Keskustelut Tekniikka Moottorisahan teroittaja

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Jätkä

    Olen päättänyt kokeilla. Teräketju sinällään on toki tuttu juttu. Olen sahannut / viilannut tuollaisia ketjuja loppuun n. kolme kappaletta, mutta teroitus oli silloin vain käsityötä.

    Myyjä esitteli myös tuon tyyppistä teroituslaitetta, joka silloin / siinä tapauksessa asennettiin sahaan kiinteäksi vetopyörän taakse. Tuo hiomalaite toimii oikein vain taittopyörän kohdalla.

    Tuossa teroitusmallissa hankintaan sisältyy teräketju, johon sitten ikäänkuin sitoutuu ainakin toistaiseksi.

    Ainakin silloinen lattaviilalla päältä teroitettava teräketju leikkasi oikein hyvin,  Ketjun ”Taltta” kestää pienemmin vaurioin esim kiveen tai hiekkaan kosketuksen, koska Talttahampaissa päällinen on vain parin millin matkalta altis kosketukselle ja jälki lähtee pois puolen millin hipaisulla ja terä on taas kuin uusi.

    Syvyydensäätöhampaan hienosäätö esim tehokkaampaa sahaa varten tehtiin pysyvästi pyöreällä viilalla. Sen säädön tekeminen oli tarkempaa ” Kuin täin naiminen”, mutta kerran tehtynä se piti ketjun loppuun asti.

    Pavekka

    Vaatii oman erikoisketjun, niita on myyty pakettina terottimen ja laipan kanssa. Teroitin ei toimi tavallisella ketjulla ollenkaan. Systeemiä ollut myös sahaan kiinteästi asennettuna.

    Purkutöissä menee kun terä tylstyy nopeasti ja teroitus silmänräpäyksessä. Normaalissa puhtaan puun sahuussa turha keksintö. Leikkuu huono.

    Jätkä

    Leikkuu ei ole huono, joka muuta väittää, ei tiedä eikä osaa teroittaa terää…

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)