Keskustelut Metsänhoito MHY ja metsäsuunnitelma

Esillä 3 vastausta, 11 - 13 (kaikkiaan 13)
  • MHY ja metsäsuunnitelma

    Onkos muilla MHY:n kautta suunnitelman omaavilla kokemuksia, jossa kuvioiden puuston tiedot ovat jo silmämääräisesti katsottuna ihan perseellään?

    Tänään kävin eräällä kuviolla, joka harvennetaan talvella. MHY:n mukaan kuusitukkia/kuitua olisi ruhtinaalliset 18 mottia. Kuvion läpi kierrettyäni oma arvio oli about nelinkertainen. Joukossa vielä julmetun paksuisia ja korkeita kuusia.

    Ison metsäyhtiön ostomies totesi, jotta eipä noihin aina luottamista ole ja omat silmät auki.

  • Pete

    Roiston kanssa samaa mieltä. Metsäsuunnitelma on metsänhoidon suunnittelun apuväline ja leimikko tehdään sitten erikseen. On laiskuutta ja ammattitaidottomuutta jos vanhentuneita tietoja käytetään leimikon myynnissä. Jos metsänomistajan asiaa ajetaan, niin tavara pitää saada näyttämään mahdollisimman hyvältä, mutta tietojen tulee olla oikein, jotta uskottavuus säilyy.

    Toki se on inhimillistä, että suuri joukko (jopa enemmistö?) metsänomistajista pitää tärkeänä sitä, että puuta kertyy enemmän kuin leimausselosteessa. On mukava kehuskella veijoessonbaarissa, että ”hakkuusta kertyi 30% enemmän puuta kuin tarjouksessa, on se hyvä ostaja tämä firma x”. Siinä katkonta, yksikköhinta ja korjuujälkikin unohtuu…

    metsänvartija

    Oman mts:n voi tehdä aika tarkasti.

    Päätehakkuu kuviot ja järeärt kasvatusmetsät mittaa puu puulta.
    Kasvatusmetsät koealoilta, esim. 4 kpl/ha.

    D1,3+koepuista pituus, eli vanha pystymittaus menetelmä osittain.

    Työläs mutta tarkka.

    ChesterC

    Metsäsuunnitellusta muihin hommiin siirtyneenä pidän kuviointia, hoitotoimenpiteitä ja kokonaisuutta tärkeimpinä. Puustotunnuksista pitää saada selville suuntaa-antavasti mitä puutavaralajeja hakkuissa saadaan ja puustoa kuviolla pääosin on. Se, että onko päätehakkuu kuvion kokonaismäärä hehtaarilla 200 vai 250 kuutiota ei ole mielestäni tähdellistä. MFi;ssä ongelmana on puutavaralajien jakauma tai oikeastaan puulajien. Kokonaispuusto sensijaan on riittävän tarkka.

Esillä 3 vastausta, 11 - 13 (kaikkiaan 13)