Keskustelut Harrastukset Mies eikä marjanpoimija

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Pähkäilijä

    Ennen oli miehet rautaa jne…

    Mansikanpoiminnassa on huomattavissa eri maiden BKT:n kasvu. Tuttu marjanviljelijä kertoi että enää 15 vuoteen ei ole enää yksikään suomalainen kysynyt työpaikkaa ja yli viiteen vuoteen ei enää ole ollut venäläisiäkään. Nykyisin tulee Ukrainasta poimijat, seuraavaksi varmaan mennään Armenian ja Georgian suuntaan joissa vielä ihmiselle on tulotasoon nähden huipputyötä tarjolla.

    Ulkomaiset mansikanpoimijat vielä maksavat 35% mukaan verotkin ensimmäisen 17€ verovapaan osuuden jälkeen vaikkeivät sosiaaliturvan piiriin pääsekään. Luonnonmarjojen kanssa sentäs voivat poimia verotta.

    Vaan oli marjanpoimijoissa miehiäkin pellolla. Minä tyydyin valmiiksi poimittuihin.

    jees h-valta

    On kyllä muutaman vuoden kokemus kansakouluajan loppupuolelta kun noukeimme veljen kanssa niin oman viljelyn mansikoita kuin metsistä mustikoitakin ja äitimme kävi torilla ne toripäivinä myymässä. Ja tulot tasattiin. Kyllä se työlle maistui mutta se rahakin jo silloin oli mukava saada. Jopa aika paljon siitä tuli sen ikäisen mielestä.

    metsä eemeli

    Torilta olen ostanut puutarhamansikat.Metsämarjoja kyllä kerään omaan käyttöön.
    Saunan jälkeen vattu-mustikka maito maistui hyvältä.
    Jo parikymmentä vuotta olen marjat kerännyt litran emalimukiin ja käsin.
    Täytyy myöntää että kerran heikkona hetkenä pidin kaupassa marjanpoimuria käsissä.Kauppaan se kuitekin jäi.
    Kun mukin kanssa käy useasti niin marjojakin kertyy.Mustikkaa 65L ja metsävattuja 70L.Ahomansikoita löytyi koivikosta 10L
    Viime kesä oli sateinen ja ahomansikoillekin riitti kosteutta koivikossa hyvin.Niitä keräsin 25L
    Marjat löytyy metsämökin läheltä.Liikuntaa kyllä saa samalla.
    Tuoreenahan marjat on parhaita,niitä on joka päivä syötykin.
    Syönti marjoja kerään niin kauan kun niitä on.Mukiin puolet mustikkaa ja vattua.
    Kyllä rastaatkin metsissä nyt marjoja syövät,ei niitä viinimarjapuskissa näy. Tervehdys metsämökiltä.

    Aukusti

    Marjoja olen poiminut polvenkorkuisesta saakka. Sotien jälkeen marjanoiminnalla saatiin kipeästi kaivattua rahaa suurelle perheelle.

    Olen aina ollut ylpeä poimintataidostani. Tänäkin vuonna olen poiminut mansikoita, mustikoita ja vadelmia. Herukat ja puolukat odottavat vielä kypsymistään. Hillajängillä tarpomisen olen jättänyt nuoremmille.

    Kahtena viimeisenä lomapäivänään ennen tänään alkavaa koulua olin pojanpoikieni kanssa mustikoita poimimassa.

    Pidän tärkeänä opettaa lastenlapsille mm marjastusta kuten olen opettanut omille lapsillenikin.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)