Keskustelut Metsänomistus Mönkijä ja verotus käyttötuntien perusteella

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)
  • Mönkijä ja verotus käyttötuntien perusteella

    Meneekö se tosissaan näin:

    Minulla on mönkijä jota ei millään tavalla ole vähennetty metsäverotuksessa. Viime kesänä istutin taimia 10 päivänä noin 6 tuntia päivässä, eli yhteensä 60 tuntia. Mönkijä oli käytössä kaikkina päivinä, taimet kärryssä.

    Voinko nyt vähentää 60 tuntia x 14 €/käyttötunti = 840 €? Eihän se mönkijä käynnissä ole koko aikaa, mutta kuitenkin työmaalla.

  • arto

    Koneen toteutuneen metsätalouskäytön voi selvittää muistiinpanoihin liitettävällä ajopäiväkirjalla tai vastaavalla laskelmalla, josta selviää tehdyt metsätyötunnit tai -kilometrit tarvittaessa metsäkuvioittain sekä toisaalta koneen kokonaiskäyttötunnit tai -kilometrit verovuoden aikana……SIINÄ ohje mönkijän käytöstä.

    Puu Hastelija

    Noissa verotuksen vähennyksissä kannattaa pitää kohtuus mielessä, paljoa enempää ei kannata tunteja vähennyksiin tarjota, kuin mitä niitä mittariinkaan kertyy. Sama koskee myös esim. puhelin kuluja.

    anttik

    Kyllä sen voi panna vähennyksiin. Kuitenkin todellisten tuntien mukaan. Kannattaa myöskin tutustua kilometrikorvauksiin mönkijä osalta, ne on muuttunut.

    arto

    Traktori mönkijä ei ole mönkijä vaan kohdellaan traktorina. Tieliikenne mallilla taas omansa, Maasto mallista ei tietoa menee ilmeisesti mönkijänä.

    Kukkoshka

    Vähennyksiin tuo ilman muuta kuuluu. Tuntimäärä vain jäi mietityttämään, kun tässä se on periaatteessa koko ajan käytössä. Kun aika usein sitä päivän aikana siirretään, ja koko ajan haetaan uusia taimia kärrystä.

    Raivaamaan mennessä ymmärrän että esim. 8 tunnin työpäivästä mönkijän vähennyksiin laitetaan vain kuviolle kuljettu aika (noin 15 min aamulla ja 15 min iltapäivällä). Sahat, eväät ja muut tarvikkeet kyydissä.

    Kukkoshka

    Traktorimönkijä kyseessä

    Tolopainen

    Eipä tarvitse noita miettiä kun voi tehdä kalustopoistot, tai ne on jo lähes poistettukin. Parista moottorisahahankinnasta yli 1000€ kertapoistot. Miksi ette laita mönkijöitä metsätalouden kalustoon.

    Kukkoshka

    Seuraavan mönkijän laitan kyllä metsätalouteen.

    Tätä nykyistä kun ei tullut laitettua kun niin paljon tuntui olevan juttua ettei niitä hyväksytä. Mutta näyttää tulevan tasaiseen noin 1000 € vähennykset vuosittain tällä käyttötuntienkin perusteella vähennettynä, joten ihan hyvin toimii tämäkin. Siis jos tämän taimikon istuttamisen voi vähentää 60 tunnin mukaan. Ajopäiväkirjassahan minulla on vain päivän aloitus- ja lopetus kellonajat, joista tulee tuo noin 6 tuntia per päivä.

    mehtäukko

    Kyllähän jos vehkeellä mennään metsään, ollaan töissä ja tullaan, koko se aika on metsätyö-aikaa…

    Koiramies

    Näin se sanottiin myös viime vuonna veroneuvontaillassa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)