Keskustelut Metsänhoito Mhy:n osuus taimikonhoidosta

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 52)
  • Mhy:n osuus taimikonhoidosta

    Jos teen taimikonhoitotyötä mhy:lle, niin mikä lienee heidän osuus jonka he ottavat metsänomistajalta prosenteissa?

  • Raivaaja

    Kyllä MHY ottaa huomioon muiden tarjoukset. En muista tarkkaan oliko Storan varhaisperkaustarjous 287€ plus ALV. Kustannukset omalla kohdalla tule aika lähelle 170 euron taksalla. Sattui taimikko joka oli aivan tukossa. Soittelin että eihän tätä voi tehdä 170 euron hintaan. Vedottiin että ei saa maksaa juuri enempää kuin storan tarjous. Muuten näkyy työkohteiden määrässä. Ja pakkohan se oli sitten tehdä vähän kuin omaan piikkiin. Työtä vaillakaan ei ole mukava olla.

    Metsuri motokuski

    Itsellä käynyt pari samanlaista kohdetta. Sen vuoksi olen ottanut jo tavaksi käydä etukäteen tutustumassa kohteisiin ja teen lopullisen tarjouksen sitten puhelimella työn teettäjän kanssa. Jopa sen verran olen oppinut että kävelen jo kohteen väintään yhdestä kohtaan halki.

    Reima Ranta

    Voisiko joku kertoa, mihin ihmeeseen sitä mhy:tä tarvitaan tamikonhoidossa? Eikö puun takana tiedetä, että taimikko pitäisi hoitaa, vai mistä on kyse?

    Jokainen peruskoulun oppimäärän suorittanut, joka osaa hoitaa taimikkoa, osaa tehdä myös kemeratukihakemuksen. Siihen kuluu muutama minuutti päivästä ja kaikki tarvittava tieto kohteesta saadaan taimikonhoitoa tehtäessä, ilman mitään turhaa ja ylimääräistä puuhastelua. Valistunut arvaukseni on, että jo muutaman vuoden kuluttua jopa kaikki mhy:lle taimikonhoitoa tekevät ovat yrittäjiä.

    Jos kemeratukea ei nykymuodossa olisi, taimokonhoidon tekisivät nytkin metsänomistajille suoraaan yrittäjät. Nyt siihen käytetään välikäsiä, kun välikäden kulut maksetaan yhteisistä verovaroista, jonka metsänomistajat todellisuudessa itse maksavat veroina.

    Puolet kemeratuista menee turhaan puuhasteluun. Eikö kukaan näiden asioiden kanssa puuhasteleva todellakaan oivalla mitään älykkäämpää tapaa tukea taimikonhoitoa, jos sitä halutaan tukea.

    Metsäalan toimia voidaan näköjään tehostaa vasta aivan pakon edessä, jolloin seurausvaikutukset ovat kaikkein kivuliaimmat.

    Mitä pienemmät ovat kuviot, sen suurempi osuus menee tasan turhille välikäsille. Tällaista on Suomen huipputehokas perhemetsätalous.

    Gla Gla

    Mhy ei ole ainoa tapa, mutta se on eräs tapa. Tämän kyseenalaistaminen tilanteessa, jossa jäsenyys tulee vapaaehtoiseksi ja markkinat avautuvat kuulostaa vähintään omituiselta.

    Mhy:n etuna on se, että se voi niputtaa metsurille toimeksiannoista työt ilman, että metsurin täytyy olla sopimassa niistä useiden eri asiakkaiden kanssa.

    Puun takaa

    Näyttää siltä, että Reima Ranta ei oikein tunne nykyaikaisia metsänhoitoyhdistyksiä ja niiden tarjoamia palveluita.
    Jos metsänhoito olisikin pelkkää taimikonhoitoa, emme todellakaan tarvitsisi metsänhoitoyhdistyksiä.
    Metsänhoitoyhdistyksillä kuten kaikilla muillakin metsänhoitopalveluja tarjoavilla yrityksillä työvoimakustannukset ovat samat.
    Tarve ulkoistaa metsurit ja toimihenkilöt ovat aivan arkipäivää kaikilla metsäalan toimijoilla.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Asiahan voisi ajatella niin, että yrittäjä maksaa siitä, että joku hommaa hänelle asiakkaita, hoitaa markkinoinnin, tuhlaa aikaa kuvioiden tutkimiseen jne. Moni yrittäjä varmasti kokee saavansa vastinetta rahallensa kun maksaa osuuden mhy:lle.

    Reima Ranta

    Hyvin asioista perillä oleva Gla hyvin tietää, miksi tämä sinustakin erinomainen pakollinen metsänhoitomaksujärjestelmä piti purkaa. Kerro nyt tietosi tästä meille muillekin.

    Voin sinulle kertoa, että minullakaan asiaan ei liity mitään henkilökohtaista kaunaa tms. periaattellista. Asia on puhtaasti käytännöllistaloudellinen. Ammun alas kaikkea, jotka pyrkivät monopolisoimaan markkinoita ja kallitsemaan vaapaata yrittelijäisyystä omaan leiriinsä, jotta voisivat rahastaa ja ohjailla markkinoita.

    Ongelma ei ole ollut vain pakollinen metsänhoitomaksu, vaan pyrkimys markkinoiden monopolisointiin.

    Gla Gla

    RR: ”Hyvin asioista perillä oleva Gla hyvin tietää, miksi tämä sinustakin erinomainen pakollinen metsänhoitomaksujärjestelmä piti purkaa.”

    Mitä sanoitkaan taannoin Tanelille? Miksi et ota kantaa uusissa olosuhteissa toimivan mhy:n mahdollisuuksiin osallistua kannattavaan metsätalouteen?

    RR: ”Ammun alas kaikkea, jotka pyrkivät monopolisoimaan markkinoita ja kallitsemaan vaapaata yrittelijäisyystä omaan leiriinsä, jotta voisivat rahastaa ja ohjailla markkinoita.”

    Ja tässä tilanteessako eroilmoitus mhy:stä on kynnyskysymys?

    RR: ”Ongelma ei ole ollut vain pakollinen metsänhoitomaksu, vaan pyrkimys markkinoiden monopolisointiin.”

    Mhy:llä ei ole pyrkimystä monopolisoida markkinoita. Vai tukeeko jäsenyyden muuttuminen vapaaehtoiseksi monopolisoitumisen tavoitteita? Jos eroilmoitus tulkitaan monopoliasemaan pyrkimiseksi, aika kevyt vastustaja sinulla on. Hehtaarin varhaisperkuuseen kuluu aikaa n. 150 kertaa enemmän ja rahaa kuin eroilmoitukseen.

    jees h-valta

    Gla sikäli oikeassa ettei olla monopolisoimassa varmaankaan vaan pyrkimässä ierti siitä. Mutta tapa jolla siitä eroon pyritään ei aivan vie samalle viivalle muiden toimijoiden kanssa. Mutta tämä ei olekkaan aktiivipuuntuottajalla mikään murheenaihe mutta antaa mhy-organisaatiolle edelleen etulyöntiaseman muihin toimijoihin nähden koska harvakseltaan palvelua tarvitsevat ja hunommin asioita seuraavat maksavat kuitenkin edelleen passiivisesti jäsenmaksua ja silloin luonnollisesti muut tarjoajat ovat näiden kohdalla huonommassa asemassa. Siksi olisi luullutkin että olisi lainsäädännöllä nollattu ja lähdetty puhtaalta pöydältä oikeasti samalta viivalta. Mutta toki ymmärrän että MTK:lla on näppinsä tässäkin pelissä.

    Metsuri motokuski

    Olen ollut myös töissä mhy:llä ja en oikein ymmärrä väitettä heidän monopolisoitusmistarpeesta. Minusta mhy- maksu ei ole monopolisoitusmista. Jos näin tulkitaan niin mitä yhetiskunnan verotustoiminta sitten on ? Onhan meillä mahdollisuus edelleen kilpailuttaa kaikki metsätyöt eri toimijoiden välillä.

    Tietääkseni mhy ei ole koskaan halunnut monopolisoida kyseistä toimintaa ja avoimesti kuuluttaa kilpailutuksen tärkeyttä.

    Etten tulisi väärin ymmärretyksi niin kannatan mhy-maksun poistoa. Samalla se avaa mhy:lle kunnon markkinat puukauppaan muutenkin kuin välittäjän roolissa. Tuon mhy- maksun osuus on yhdistyksissä ollut alle 10 % joten mahdoton tulonmenetys se ei ole.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 52)