Keskustelut Metsänhoito Minne myyrät kadonneet? Poveen maan on painuneet?

Esillä 3 vastausta, 11 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Minne myyrät kadonneet? Poveen maan on painuneet?

    Pitkään aikaan ei ole ollut myyräjuttuja.
    Itseäni ihmetyttää, että ovatko ne myyrät todellakin kadonneet, koska ei ole mitään havaintoja.

    Onko tietoja tutkijoilta? Vai ovatko tutkijatkin painuneet maan alle häpeämään?

  • Kurki

    Viime kesänä minulla oli myyrälautoja pyytämässä Viitasaarella, Länsi-Kainuussa sekä Kajaanissa.

    Viitassaarella 1ha alueella kävi loukkuihin 5 kpl myyriä. Loukuissa otteet olivat vain karvaläjiä, joten ei voi päätellä olivatko metsä-vai peltopyyriä.
    Kesällä 2011 oli valtavasti tällä alueella metsämyyriä ja kesän pyynneillä n. 250 kpl/ha tuhot jäivät pieniksi muutamiin kymmeniin taimiin.
    Eli vielä tänä kesänäkin oli alueella myyriä jonkin verran ja ilmeisesti ensi kesänä kanta alkaa taas vahvistumaan ja jo talvella 2013..14 tulee tuhoja.

    Kainuussa ei myyriä ole käynyt pyydyksiin. Täällä menee ilmeisesti useampia vuosia ennenkuin myyräkannat nousevat sille tasolle että tuhoja tulee.

    Suden jälki

    Jotenkin käsittämältä kuulostaa Suomen johtavan myyrätutkijan sanat. ”myyrät vaan tulee 3 vuoden välein”
    Kuulostaako pysähtyneen aikojen jutuilta ?

    En ymmärrä henttosen taipumusta selittää myyrien tulemista jostain raamatullisesta selityksestä, että ne vaan tulevat.
    Todellisen syyn selvitys ONNEKSI jää muiden harteille.

    Yksi syy saattaa olla maaperän eri eliöiden ainainen kinastelu siitä, kellä on paras paikka.: Virukset, bakteerit ja ne tärkeimmät, eli sienet

    Kerron vain asioista:

    1. henttosen tilalle kuka tahansa, vaikka Huitu
    2. Sateisen kesän jälkeen pitää keskittyä loisien maailmaan
    3. Loiset. saattavat olla syy myyrien vähäisyyteen. SIIS saattavat olla.
    4, Voisiko myyrät levittää jotain sairautta myös ihmisiin. VOI
    5. Voisimmeko millään estää tätä tulemasta ?
    6. Onko jollain eläimillä kehittynyt vuosimiljoonien aikana oma ruuansulatus toimimaan niin.että se osaa muokata virukset paskaksi.
    7. Korppi, tuo raamatun paha ?????? lintu osaa sulattaa suolessaan virukset pois ja lannoitteekse.
    8. Samoin susi ottaa vaan heikoimman ja, jos siinä on sairauksia, niin Suden vatsa kestää sen
    9 Karhu syö vaanhaaskoja ja hajuaistillaan löytää ne, Ja se syö hauskoja,, siis haaskoja.
    10. Ihminen tappaa huvikseen parhaimmat meitä parantavat, tai siis ennaltaehkäisevät eläimet.

    11. Ekstra vielä:
    Ihmisillä ei ole mitään hajua siitä, kuinka eläime toimivat.

    Kerron esimerkin: TÄPLÄRAPU osaa:
    1. Hengittää maalla ja ilmassa
    2. Osaa tehdä kadonneen raajan tilalle uuden.

    jees h-valta

    Ehkä artonkin kuitenkin joskus aina on turvauduttava K-tai S-ryhmän lihatiskin antiin. Uskoisin että harrastus on vain sitä ja antaa vain lähinnä huvittelullisia apuja.

Esillä 3 vastausta, 11 - 13 (kaikkiaan 13)