Keskustelut Metsänhoito Millasia ylispuualueita muilla on ollu?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 58)
  • mehtäukko

    Samoilla linjoilla just.

    jees h-valta

    Toloppa tuolla edellisellä oli muistelevinaan ongelmista hakkuullani. Kyllä, mutta niissä olosuhteissa joita rouraton maasto aiheutti ajourat ovat syvät. Ja juurivauriot ovat selvät. Mutta ei ne Teemun vika ollut. Ainut hänen muka aiheuttamansa ongelma oli että yksi tilarajan syrjä jäi harventamatta mutta siitä hän raportoi minulle. Siinä ongelmana oli ajouran tyhmyys lähellä rajaa josta olisi seurannut aika vähäpuustoinen kapea reunasiivu. Kun kävin muissa asioissa eli näitä maastoon jääneitä puustoja oston kanssa kartoittamassa hän huomasi hakkuutta jääneen reunasiivun. Kun teimme silloin uuden puukaupan otimme sen hänen mielipiteensä vuoksi myös hakkuun piiriin nyt uuteen kauppaan. Eli sekin varmaan tehdään vasta kun saadaan joskus talvi näille suunnille. Tuskin ennen. Vaikka se alue alkaakin olla kesäkorjuukelpoinen tien läheisyyden vuoksi. Ja olen vielä sen jälkeenkin teettänyt rumpuja ojien ylitykseen. Puukaupoissa on aina se hyvä puoli että vuosittain tehtynä seuraavalla saadaan paikko edellisen ongelmiin.

    oksapuu

    Hyvää ei tarvitse paikata…

    Itsellä ne ylispuuhakkuut on enimmäkseen koivujen poistoa kuusentaimikon päältä. Tuo paikallinen yrittäjä sillä nelipyöräisellä pikkumotolla on aika mestari tekemään niitä…

    Juuri kävin viimeisimmän raivaussahalla fiksaamassa. Lopputulos oli erittäin hyvä ellei…

    jees h-valta

    Hyvää ei tarvitse paikata mutta sellainen ei tiedä lounaan talvista mitään! On hyvä arvostella jossain keski-suomessakin kun todella olosuhde on aivan jotain muuta kuin täällä. Eikä tuo välttämättä mitään olisi tarvinnutkaan. Mutta kun kauppoja tehdään ja aluetta pikkuhiljaa kehitetään niin pieni tarkistus ei pahaksi ollut. Kun tehdään tuhannen motin hakkuu se ehkä on myös aivan eri toimi kuin muutaman koivun ylispoisto jostain taimikosta. Täällä tehtiin kaksikerrosmetsän hakkuuta josta jälkeen jäi vielä yksi kerros, ei taimikkoa vaan nuorta kuusikkoa.

    oksapuu

    Lounais-Suomi ja Uusimaa on kyllä ihan pelikenttää 🙂 …

    Olen tänne aiemminkin kirjoittanut että alle 1000 motin puukauppaa ei juuri kannata tehdä ihan vaan hinnan takia. Jessekin tuon muistaa vaan ei ole muistavinaan 🙂 …

     

    jees h-valta

    Sori vaan, en tarkoittanut kettuilla!

    teemu varjus

    Kyllä minun hakkuujälkeä saa arvostella ja oikeastaa pitää arvostella.Jos ei koskaa mitään negatiivista palautetta tule koskaan ei myöskään kehity missään.Antaa tulla arvosteluja vaan ni katotaan että meneekö jakeluun? Tunnen muutaman ihmisen kenen tekemisiä ei saa arvostella millään asteikolla niin ettei ota nokkiinsa.

    purutpois

    hyvinhän se meni itellä sattunu noita kohteita laidasta laitaan videon kaltaisista helpoista kohteista hankaliin joissa jopa eh kokoinen metsä alla ja päällä 3-5m3 puita niissä ei mielestäni pitäisi enää tulla moittimaan kuljettajaa jos tulee reikiä. mutta lähtökohtaisesti kaikkien kannalta olis helpompaa kun ylis puut kaadettais heti kun on saatu se taimikko alle. ihanne tapaus 30 senttinen taimikko ja lunta puolimetriä kevät hangilla. no se ei onnistu ihan jokapuolella valtakuntaa…

     

    Metät kunnossa!

    Teemu, arvostan mo:n ja ajokoneen arvostamista (pieni homma vähän peruuttaa takaisin ajouralle) kokonaisuuden kannalta. Toivottavasti moni muukin ymmärtäisi kokonaistilanteen. Keep going, eli lisää vaan videoita niin Jeessin tapaan ”Teemun pyyntö” tulee kauppatavaraksi. Motokuskille se on päivän päätteeksi imartelevaa ja ”läskiä leivälle” kun tiettyä tekijää halutaan kohteille. Hyvä kello kuuluu pitkälle!

    Visakallo

    Huolellista työtä pitää konemiesten aina tehdä, mutta kohtuus ja järki pitää metsänomistajienkin ajattelussa olla. Jos ylispuiden poiston jälkeen surraan muutamaa katkennutta tainta, tai kauhistellaan ensiharvennuksen ajouria, on omistajan metsätalous silloin vielä hieman hakusessa. Eipä siinä rahapussi paljoa turpoa, jos ensiharvennuksessa on muutama kuiturunko enemmän! Vielä 2-harvennuksessakin puolet moteista on yleensä kuitua. Aika rankasti on pitänyt metsää käsitellä, jos varsinaisessa rahakasvatusvaiheessakin se edelleen näkyy. Nyky-harsinnalla ja pienaukoilla siihen toki päästään helposti, mutta se on taas eri juttu ja metsänomistajan omaa hölmöyttä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 58)