Keskustelut Tekniikka MT.juttu mönkijäurkoitsija-puunajossa

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 79)
  • MT.juttu mönkijäurkoitsija-puunajossa

    Merkitty: 

    Kantaa lukuista juttu MT.Metsä mönkijäurkoitsija puunajossa .viimisen päälle pelit.

  • mehtäukko

    ”Aikanaan” tarkoittaa tietysti eh:n aikaa taaksepäin, jotka seuraavaksi ovat tulossa toiseen harvennukseen.

    Onko se 15- 20 vuotta, päätelkööt kukin itse…?

    Ukkopekka

    Mikä siinä on, että mönkijä herättää niin suuria (vastustavia) tunteita? Ei voi onnistua puunkorjuu mönkijällä, kun ei itseltäkään onnistunut. Eikä ainakaan voi olla kannattavaa. Jostain syystä se on sitten tehokasta ja kannattavaa, kun käy traktorin juontokouralla puut yksitellen noukkimassa?

    Jutun yrittäjä kertoo tekevänsä monenlaisia hommia kalustollaan ja mitä ilmeisimmin kannattavasti, kun firma on vielä pystyssä. Oletettavasti ei ole ainakaan heti nurin menossa, kun on nimellään ja naamallaan asiasta lehdessä kertomassa. Ja eihän tuossa edes väitetä, että mönkijä olisi mitenkään kaikkivoipainen. Sen puutteet tunnistetaan ja sitä käytetään sille sopivilla kohteilla.

    Kannattavuus yritystoiminnassa on kai kiinni siitä, että osaa laskuttaa työstään riittävästi. Ja jos maksaja löytyy korkeammalle taksalle, niin sillähän siitä selvitään. Keskusteluissa vedotaan aina johonkin 6 euron ajotaksaan, joka on ollut tällä tasolla viimeiset 30 vuotta. Samaan aikaan lehdissä kirjoitetaan yleisesti, että koneketjut on hätää kärsimässä, kun eivät voi laskuttaa riittävästi.

    Hiljattain kävelin erään pellolle istutetun kuusikon läpi. Oli juuri tehty enska ja lopputuloksena (yli-)leveät ajourat pirstoo kuusikkoa. Urien viereltä on hakattu reilusti ja keskellä kasvaa harventamaton tupsu. Mielessä kävi, että millainen tuotos tälläkin kuusikolla olisi ollut, jos urat olisi avattu vasta kakkosharvennuksessa. Vanha isäntä on aikanaan istuttanut kuuset säntillisesti palteisiin ja enskassa sitten runnellaan koko metsä. Varmastikin tilanne korjaantuu, kun kasvu kiihtyy. Uranreunapuiden kasvu paikkaa tilannetta jonkin verran, mutta olisi kyllä hauska tietää, että korjaako riittävästi. Vaikea kai tuota on muuten verrata kuin tehdä vertaileva tutkimus vierekkäisillä kuvioilla.

    mehtäukko

    ”…Mikä siinä on..”  Mielestäni se, että jotain menetelmään aletaan kehua kustannuksista välittämättä. On naristu työn kalleuksista milloin missäkin lajissa. Totuus on kyllä se, että mikäli on saatavissa yleisesti hyväksytty metsän tuottoon välttämättömästi kuuluva vaikkapa eh, sen kilpailtua taksaa olisi käytettävä vertailuun muissa menetelmissä. Joku on kehuskellut kumitelakaivurin etevyyttä metsämaan muokkauksessa…! Ajajalle kuuluu lakisääteinen palkka sivukuluineen ja kaikki muut kulut on katettava tuotoksella.

    Tässähän toimija ajeli toisen vehkeillä.

    Nostokoukku

    Minä ajelin vuosikausia keväisin illat ja viikonloput mönkijällä taimia istutusaloille. Omalla mönkijällä. Sellaisiinkin paikkoihin, että traktorille tai metsäkoneelle olisi pitänyt ensin rakentaa tie. Työn tilaaja oli tyytyväinen, istutustyön tekijät olivat tyytyväisiä, samoin minä. Sopimus oli, että 35,00 € tunti + alv. Ja siirroista kilometrikorvauksen mukaan. Ei siinä rikastunut, mutta tulipahan mönkijähankintaa kuoletettua. Eräskin talvitien takana 1,780 kilometrin päässä oleva avohakkuun uudistaminen. Koko viikonlopun pitkiä päiviä kelkoin taimia tuolle alalle.

    Metsäkoneen kilpailtua taksaa voidaan käyttää vertailuna muihin menetelmiin, jos muutkin ehdot ovat samat. Esim. 4-5 metrin ajourat mönkijälle ja tarvittavat laanien koot.

    mehtäukko

    Hyvän metsänhoidon suositukset lähtevät 4-4,5m urista, jotka ovat hyväksyttäviä. Jokin muu syy voi leventääkin. ”Tarvittavat laanien koot” venyvät kyllä mönkijällä pituudella monikertaiseksi, vaikkapa 1000 motin pinolla. Se tila on jo huonompi järjestellä.

    Nostokoukku

    Hyvän metsänhoidon suositukset on tehty konekorjuun ehdoilla. Ajouraleveys, samoin ajouraväli. Eipä taida 4 metrin levyisiä uria enää metsistä löytyä, eikä 20 metrin uraväliä. En ainakaan minä ole nähnyt. Laanien kokoa mönkijän tappioksi uskallan epäillä. Pienistä harvennuskuvioista kun tahtoo mennä suurin osa laaniksi, ainakin kertymä on laanin hakkuista nykyjään usein suurempi kuin itse harvennukselta.

    Jalmari Kolu

    Mönkijä varmaan menee jossain hommassa. Mutta esim. savolaisessa maisemassa joka on aina jonnekin suuntaan kalteva, kivinen tai ojitettu niin ei oikein ole käyttäjiä. Ihan jo hirviporukan kokemuksella voidaan sanoa että harvassa paikassa käyttökelpoinen. Jo takavetotraktori peittoaa liikkumiskyvyssä ja teknisessä kestävyydessä.

     

    Jalmari Kolu

    Ja miten mönkijällä tuot 67dm vanerit? Tai 61 dm tukit, jos jo 5m rangan ajaminen on mahdotonta? Esim. Logbulletin perusmalli ei pysty kuljettamaan yli 4m puita, vaikka on liikkumiskyvyltään erinomainen ja maavarakin jo kohtalainen.

    Tuo oma pikku savottani joka on menossa ajetaan urakoitsijan pitkälle kehitetyllä traktorikalustolla. Ja sillekin pitää suunnitella esim. kivikot tai korkealle nousseet kannot sahata matalammaksi, jotta ilman turaamista selvitään. Ajomatkaa tulee n. 100m, mutta kivinen ja kalteva maasto tekee oman lisänsä. Keskiraskas  kuormatraktori ei piitannut noista olosuhteista mitään, mutta pienemmillä on heti ongelmia.

    Nostokoukku

    Tietenkään mönkijä ei sovellu joka paikkaan. Eikä se ole tehty yli kolmimetrisen tavaran ajoon. Mutta minä olen ajanut hirviä paikoista ja taimia paikkoihin ja maastoissa, missä takavetotraktori olisi edennyt alle mittansa ja keskiraskaasta metsätraktorista olisi 30 metrin jälkeen näkynyt pelkkä kuormaaja. Minä vein kymmenen taimikuorman perille että heilahti.

    Metät kunnossa!

    Joo, toi 67dm vanerin kuljetus nyt Jalmarilta heitti vähän laukalle😃.

    Yksittäiset tuulen kaatamat, enskat joissain tilanteissa, hirvet ja taimet. Ei päätehakkuun kuljetuskalusto 6€/kuutio…..

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 79)