Keskustelut Tekniikka moottorisaha vasenkätiselle

Esillä 5 vastausta, 11 - 15 (kaikkiaan 15)
  • moottorisaha vasenkätiselle

    Hei, kertokaa rakkaat ihmiset mulle ja monelle muulle saman ongelman kanssa painivalle: Kai tästä maailmasta löytyy moottorisaha myös meille vasureille. Joku varmaan tietää merkkiä yms. Kertokaa, kiitos.

    Meikäläisen aivot toimii peilikuvana oikeakätisiin, joten minä en tule koskaan  oppimaan ns. normaalin sahan sielunelämään. Yritetty on ja hengenvaaralliseksi todettu. Jotakin purkin avaajaa voi käyttää väärin päin, mutta saha on hengenvaarallinen väärin käytettynä. (Puutyöharrastuksessani joudun turvautumaan käsisahaan, kun käsisirkkelit on oikeakätisille.) Laitoin kerran viestiä Stihlille ja Husqvarnalle, mutta sieltä ei ole apua tulossa eikä asia tunnu kiinnostavan. Jännä juttu, meitä on kuitenkin yli 10% väestöstä, mutta meitä ei lasketa asiakaskuntaan kuuluvaksi, hmm? Minun lisäkseni moni muu joutuu jättämään sahahommat ja metsätyöt väliin puuttuvan kaluston takia. Ja elämme kuitenkin jo 2000-lukua!

    Jossakin mainoslehtisessä olen joskus nähnyt vasenkätisen moottorisahasta mainoksen, mutta se hävisi, ennen kuin tajusin reagoida. Metsä-tytsy tarvii sahaa, joten auttakaa, pliis.

     

  • Puuki

    Peilin kautta kun katsoo , niin vas.kätinenkin oppii varmaan sahaamaan oikeakätisille tehdyllä sahalla.   Monia asioita voi oppia peilin avulla ; mm. tukan leikkuun itseltään ja  ison peräkärryn perettämisen. Miksei siis sahahommankin.     Planterillakin oli jo ed. eräs ratkaisu kuvissa vasenkätiseen sahaukseen.  Eli siis peilejä mukaan savotalle vas.kätiset.

    Rane

    Peilitkään ei auta jos on vääränmerkkiset koneet.

    Hitlerin huono kone valinta – YouTube

    Kalle Kehveli

    Ihmisellä on jompikumpi silmä aina vallitseva. Jos ampuu aseella oikealta ja vallitseva silmä on vasen, pitää peittää lapulla, läpällä tai silmälaseilla vasen silmä. Näin ovat ampujat aina tehneet. Sormitestillä helppo todeta vallitseva silmä.

    Pavekka

    Pitänee kysellä vasenkätistä pistoolia kun tulee ajankohtaiseksi. Jospa seuraavalla silmälääkärikeikalla otan puheeksi sormitestin ja silmälaput. Kiitos vinkeistä..

    Kiikarilla ja symmetrisellä tukilla voi ampua molemmin puolin. Avotähtäinkiväärillä vain väärältä. Saisko pistolaan kiikaria?

    AMMATTIMIES AMMATTIMIES

    MUISTELEN KUIN TAKAN VUOSINAN,PARNERI TEKI VASEN KÄTEN SAHAA VAIN.E1 TAHTONTUT MENTÄ KAUPAKSIN,ALKO JÄÄTÄ SAHAT KAUPIAALEN KÄSIIN.KUTEN ALKO HINTA,PUTOTA KUIN LEHMÄN,HÄNTÄ MUISTAN ETÄ.JOTENKAN MENI SAHAN HINTA,MELKEN PUOLIIN NIIN.LÖYTY JO JOKUN OSTAJAKIN,OLI URAKA MIEHINÄ YHTIÖLÄN.VAIN JÄI SAHUT VÄHIIN KUIN,ALKO TUOTOSKET PUTOTA SEKÄN,JÄÄTÄ YLÄN HUULI LEIPÄN PÄÄLEN.SEKÄN KOTONAN ISO,PESUJE ELÄTÄVETÄNÄN.SE SÄSTÖ TULI HINTONHINSA EN,TIETÄN LÖYTYNKÖN SAHALEN,VIELÄN OTAJAAA VAIKON,MENIKÖN ROMUN RAUTAKSIN.

Esillä 5 vastausta, 11 - 15 (kaikkiaan 15)