutuskuusia joutuu silloin muutaman sadan katkaisemaan? Tähän jo aiemmin viittasinkin. Se on tietysti selvä, että kasvavat etukasvuisina jos MG on ohje on jättää siemensyntyistä koivua jo varhaisperkauksessa mutta etukäteenhän ei tiedä mihin se koivu tulee, todennäköisemmin mättääseen.

    Itse en istutuskuusia katkaise ja olen valinnut tasapituisena kasvatuksen eli leikkaan koivut kerran ja eihän se aina optimi tila ole koivulle kasvaa tasapituisena ensiharvennukseen. Mutta kun kuutiot tulevat jatkossa kuusista niin niiden tiheyttä ei viiti vähentää eikä viiti jättää etukasvuista koivua isolla tilalla.

    Rukopiikki

    Lapissa kuuselle uudistettiin viime vuonna 13 % uudistushakkuualoista. Jos pois jätetään alakemijokivarsi niin voipipa monissa kunnissa kuusen osuus olla muutamia prosentteja. Näin arvelen. Vielä 20 vuotta sitten kuusen käyttö oli vielä harvinaisempaa. Rehevätkin paikat istutettiin ennen männylle. Nykyään istutetaan pohjoisessa vähän mäntyäkin ja uudistukset tehdään yleensä kylväen tai siemenpuilla. Ero on kyllä iso etelään.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    ”pidempiä koivuja voi jättää metrin etäisyydelle kuusentaimista.” Nyt kajahti uutisista, suorittavakin voi heittää vanhat käsityksensä taimikon kasvatuksesta ja 3 metrin väleistä romukoppaan kun MG:sta annetaan ohjeita.

    Tarkistin se olikin Lukesta eikä MG:sta, samalta nykytutkijalta, jolta koivut ja kuuset kasvaa samaa tahtia.

    suorittava porras suorittava porras

    Kuka noita hölmöyksiä latelee?  Sehän tarkoittaisi ,että olisi perusteltua jättää jopa 10 000 raippaa hehtaarille!

    Suositeltua istutusväliä lähemmäs ei kannata jättää ainuttakaan ylimääräistä tainta puulajista riippumatta. Koivu tarvitsee ympärilleen kolme metriä tilaa , jotta se ei vahingoita ympäröiviä taimia tai hidasta niiden kehitystä.

    Harrastakoot viherpesua jossain muualla ,mutta talousmetsiä ei kannata pilata aatteen takia.

    konstapylkkerö2

    Istutuskuusia ei tarvi katkoa taimikoista, kun istutetaan n.900 kpl/ha. Loput taimet tulee luonnosta ja/tai viljelemällä koivuja muutaman sata kpl/ha.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 77)