Keskustelut Metsänomistus Metsäyhtymä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 19)
  • Metsäyhtymä

    Olisin kysynyt metsäyhtymästä
    1. Metsäyhtymä on muodostettu kahdesta (vanhemmat) jakamattomasta kuolinpesästä, joissa molemmissa on neljä osakasta.
    Ensimmäisessä kuolinpesässä on kolme lasta ja yksi lapsenlapsi.
    Toisessa kuolinpesässä on neljä lasta.
    2. Kysymys: Miten pitää menetellä jos metsäyhtymä puretaan?
    Kiitos vastauksista

  • Niko

    Varmista verottajalta, mutta nähdäkseni yhtymä purkautuu vain kahdella tavalla.

    1. Joku ostaa kaikkien muiden osuudet.

    2. Lohkotaan ja jokaiselle jää itsenäinen palsta.

    Meillä oli yhtymä reilun 10 vuoden ajan ja osuuksia myytiin, ostettiin ja lahjoiteltiin sen ajan. Lopussa yhtymää purkautui kun kaikki yhtymän osuudet jäi yhdelle.

    Timppa

    Mitä tarkoitat metsäyhtymän purkamisella? Metsäyhtymähän ei ole erillinen verotusyksikkö, vaan sen tulos jaetaan osakkaiden verotettavaksi tuloksi omistusosuuksien suhteessa. Toisin on kuolinpesissä. Nehän ovat erillisiä verotusyksikköjä, joita siis verotetaan tulostaan.

    Minun mielestäni metsäyhtymä voi purkaantua ainoataan silloin, kun metsä myydään pois ulkopuoliselle tai muut osakkaat myyvät jollekin yhtymän osakkaalle osuutensa. Tai esimerkiksi siten, että osuuksista muodostetaan yhteismetsä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Varmista myös metsäasioihin perehtyneeltä lakimieheltä tai sp-asiantuntijalta, mitä seurauksia milläkin vaihtoehdolla on. Meidän yhtymän purkua helpotti oleellisesti se, että kaikki palstat yhdistettiin aluksi samaksi kiinteistöksi.

    Torpallinen

    Kiitos tähän menessä tulleista vastauksista.
    Ekana vastaus kysymykseen mitä tarkoitan purkamisella.
    Purkamisella tarkoitan asiaa, miten yhtymän saa muotoon että jokaisella yhtymän osakkaalla (onkohan sana oikein) on suora omistussuhde omalle alueelle.
    Tämä siksi kun näyttää siltä että asioista ei vallitse yksimielisyys mitä metsälle pitää tehdä, eli taimikoiden hoito, ensiharvennus, vanhan puuston osuus, jne.
    Kuolinpesät ovat jakamattomia, onko tällä suuri vaikutus asiaan?
    Alustava keskustelu verovirkailian kanssa ei kyllä tuottanut valoa asiaan, valitteli kun ei ole hänen osaamistaan. Antoi kylläkin paikkakunta tietoja mistä voisi seuraavaksi mennä kysymään.
    Aika paljon hoitelen näitä asioita bittimaailmassa, mutta tässä asiassa olisi hyvä päästä ihan kivijalka tuntumalle. Kattelin että lähin paikka mihin sain osoitteen on parisataa kilsaa pikitietä, mutta jos apu löytyy niin on vaivan väärti.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Asiantuntijoita löytyy. Metsäkeskuksessa Antti Pajula, Mhy-palvelutoimistossa Helsingissä vastaanottaa Tuomo Pesälä (myös maksullinen puhelinneuvonta jolla voisi päästä alkuun), Metsälehden spv-asiantuntija Väinö Sikanen Mikkelissä. Omasta pankista voi myös löytyä apua, sekä Maanomistajien Arviointikeskuksesta.

    Kaikki apu maksaa hieman. Keskustelemalla useamman henkilön kanssa löytyy kaikki vaihtoehdot. Ja lukemalla alan kirjallisuutta!

    Timppa

    Sitten kyseessä on tilojen jako. Silloin lopputuloksena on, että jokainen osakas saa osuutensa verran tästä yhteisestä omaisuudesta siten, että omaisuus lohkotaan erillisiksi tiloiksi. Periaatteessa vielä niin, että kaikkien pitäisi saada omaisuuttaan vastaava osuus esimerkiksi taimikoista, hakkuukypsistä metsistä jne.

    Jaon suorituksen saa kyllä aika kalliiksi, jos vaaditaan, että jaon suorittaja tekee metsänarvioinnin. Kannattaisi siis pyrkiä tilanteeseen, jossa osakkaat sopivat etukäteen. Sitten saattaa tulla vielä verotuksellisia tekijöitä, jos on useampia tiloja, joita omistetaan määräosuuksin ja joudutaan jaon vuoksi muuttamaan omistussuhteita. Jos kuolinpesät ovat jakamattomia, niin jaon suoritus on helpompaa, koska silloin ei synny yleensä veroseuraamuksia. Kannattaa kuitenkin tarkistaa miten lainhuuto on tehty ja onko sillä vaikutusta asiaan.

    Kannattaisiko vielä käydä ”kehityskeskustelu” mahdollisuudesta muuttaa omaisuus yhteismetsäksi. Prosessi on yleensä hyvin yksinkertainen ja oikeudenmukainen sekä käytännössä ilmainen. Kannattaa muistaa, että täällä meistä jokainen hallitsee metsää vain lyhyen aikaa, joten hommaa kannattaisi katsoa pitemmällä tähtäimellä. Tuskinpa perinnön jättäjien toivekaan olisi ollut sellainen, maat pilkotaan pikkuyksiköiksi, joissa metsätalouden harjoittaminen on epätaloudellista.

    Torpallinen

    Kiitos vastauksista
    Itsellä ei kovinkaan paljon tietoa tuosta yhteismetsästä. Yhdeltä luennolta jäi sellain kuva yhteismetsien pinta-alasta että ovat vähintään satoja hehtaatreita, ei kylläkään yhtenä alueena.
    Samaisella luennolla tuli keskusteluun kustannukset jotka muodostuu palkoista, mieleen jäi nekatiivinen kuva asiasta
    Täytyy kaivaa tietoa asiasta olisiko tässä vaihtoehto jolla asiat etenisi jopa maaliin saakka.

    kuusessa ollaan

    Pienille yhteismetsille taitaa olla helpotuksia, käsittääkseni. Ja yhteismetsän minimipinta-alaa ei ole.

    Timppa

    Yhteismetsän palkanmaksu riippuu ihan miten halukkaita löytyy harrastuspohjalta. Esimerkiksi meillä meikäläinen hoitaa käytännön hommat ilman palkkaa. Hoitokunnan jäsenille ei makseta palkkiota. Kirjanpitotoimistolle maksetaan palkkio, Istutukset hoidetaan omatoimisesti siten, että nuorisolle maksetaan palkka, mutta varttuneempi porukka tekee talkootöitä ruokapalkalla. Sama perkauksissa. Meikäläinen tekee voimien mukaan kuntoilumielessä ilman palkkaa. Saa toki matkakorvaukset. Jos joku lähipiiriläinen nuorempi tekee, niin hänelle toki palkka maksetaan. Olen joskus verrannut tilannetta golfin harjoittamiseen. Siinä saa maksaa pelivuoroista, mailoista ja matkoista. Metsässä kaikki on ilmaista.

    Ei yhteismetsä vaadi ihmeellisiä pinta-aloja, jos organisoi homman edellä kuvaamallani tavalla. Ja kirjanpitäjän kulun kattaa alemmilla veroilla. Eikä tarvitse miettiä jakoja ja sitä menikö homma oikeudenmukaisesti.

    Jätkä pätkät

    Mielestäni kaksi kivuttominta ja halvinta vaihtoehtoa on, että liitytään yhteismetsään, tai myydään metsät pois.
    Jos lähdetään jakamaan maita ja metsiä niin, että kaikki saavat kaikkea saman verran, tulee tempulle ainakin hintaa niin paljon, että tuntuu!.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 19)