Keskustelut Metsänhoito Metsätuhoriskit muuttuvassa ilmastossa

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Metsätuhoriskit muuttuvassa ilmastossa

    Yksi Euroopan pelätyimpiä metsätuholaisia on havununna, ja nyt se yleistyy myös Suomessa, kun ilmasto lämpenee. Se on paikoin jo muuttunut harvinaisuudesta riesaksi, ilmenee Turun yliopistossa perjantaina tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.

    Julia Fält-Nardmann selvitti väitöksessään “valkoisiksi tuholaisiksi” kutsuttujen perhosten levinneisyyttä ja sopeutumiskykyä. Sen lähisukulaisella eli lehtinunnalla on niin ikään hyvät edellytykset menestyä Suomessa. Se tunnetaan myös valtavasta ruokahalustaan.

    Euroopassa havununna aiheuttaa toisinaan laajojakin metsätuhoja. Lehtinunna puolestaan on levinnyt ihmisen mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa se on muodostunut suurtuholaiseksi, jonka etenemistä ei ole saatu yrityksistä huolimatta estettyä.

    Väittelijän mukaan metsänhoito on havu- ja lehtinunnien aiheuttamien tuhojen torjunnassa avainasemassa: Lajistoltaan ja ikärakenteeltaan monimuotoiset metsät ovat tuholaisille vastustuskykyisempiä kuin tasaikäiset, yhden lajin puupellot.

    (Teksti: Jukka Harju HS)

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005839696.html

    Tämä sama periaate pätenee myös muihin metsätuhoihin: mitä yhtenäisempi metsäkuva, sitä todennäköisemmin jokin tuholainen pystyy leviämään laajalle. Isojen ja pienten puiden ja eri lajien ei kuitenkaan tarvinne olla samassa metsikössä, vaan metsämaiseman mosaiikkirakenne on suositeltava. Mosaiikin palasia saisi olla joukossa myös isoja, koska jotkut uhanalaiset eliöt tarvitsevat niitä. Tavoiteltu metsämaisema syntyy siten, että päätöksentekijät eli metsänomistajat saavat laajat vapaudet metsänhoitomenetelmien suhteen, mutta samalla heille tulisi antaa tietoa metsätuhoista ja uhanalaisten metsälajien vaatimuksista mm. elinympäristöjen kytkeytyneisyydestä.

  • Gla

    Itse suosin sekametsiä ja kaksijakoisuutta juuri vastustuskyvyn ja luontoarvojen takia. Olen siis samaa mieltä Julian kanssa. Valitettavasti kun hän alkaa puhua puupelloista, nousee karvat pystyyn ja joudun epäilemään kaverin motiiveja. Onko tuossa taas yksi, joka ajaa omaa ja kenties edustamansa ympäristöjärjestön ideologiaa yliopistotutkimus-keppihevosella ratsastaen?

    jees h-valta

    Noh, ei puupellon arvostelussa mielestäni mitään vikaa ole. Eihän se ole mistään kotoisin, eikä mihkään johda, kuin totaalituhoon korkeintaan.

    Puuki

    Yhden puulajin ”puupelto” voi olla yhtä hyvin jatkuvankasvatuksen männikkö kuivalla kankaalla kuin sama metsä tasaikäisenä. Ko. männiköissä on hankala kasvattaa muita puulajeja ja kuten A.J. jo aloituksessa mainitsikin myös taimikot ja eri ikäiset kasvatusmetsät ajaa saman asian monimuotoisuuden lisääjänä .

    Sekapuusto +kaksijaksoinen siellä missä se on mahdollista sopii yhtä hyvin kuin j.kasvatuksen metsä  ehkäisemään  tuhoja.  Kuusettunut jk voi olla huonompikin jossain tapauksessa.

    Nimetön

    ”mitä yhtenäisempi metsäkuva, sitä todennäköisemmin jokin tuholainen pystyy leviämään laajalle”

    Tuo Julian väitös näimmä antaa tukea aukkohakkuille.

    Tuulen huiput kävi aamulla Eino ja Seija myrskyn lukemissa, miten lie puita kaatunut….

    Timppa

    Tuo Julian väitös näimmä antaa tukea aukkohakkuille.

    Juuri noin kuin Lasse kirjoitti.  Meillähän ei ”puupeltoja” ole vaan eri-ikäisistä metsälöistä muodostuva metsämosaiikki.  Poikkeus tietysti ne ”Osaran aukeat”.  Mosaiikimainen rakenne tietysti rajoittaa tuholaisten leviämistä ja on vakuutus mahdollisille tuhoille.  Näytti kirjanpainajia asustavan Luken Lapinjärven ,atkuvan kasvatuksen koemetsässä.  Voidsivatko saada suotuisissa oloissa täytuhonkin?

    Planter

    Eri puulajien ”mosaiikkia” on yritetty tehdä huonoin tuloksin. Pahimmat lahopesäkkeet, aarista puoleen hehtaariin, on istutettu männylle, kun lahon kannon viereen ei   kuusta voi istuttaa. Koivua ei hirvien vuoksi voi istuttaa lainkaan.

    https://aijaa.com/nDQNwS

    Anton Chigurh

    Planterin kuvista on pääteltävissä, että myöskään männynkasvatus ei onnistu.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)