Keskustelut Metsänhoito Mhy:n osuus taimikonhoidosta

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 52)
  • Mhy:n osuus taimikonhoidosta

    Jos teen taimikonhoitotyötä mhy:lle, niin mikä lienee heidän osuus jonka he ottavat metsänomistajalta prosenteissa?

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Alkuperäinen kysymyshän oli MHY:n lisästä työntekijän kulujen päälle.

    Olen käyttänyt jo useamman tonnin edestä yrittäjämetsuria, jolla on asianmukaiset y-tunnukset ja joka antaa ihan oikean laskun. Hinta on sekä hakkuussa että raivauksessa 30€/h +alv. MHY:n neuvoja tarjosi samaa metsuria heidän kauttaan, mutta kun oli niin selvää että otan hänet suoraan, niin en kysynyt tarkempaa tuntihintaa välitettynä.

    On ihan hyvä kun MHY tarjoaa metsuripalvelujakin, ei kaikilla ole mahdollisuutta olla tekemässä sopimuksia ja tarkkailemassa työtä. Itse en kuitenkaan näe mitään vitsiä siinä että ottaisin työn jonkun välityksen kautta, kun on kerran yrittäjämetsuri, jolta saa yhden laskun eikä ole muuta lappurumpaa. Eri asia, jos on tarjolla vain työsuhteisia metsureita.

    Olen muuten vahvasti sitä mieltä että tuntitaksa on ihan kelpo laskutusperuste niin metsurille kuin kaivinkoneellekkin. Ei tarvitse arpoa vaikeusasteita ja kiistellä pinta-aloista eikä siitä minkä tasoista jälkeä pitää tehdä. Silloin voi itse määritellä työn laadun yms asiat.
    Tuntitaksa edellyttää toki luottamuksellisia suhteita, mutta niitähän tulee työtä tehdessä. Ei tämä yrittäjämetsuri ollut ennestään tuttu, mutta teki ensimmäisen keikan oikein kelvollisesti, niin siitähän se luottamus tuli.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    huski

    Kiitos Taneli ! Noin olen toiminut yrittäjänä jo vuosia joka aamu olen saanut lähteä, joskus on isänniltä palauttetta tullut ,tarkasti olen kuunnellut ja jatkaa saanut , nyt jo uskaltaa isännillekkin antaa vasta palautetta ja yhdessä matkaa jatkaa.Työstä kuuluu kunnon palkka – siitä kunnonyöstä.

    Metsuri motokuski

    Kyllä tuolla Tanelin ajatuksille voi hyvin yhtyä. Itse laskutan saman tuntityöstä mutta urakasta tuntilaskutustavoite on 38 euroo tunti. Siinä on aina se ”paskakerroin” jolla tasataan jos yllättäviä esteitä tulee raivuukohteilla. Lasken jokaisen urakan jälkeen tuntityön hinnan ja se määrittää aina myös hehtaaritaksan uusille kohteille jotka tulevat tarjouskyselyyn.

    Työ vauhti niin tuntityönä kuin urakkana on aina sama. Kuusituntia yhtäjaksoista työta ja sitten päivä on täysi.

    Mänty

    Komemuksesta tiedän, että halvin ei aina ole halvin.Suomen yrittäjien kommentti, jos joku tarjoaa työtä 30€/h syytä epäillä harmaasta taloudesta.Metsäyrittäjä tarjoaa töitä 25€/h siitä , kun lasketaan kaikki pakolliset maksut ja kulut pois voi jokainen laskea mikä on tuntipalkka.

    Metsuri motokuski

    Eihän sitä harmaaseen talouteen voi syllistyä jos kuitin normaalisti kirjoittaa. Nehän menevät yrityksen kirjanpitoon. Noilla alhaisemmilla tuntipalkoilla maksetaan vain pienempiä sotumaksuja joka myöhemmässä vaiheessa tosin käy yrittäjän omaan niilkkaan.

    Yrittäjähän maksaa aina oman eläketurvansa ja sairaskulukorvauksensa. Mitä kovempi eläkemaksu sitä suurempi eläke joskus. Itse olen pohtinut että 30 euron tuntipalkalla päästään suht normaaliin työn tuntiansioon jota tällä tämän tasoisella sektorilla muissakin ammateissa saa. Mutta onhan se vähän alahainen jos miettii sitä että osa vuodesta ollaan ilman työtä.

    Paavo pihka Paavo pihka

    Suoraan kysymykseen suora vastaus, 30%.
    Tämä selvisi kysymällä.

    arto arto

    rööri roope..Ei meillä tuollaista sumaa kukaan maksa th. yleinen käytäntö täälläpäin myyvät th 450+alvi tuki menee mo.lle. tuntilaisena ei taida tehdä kukaan kun tulee sitten hintaa löysällä työtahdilla… mutta taitaa alueitaan jokaisella olla erilaiset hinnat.

    Raivaaja

    Minulla on yhdestä pahasta kohteesta tullut metsänomistajalle iso lasku. Ja tästä kemeratuki mukaan lukien lopulliseksi hinnaksi tuli 390 euroa hehtaari. Tuossa oli mukana kaikki, myös MHY:n osuus. Tuon voi vielä vähentää verotuksessa mutta pidän itsekin kustannusta aika korkeana.

    Mänty

    Työskentelin isossa metsäfirmassa, näin monesti isänniltä metsänhoitotarjouksia, myös yhdistyksen, aina yhd.tarj. kalliimpi.Jos tuolla hintaa teette taimikonhoitoa, taitaa yhd.siivu olla aika muhkea.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Diilit pitää klousata. Uskoisin, että asia on niinikkäästi, että metsiä firman toimihenkilö ei tarvia niin isoa siivua itselleen välistä ku käy samalla tekemässä puukauppaa mutta mhy:een otetaan mieluummin silloin yhteyttä kun ei ole mitään myytävää ja sen toimihenkilön on saatava kate pelkästään siitä taimikonhoidosta.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 52)