Keskustelut Metsänomistus Mhy-laki toteutuu suunnitellusti….

Esillä 2 vastausta, 11 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Mhy-laki toteutuu suunnitellusti….

    Kovin hiljaista on porukka täällä ollut noinkin tärkeän asian suhteen. Aikataulut kuitenkin pitivät ja valmista alkaa tulla.
    Eli pakkomaksuhan poistuu jo vuoden vaihteesta ja kaikki muukin lähes suunnitelman mukaan 2015 alusta.
    Täälläkin eräät hurjan varmasti olivat sitä mieltä ettei toteudu eikä ainakaan vielä pitkään aikaan. Olisi mukava kuulla tuntoja heiltäkin. Tuli vain mieleen kun eilen olin yhdistymiskokouksessa ja tulevaisuus enempi kuin auki ja ammollaan. Yhdistymisetkin pelastaa jos pelastaa. Ammottava aukko rahan puolelle ainakin.
    Vanhastaankin repaleisia yhdistyksiä jo. Miten eletään sillä edunvalvonnalla?

  • Santtu

    Kyllä Santtu on perehtynyt, mutta vain Kainuussa ja Pohjois- Pohjanmaalla enimmäkseen nykysin olen mukana ollu monenlaisissa virityksissä, aika tuttua on 🙂

    Pitää muistaa, että Metsänhoitoyhdistyksillä on paras infran tieto ja yleensä eniten suhteita alueen metsänomistajiin. Uskon, että MHY työntekijöillä on tietoa, mutta sitäkään ei ole suljetuilla markkinoilla ollut aina tarpuullista käyttää. Töiden tehokkuus ja taidot saada aliurakoitsijat on aika bratkasevaa. Se, miten paljon metsäpalveluissa tarttee miestyötä, on se, missä tehokkuus tullee näkösälloe.

    metsänvartija

    Ainakin toimisto-oleskelu rahoitus loppuu, se on hyvä.

    Lisää metsänvartijoita ja metsät kuntoon uudella lailla!

Esillä 2 vastausta, 11 - 12 (kaikkiaan 12)