Keskustelut Metsänomistus Miksi ympäristöjärjestöt eivät osta soita ja metsiä?

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Miksi ympäristöjärjestöt eivät osta soita ja metsiä?

    Kärkölässä on tarjolla maa-alue, jonka myynti on hankalaa hyvästä sijainnista huolimatta. Tarjolla on vähän käytetty suuri, 200 hehtaarin suo, hinta 290 000 euroa (tarjouksia vastaanotetaan). Aluetta voi käyttää metsän kasvatukseen ja metsästykseen.

    Lisätäkynä mainostetaan hyvää sijaintia taajaman kyljessä, rautatien ja valtatien kupeessa.

    Vapon Kärkölässä sijaitsevaa suota on kaupiteltu ennenkin. Vapo osti hehtaareita useilta yksityishenkilöiltä parikymmentä vuotta sitten, mutta alueen asukkaat panivat kapuloita rattaisiin aiotulle turpeennostolle.

    Vapon myyntikorissa on soita myös muun muassa Sysmässä, Lahden Nastolassa ja Hartolassa.
    ESS

  • risuparta

    Pitäisikö luonto järjestöjen ostaa hengitys ilma , juoma vesi ja kaikki maa alueet kun nykyiset omistajat eivät kykene hoitamaan niitä vastuullisella tavalla? Henkilölle voidaan määrätä edun valvoja , jos hän ei kykene hoitamaan asioitaan.
    Pitäisikö luonto järjestöt määrätä yhteiskunnan taholta metsän omistajien omaisuuden edun valvojiksi?

    harrastelija harrastelija

    Risuparralle on oppi mennyt perille: ”kertaus on oppimisen äiti” 🙂

    Valtiohan kyllä ostelee suojelukelpoisia alueita yksityisiltäkin.
    Valtio käyttää myös olemassaolevia metsäalueitaan esim. suojeluun kelpaavan luonnolliden suoalueen ostamisessa.

    Ostin taannoin välistä tällaisen metsäpalstan, koska suojelualueen omistajalle vaihtopalsta ei kelvannut. Sai siten suojeluun menevästä alueesta puhdasta rahaa.

    Onhan se hyvä asia suojella erityisiä alueita jälkipolvillekin. Muutoin kaikilla suojelualueilla nauttijoita taitaa olla aika vähän.
    Saisivat nämä yhteiskunnan varoilla perustettujen alueiden nauttijat kyllä korvata jollakin tavalla ilmaisen nautintonsa.

    Jotenkin tuntuu, että luontoliittolaiset ja (metsä-)talouselämää häiritsevät istuvat ns. toisten perseillä tuleen.

    Visakallo Visakallo

    Risuparralle vastaan, että ei suinkaan kaikkia metsiä ja soita tarvitse ostaa, mutta muutamia mallitiloja voisivat luontojärjestöt hankkia eri puolille Suomea.
    Se lähentäisi eri osapuolia ja lisäisi keskinäistä luottamusta.

    tamperelainen tamperelainen

    Risuparta edustanee sitä vastenmielistä ”änkyrävihreyttä”,jonka työkalut pakkolunastukset,sosialisointi,viekkaudella laaditut lait jne.
    Onneksi suurin osa luonnonsuojelijoista osaa käydä rakentavaa dialogia.En itsekään mitään raiskaa ja pyrin luonnon kanssa harmoonisiin ratkaisuihin kuitenkaan taloutta unohtamatta

    Gla Gla

    Tämän keskustelun aihe nousi erityisen ajankohtaiseksi kysymykseksi, kun Vapo ilmoitti alkavansa myydä maitaan.

    Yle: ”Luonnonsuojelijat toivovat, että Vapolta vapautuvat maat voisivat päätyä luonnonsuojelualueiksi. Vapo voisi antaa käytetyt alueensa suoraan koskeikoiksi tai myydä ne valtiolle luonnonsuojelualuiksi, ehdotetaan Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiristä.”

    http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat (luonto 7.10.2016 klo 15:57)

    Gla Gla

    SLL: ”Ympäristöministeriö myöntää Suomen luonnonsuojeluliitolle vuosittaisen valtionavun, jonka käytöstä liitto saa itse vapaasti päättää. Vuonna 2014 valtionapu oli 407 000 euroa. Valtionapu muodostaa noin viidenneksen liiton tuloista. Liitto saa lisäksi ulkoasiainministeriöltä ja ympäristöministeriöltä vuosittain tukea erilaisiin luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeisiin. Näiden hankeavustusten suuruus on vaihdellut vuosittain 100 000–300 000 euron välillä.”

    http://www.sll.fi/jarjesto/
    varainhankinta

    Arnold Layne

    Yle: ”Luonnonsuojelijat toivovat, että Vapolta vapautuvat maat voisivat päätyä luonnonsuojelualueiksi. Vapo voisi antaa käytetyt alueensa suoraan koskeikoiksi tai myydä ne valtiolle luonnonsuojelualuiksi, ehdotetaan Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiristä.”

    Luontoaktivistit siis meinaavat että ”vapo voisi antaa” tai ”myydä ne valtiolle” jotta alueista saisi kosteikkoja tai luonnonsuojelualueita. Voisivat luontoanarkistit tehdä kerrankin miehen työn ja OSTAA omilla rahoilla vapolta maat ja sitten suojella niitä miten ikinä parhaaksi näkevät. Kumma kyllä luontoanarkistit koittavat saada muut tekemään mitä haluavat toisten rahoilla. Tässä on luontoanarkisteille näytön paikka, vapon kanssa varmasti kaupat järjestyy!

    Puuki

    ” Yle: ”Luonnonsuojelijat toivovat, että Vapolta vapautuvat maat voisivat päätyä luonnonsuojelualueiksi. Vapo voisi antaa käytetyt alueensa suoraan koskeikoiksi tai myydä ne valtiolle luonnonsuojelualuiksi, ehdotetaan Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiristä.”

    Tuossa on tosiaan hyvä idea perustaa luonnonsuojelualueita
    ainakin osasta entisiä turvesoita. Ja koska luonnosuojelujärjestöillä näytti aik. kommentin (Gla) perusteella olevan rahoituskin jo kunnossa, niin mikä ettei. Ostakaa pois vain.

    Muuten, parhaat suot kannattaa ilman muuta istuttaa koivulle ; Koivun kasvu sitoo jo ensimmäisen 16 vuoden ajalla saman verran hiilidioksidia kuin luonnontilainen suo 160 – 270 vuoden aikana. Kaikista soista ei kannata tehdä kosteikkoja,
    vaikka nekin on hyödyllisiä luonnon monimuotoisuuden lisääjinä.

    Gla Gla

    Nyt on valtiolla tarjous, jota ympäristöjärjestöjen ja miksei muidenkin kannattaa hyödyntää: Ota kaksi, maksa yksi.

    http://mmm.fi/artikkeli/-/asset
    _publisher/valtio-kannustaa
    -maanomistajia-perustamaan
    -luonnonsuojelualueita-suomen
    -juhlavuoden-kunniaksi

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)