Keskustelut Metsänhoito MHY ja metsäsuunnitelma

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)
  • MHY ja metsäsuunnitelma

    Onkos muilla MHY:n kautta suunnitelman omaavilla kokemuksia, jossa kuvioiden puuston tiedot ovat jo silmämääräisesti katsottuna ihan perseellään?

    Tänään kävin eräällä kuviolla, joka harvennetaan talvella. MHY:n mukaan kuusitukkia/kuitua olisi ruhtinaalliset 18 mottia. Kuvion läpi kierrettyäni oma arvio oli about nelinkertainen. Joukossa vielä julmetun paksuisia ja korkeita kuusia.

    Ison metsäyhtiön ostomies totesi, jotta eipä noihin aina luottamista ole ja omat silmät auki.

  • Nuorimetsämies Nuorimetsämies

    Ei ole yhdistyksen tekemää mutta metsäkeskuksen tekemä on ja erittäin tarkka ollut. Jokaisessa hakkuussa tullut tavaraa hiukan enempi kuin suunnitelmassa. Esim keväällä hakatussa 2hehtaarin kuusikossa oli arvioitu olevan puuta 760mottia. Puuta oli pinossa lähes tasan 800mottia hakkuun jälkeen. Tavaralajitkin olivat tarkkoja. Oli nuori suunnittelija asialla muuta en osaa sanoa.

    Metsuri motokuski

    Aika yleistä on että hakkuuarvio muuttuu hakkuun aikana. On sitten kyse mhy:n ja yhtiön arvioista. Yleensä arvio ylittyy niin lajikeiden kuin määränkin suhteen. Minusta on hyvä ettei arvio ole liian optimistinen. Kokemus on opettanut että paljon hankalampi on isännälle perustella hakkuun tulos niin että saanto ja määrä on ollut pienempi lajikkeitaain kuin se että ne ovat olleet suuremmat. Noille arvioille ei kannata laittaa paljoakaan arvoa.

    On mulle kerran käynyt niinkin että arvio oli 187 mottia ja hakattiin 192 mottia niin isäntä totesi että hän arvaisi sen että harvaksi meni. Kysyin että mistä kohdalta nuo viisi mottia on poissa ? Siihen ei osannut sanoa mitään.

    Gla Gla

    ”Onkos muilla MHY:n kautta suunnitelman omaavilla kokemuksia, jossa kuvioiden puuston tiedot ovat jo silmämääräisesti katsottuna ihan perseellään?”

    Ei mhy:n, vaan Metsäkeskuksen suunnitelmasta on. Suurin osa kuvioista toki näyttää pitävän paikkaansa sillä tarkkuudella, jota suunnitelmalta edellytetään.

    En kuitenkaan usko, että suunnitelman taustalla olevan organisaation nimi asiaan vaikuttaa. Tekijöitä on kokeneista suoraan koulusta valmistuneisiin, tunnollisista suurpiirteisempiin, lisäksi porukalla on hyviä ja huonoja päiviä, joten haitarikin lopputuloksessa on sen mukainen.

    metsänvartija

    Metsätilaa myydessä hyvä kysymys. Paljoko m3 tilalla.

    Kannattaako sittenkin myydä puut niin tietää tarkan puumäärän.

    Tarkkuus suunitelmissa on +-30% riippuen suunnitelijasta. Tietämätön arvioi miten sattuu….

    Aika arpapeliä tuo motitus.

    Pete

    Tilasin metsäsuunnitelman eräältä MHY::ltä ja sain mitä tilasin. Painotin erityisesti sitä, että puustotunnkset täytyy saada kohdalleen. Pienellä omalla otannalla voi todeta, että määrät on justiinsa kohdallaan. Tulevan kasvun ennustaminen onnistui heikommin. Tyypillisesti kone laskee sen ja tässä tapauksessa kasvu on 3-4mottia/ha parempaa kuin mitä metsäsuunitteluohjelma ennustaa. Tämä ongelma on kaikilla toimijoilla, kasvumallit eivät ole ajantasalla jos kyseessä on hyvin hoidettu havupuuvaltainen viljelymetsä.

    Minulle sopisi leimaukseen tai metsäsunnittelmaan reippaasti isommat motit kuin mikä sitten todellisuus on. Puuta myydessä on ehdottomasti etua siitä, että leimikko on iso. En siis tiodellakaan valittaisi tai epäilisi jos hakkuussa kertyy vähemmän puuta kuin paperilla väitetään. Asia on eri ainostaan jos siortuisin ostamaan metsäpalstan pelkästään paperien perusteella.

    Nimetön

    Pete oikiasa että puuta myydessä motit ei sais olla alakantissa. Mun suunnitelma pian vanhenee ja vaikka kokenut ammattimies sunnitelman tekikin niin kovasti on nyt motit alakantissa josta pitää aina huomautella tarjousta pyydettäessä.
    Toisaalta jos nyt seuraavalle sukupolvelle alkas kauppaa suunnitteleen niin siihen tuo mun alakantissa oleva suunnitelma ois hyvä.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ei kai tuossa ole kysymys erityisesti MHY:n kuin Metsäkeskuksenkaan tekemistä suunnitelmista. Susia tulee molemmille. Minä sain 90-luvulla sellaisen metsäkeskukselta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Pete

    Kyllä se on henkilö kun ratkaisee työn laadun tässäkin asiassa, ei henkilön palkanmaksaja.

    Se toki on erikoista, että tuoreen metsäsuunnitelman perusteella tehdyissä leimikoissa puuta kertyy tavallisesti enemmän kuin paerilla seisoo, mutta jos arvio on tehty myyntiä varten, niin nippanappa motit löytyy…

    Peli menee jännemmäksi nyt kun lakiraja poistuu ja kuitumetsiäkin voi alkaa silittelemään tai sellaisia voi hakata jonkinlaiseen harveikkoon ja toivoa parasta. Meinaan vaan, että kasvatusmetsienkin motit olisi syytä saada osuman paremmin kohdalleen niin ettei ainakaan yliarviota tule. Toki jokainen vastaa metsätilaostoksistaan ihan itse ja jos ostaa pelkkien paereiden perusteella, niin minusta isompaa urputusoikeutta ei ole. Nuoret metsät on tosi vaikea arvioida, varsinkin hoitamattomat sellaiset.

    Portimo

    Kaikkein hurjimpia tietoja tulee tuolla Metsaan.fi palvelussa.
    Pääosa on oikein mutta avosuolle on esitetty metsänviljelyä, nuoren metsän hoitoa 10 v sitten hoidetulle puolukkakankaan taimikolle jne. Kuutiomäärissäkin usein heittoa. Hakkuu- ja hoitotyölistaan pitää suhtautua kriittisesti.

    Puun takaa

    Mitä useampia puulajeja leimikossa on, sitä enemmän suunnitelman tiedot saattavat heittää.
    Eri puulajit kasvavat eri tahtiin niin kuutiollisesti kuin arvokasvullisestikin.
    Suunnitelmaa tehdessä ei voi tietää, kuka leimikon ostaa ja miten sen katkoo.
    Aika paljon näkee sitäkin, että kymmenen vuotta, jopa vanhemmankin suunnitelman kanssa pelataan ja ihmetellään miksei tiedot pidä paikkaansa.
    Ei liene kenellekään ylivoimaista tarkistaa tai tarkistuttaa maastossa leimikon puumääriä ennen kauppoja.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)