Keskustelut Metsänhoito Moottorisahamiehen päivätuotos

  • Tämä aihe sisältää 65 vastausta, 28 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta sitten arto toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 65)
  • Moottorisahamiehen päivätuotos

    Syksyn hankintaenskan puut on vihdoin tien varressa ja mitattu. Osa oli turvekangasta, joten ajo oli mahdollinen vasta roudan tultua ja tammikuussa lumi peitti kasat jättäen ajon kevättalveen.

    155 mottia pääosin mänty- ja koivukuitua, pinta-alaa noin 2,5 ha eli kertymä noin 60 mottia / ha. Tein suhteellisen tarkat muistiinpanot sahatuista tankillisista ja työajasta. Mukaan mahtui kehojen sääolosuhteiden takia vajaiksi jääneitä päiviä ja vastaavasti unelmakelissä tehtyjä pidempiä päiviä.

    Yhdestä kuuteen ja puoleen tankilliseen päivässä, keskiarvo 3,9. Kertymä 5,7 kuutiota / päivä, 1,5 kuutiota / tankillinen (pyöristysten takia pientä epätarkkuutta arvoissa). Keskimääräinen päivätyöaika viisi ja puoli tuntia. Sahana enimmäkseen Stihl MS 200, loppuvaiheessa oksaisia mäntyjä tehdessä Husqvarna 550.

    Puun keskikokoa en viitsi lähteä hirveästi arvailemaan, kun siitä ei ole mittauksia, mutta sanotaan näin, että tukkikokoisia puita oli kaikenkaikkiaan alle tusina ja toisaalta mitään keppimetsääkään ei nyt ollut.

    Vaikka asiasta on keskustelupalstoilla vuosikaudet jauhettu, niin pyydän kuitenkin kommentteja tuotoksesta. Ammattimetsurit varmasti pääsee kovempiin lukemiin ja seniorit tekee minkä jaksaa ja kehtaa.

  • pikkutukki

    Voit olla tyytyväinen , tuotos ihan hyvä hankintamiehelle .

    Jätkä pätkät

    Se on niin pirusti kiinni rungon koosta. 1,5 mottia pikkutilhin tankilla ei ole huono.
    ”Ansiosidonnaisen” metsurin on tehtävä yleensä vähintään satasen päiviä, muuten ei pärjää.
    Kohtuukuntoinen kaveri varmaan jaksaa sahata pikkutilhillä kuusi tankillista, joten 9 kiintoa siinä kertyisi.
    HVA:lla varmaan sait kolme kiintoa tankillisella, sillä kuusi tankkia päivässä edellyttää jo tosihyvää fysiikkaa.

    harrastelija

    Oliko tuossa pelkkä teko vai tuliko ajo tien varteen myös?
    Viimeksi kun tein yhden kuvion hankintana, niin ajoin traktorilla metsäkärryn kanssa palstalle ja illalla toin puut lanssiin.
    4-metristä havukuitua saattaa siinä tr-kuormassa tulla se 5 kiintoa.
    Tuo ajaminen oli sopivaa verryttelyä raskaan teon jälkeen ja väsyneenäkin se ei tunnu niin rasitukselta.

    Tuosta työstä arviointi euroissa verrattuna ensiharvennuksen mototaksaan tien varteen on vähän hankalaa, mutta sellaista 18 €/m3 olen motoyrittäjälle maksanut.

    pihkatappi

    Minä sahasin toissa syksynä ms200:lla 7 – 8 tankillista päivässä 6 päivää viikossa kolme viikkoa putkeen, pikkuisen ukolla paino laski, mutta kunto kuitenkin kasvoi. Minusta 1,5 mottia tankillisella on tuolle pikkusahalle kyllä erinomainen tuotos, itsellä on ollut reilu motti keskimäärin. Voihan olla että kun teroitan vaan joka toisella tankilisella, niin tulee sitten sahattua vähän tylsemmällä ketjulla tai puut olleet ehkä pienempiä.

    Metsuri motokuski

    Heittäisin arvion että puuston keskiarvo on noin 70 litraa. Hyvä tulos.

    Rane

    Ihan hyvä.Tosin AMATIMIES voisi olla huolissaan ylähuulestaan?

    Berza

    Tuo tuotto tankillisella riippuu tosiaan puun litrakoosta, mutta myös puulajista ja oksaisuudesta.
    Itse en ole pikku tilhillä koskaan päässyt tuohon 1,5 kiintoon tankilla.
    Ehken 70 litran puustossa tuotto on kuitupuuna ollut kiinnon verran.
    Kuitupuu harvennuksilla olen aina laskenut tuon kiinnon mukaan hakkuutuloksen
    Mennenä syksynä oli tien varteen toimitettuna kuitua 170 k3 ja polttorangat päälle ja tankillisia meni 190.

    Visakallo

    ”Tosin AMATIMIES voisi olla huolissaan ylähuulestaan?”
    Lähettäjä: Rane

    Missäs muuten tämä AMATIMIES nykyisin luuraa?
    Onko jo siirtynyt ansaitulle eläkkeelle etelän maille?

    Jätkä pätkät

    Kun sahoissa oli vielä meisselillä säädettävät kaasuttimet, saattoi pienehköissä ammattisahoissa päästä tehdsasetuksiin verrattuna jopa 15 minuuttia pidempään kestävään tankilliseen.
    Isommissa sahoissa ero oli suurempi, johtuen siitä, että niissä on isompi säiliö ja pienemmässä puustossa kone käy hyvin hieman laihallakin.
    Lähes aina piti öljypumppua säätää pienemmälle, koska teräöljy tahtoo loppua.
    Elikkäs sahan säädöissä voi olla merkittäviä eroja saantoon vertailtaessa. Saha ei saa lämpöisenä savuttaa.
    Huippukierroksia olen käyttänyt aina, en koskaan ole sahaillut puolikaasulla.

    Korpituvan Taneli

    Oman toimen ohessa ja/tai eläkeläisenä tehdyllä metsätyöllä ei mielestäni pitäisikkään olla kovin tiukkoja päivätyötavoitteita. Tietysti sahat ja muut välineet pitäisi olla olla kunnon tikissä, mutta kun se mies ei sitä välttämättä ole. Ei saa pilata työnteon nautintoa ahnehtimalla ja vaatimalla itseltään enemmän työtä kuin jaksaa.
    Pienemmälläkin vauhdilla ja pidemmilläkin kannon päässä istumisilla saa aina jotain aikaiseksi, kunhan niitä päiviä sitten on enemmän.

    Terveisin Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 65)