Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Onko metsänomistaja saanut uuden riesan metsiinsä? Ainoa tehtävä suojelijoksi itseään tituuleeraavien aktivistien kohdalla näyttää olevan hakkuiden estäminen.
Jep, pituudella ei ole merkitystä, juuripaakun koolla ja kunnolla on. Mutta se siitä tämän otsikon alla.
”Viime vuosikymmeninä tilanne on varmasti muuttunut, sitä en kiellä. Mutta alkuvuosikymmeninä metsäntutkimus oli pelkkää politiikantekoa. Sille politiikalle oli selkeä maksaja ja edunsaaja. Metsänomistaja ei aina ollut isäntä omalla maallaan eikä ainakaan välttämättä edunsaaja.”
Nyt siis kun yksi taho on parantanut toimintaansa, toinen on ottanut nämä vanhat virheet käyttöön. Toki ajoittain metsäntutkimuksen nimissä, kuten jaksollisen ja jk-metsien vertailusta tiedämme.
Ei toki olekkaan mitään vaikutusta. Saattaa olla jopa päinvastoin. Pieni, juuristonsa kanssa tasapainossa oleva taimi saattaa olla virkeämpi kasvuunlähdössä kuin iso rehutaimi. Mutta minkäs teet. Ohjeet ovat ohjeita, kasan pohjinmaisella ei ole mahdollisuutta niitä soveltaa.
Nostokoukulle kiitos: kyselysi innoittamana tilasin divarista Tapion tarhat ja Puukansan tarinan. Löysin kaupan päälle oikein helmen: Hercule Poirot ja minä, eli David Suchet’n muistelmat. Huom. tänään ja huomenna taas telkkarissa Poiroteja. Kohta sarja loppuu (😢), mutta on nähtävissä vielä MTV katsomossa.
Yksi totuus ja dogmi (Koulutus ja neuvonta)
Metsähallinto ja Mhy-kenttä loivat 1940-luvulta alkaen selkeät opinkappaleet: avohakkuu, äestys ja kuusen istutus. Vaihtoehtoiset menetelmät (kuten jatkuva kasvatus ilman tuloslaskelmaa ) leimattiin ”harhaopiksi” tai taloudelliseksi itsemurhaksi. Tämä loi metsänomistajille turvallisuuden tunteen: kun teet kuten paimen sanoo, olet ”kunnon metsänomistaja”.
Hallinnollinen ”kymmenys” (Metsänhoitomaksu)
Vuosikymmeniä jatkunut pakollinen metsänhoitomaksu toimi lauman koossapitävänä voimana. Se oli jäsenyys, jota ei voinut valita, mutta joka takasi pääsyn neuvojan tykö. Tämä loi riippuvuussuhteen, jossa asiantuntija hallitsi tietoa ja omistaja maksoi oikeudesta tulla ohjatuksi vailla tulostakuuta.
Vuonna -49 parikymmentä metsäalan vaikuttajaa sopi keskenään metsälain luontaista uudistamista koskevan lain tiukemmasta tulkinnasta. Eduskunta lakimuutoksessa ohitettiin, tulkinta muodostui metsärganisaatioiden yhteiseksi päätökseksi. Tätä muutosta metsätugkija Lauri Vaara pitää räikeimpänä tekona puuttua omaisuuden yksityisyyden suojaan.
1950 tuli voimaan laki, joka velvoitti jokaisen metsänomistajan liittymään metsänhoitoyhdistykseen.
Tuossa Lauri oli oikeassa: oli räikeä puuttuminen. Varmaan ajateltiin että tarkoitus pyhittää keinot, mutta joidenkin yksilöiden kohdalla holhous ja lakipykälien soveltaminen meni kohtuuttomuuksiin. Muistan omankin äitini kohdalla, että hänellä oli toisinaan kova (jopa terveyden päälle käyvä) stressi metsäneuvojista, pinta-alaveroista, puukaupoista, uudistamisten onnistumisista ja taimikoiden hoitovelvoitteista. Tämä siis vaikka sovellettiin jaksollista mallia, ja toisinajattelijoilla oli kertaluokkaa pahempia tilanteita.
Etkö A.J. ole lukenut aikaisemmin Puukansan tarina -kirjaa? Olen lukenut sen jo muutaman kerran. Hannu Hautalan mainioilla kuvilla kuvitetun laitoksen. Se on mainio kirja. Tarinan sisään on saatu tietokirja metsästä ja lisäksi vielä historiateos metsien käytöstä.
Nyt sitten vuorostaan metsää omistavia ihmisiä jahdataan, kytätään, rahastetaan, ja takavarikoidaan metsiä yhä vain useampien suojelu- ja serti -kriteereiden takia. Maailma ei ole siinä suhteessa tullut yhtään viisaammaksi. Viimeisimpänä esimerkkinä nämä 50 metrin ”mykäkäset” jotka eivät perustu yhtään mihinkään.
Visakallo on oikeassa. Joku viisas on joskus lausunutkin, että ei ajat sen kummemmin muutu – viholliset vain vaihtuvat. Lienee kiistatonta, että metsätaloutta ohjattiin aiemmin vahvasti metsäteollisuuden ehdoilla, mikä ei ole ihme huomioiden sen kansataloudellisen vaikutuksen tuolloin. Holhousasetelman perua on myös se, että metsänomistajasta puhutaan asiakkaana, vaikka on toimittaja ja MG:n osalta jopa omistaja.
Ennenkin metsiä ajateltiin yhteisenä omaisuutena – raaka-aineen ja hyvinvoinnin lähteenä koko yhteiskunnalle.
Nyt yhteisenä omaisuutena hiilinielun ja ympäristöterveyden (monimuotoisuus) lähteenä koko yhteiskunnalle.
Teemat ovat muuttuneet, mutta keinot eivät niinkään… Metsäkeskusten tilalla ympäristöviranomaiset ja myhistysten tilalla paikalliset luonnosuojeluyhdistykset.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään