Keskustelut Tekniikka Miksi moottorisaha puoltaa?

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Miksi moottorisaha puoltaa?

    Mikähän on vialla, kun moottorisaha puoltaa voimakkaasti vasemmalle? 10-15 senttiä paksut rangat menevät poikki ihan mukavasti, mutta parikymmensenttisillä puoltaminen on jo niin isoa, että terälaippa ahdistaa.

    Ajattelin ensiksi, että viilaamisessa on jotain vialla. Mutta olen niin varakas, että omistan kaksi sahaa, ja toisessa tuota puoltamista ei ainakaan vielä ole ollut.

  • Jätkä

    metsänkasvattaja:”laippa on vääntynyt”.

    En usko.Jos se ei näytä silminnähden väärältä niin tuskin se on syynä. Kouru sivussa voi näkyä aivan pientäkin vikaa, joka aiheuttaa puoltamista. Kaikki se jälki pitää viilata pois. Erityisen herkkä on kourun nurkka, joka ensimmäisenä kohtaa puun. Naarmuja ei saa olla.

    harrastelija harrastelija

    Yleensä puoltaminen paranee viilaamalla. Aikaisemmin oli klapikoneita m.sahaketjulla. Niitä sai teroittaa tämän tästä, joten laitoin halvan smirgelin. Laite oli hyvä, ketju ei puoltanut. Ketju kyllä kului teroitettaessa nopeasti. M.sahan ketjua tulee aina välillä oikaistua smirgelillä käsiviilauksen lisäksi.

    Tässäkin pätee se vanha viisaus: ” kaikki muut mua sortaa, saha yksin puoltaa”!

    metsänkasvattaja

    hirsihommissa  on tullut pilattua  paljon  laippoja  kun  ovat  vääntyneet  varausta   sahatessa  tulee  joskus   tahatomasti   väännettyä  laippaa  ja  sitten kun  nurkanpäitä sahaa  niin siinä   sen  viimeistään  huomaa   .  vääntymää’   ei  ehkä  silmällä  huomaa

    Visakallo Visakallo

    Katselin kerran, kun innokas mökkitontin omistaja kaateli puita käyttäen moottorisahaa vänkärinä niin, että laippa oli ihan luokilla. Otin peräkontista pienen vänkärin ja näytin, että käytä mieluummin tätä. Vastasi, ettei nykyään enää käytetä tuollaisia vanhentuneita työkaluja. Eipä kannata mennä viisaampaansa neuvomaan!

    Jätkä

    Oliko kyseessä Jeessi? Hänelle kaikki normaali toiminta on vierasta. Hän on niin Moterni.

    jees h-valta

    Eihän siinä moottorisahan laippaa tarvii käyttää. Yleensä riittää puun oma kiila kaatoloven teosta kun pitää huolen siitä ettei sahausrako sulkeudu ennenaikaisesti. Mutta joku lykkyapu on kyllä hyvä varmistus suunnan suhteen. Toki silloin väliä jos ei mitään yltämismatkalla. Noinhan minäkin ensimmäisenä vuonna avasin uuden tieliittymän tontille vetelemällä sahalla suoraan tukkikuusta juuresta poikki. Yksikään ei kaatunut ketään tai mitään vaarantaen. Turhaa on turha tuhtaus.

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)