Armoton pelto- ja metsämyyrien pyytäjämme, leikattu narttukissa, pääsi viikonloppuna ensimmäisen kerran vapaaksi mökillä.
Pyynti tulos puhdas nolla.
Tällä hetkellä ei merkkejä myyräkannan noususta.
Kissamme kilpailijatkin keskittyivät räklien pyyntiin.

Milloinkahan Anton oppisi lukemaan? Kettu hehtaarin tarhassa!!!! Eipä ole kukaan moista harrastanut.Mutta eihän Anton osaa muuta kuin valehdella.

Mutta noihin syöntilukemiin piristeeksi tunnettu tosiasia. Ihme ettei Anton lumikkohuumassaan ole siihen vielä puuttunut. Lumikko ja kärppä harrastavat niin sanottua surplus killingiä eli ylimääräistä tappamista. Myyräkannan huippu- ja laskuvaiheessa ne tappavat paljon enemmän kuin syövät. Toisin sanoen, arviot eri petolajien vaikutuksesta pelkästään niiden energiantarpeen perusteella ovat puutteellisia. Kärpän jäljiltä tunnetaan jyrsijävarastoja, joissa voi olla jopa satoja eläimiä. Tutkijat (mm. Tarja ja Lauri Oksanen) ovat spekuloineet,että tämä pienempikokoisilla pedoilla tavattava käyttäytyminen olisi sopeutuma runsaan petokannan aikaiseen lajienväliseen kilpailuun, jolloin myyräkannan laskiessa isommat pedot popsivat pienemmät parempiin suihin. Pienempien kannattaisi maata piilossa lihakasan vieressä eikä ravata hangella isompien näkyvillä.

Sulattelepa Anton tätä rajua paljastusta.

Mutta Anton, se lukemisen taito. Kirjallisuudessa on monia esimerkkejä mm kärppien varastoista. Ja olen niitä itsekin nähnyt.Ja ovat ihmiset niistä kertoneet.

Näätä kuulemma kyllä harrastaa tuota kuivalihan keräämistä varastoon. Ei tuo ihme olisi jos muutkin, pienemmät näätäeläimet toimisivat samoin.

Jokin selityshän siinä täytyy olla miksi lumikon ja kärpän ajatellaan pystyvän osallistumaan myyräkannan romahduttamiseen, vaikka ne ovat pienempiä ja niitä on jälki-indeksien valossa vähemmän kuin näätiä ja kettuja. Joko ne liikkuvat hangen alla ja/tai sitten ne tappavat varastoon. Tai sitten niiden merkitys syklissä on oletettua pienempi.

Kuten edellä totesin, Anton ei osaa kuin valehdella. Voiko enää alemmaksi vajota, kun pitää jo vainajistakin sepittää juttuja. Luepa Anton vuoden takaa Henttosen Metsälehdessä julkaistu hieno muistokirjoitus Kaikusalosta. Laitoin sen talteen, kun minäkin Kaikusalon tunsin. Se loppui näin:

”Tutustuin Kiekuun 13-vuotiaana aloittelevana luontoharrastajana syksyllä 1964 Norssin Luonto-Seurassa. Hän opetti minua pyytämään myyriä, ja auttoi nuorta koulupoikaa lajien tunnistamisessa. Kiekun kautta tutustuin jo koulupoikana prof Olavi Kalelaan, Suomen sen ajan johtavaan myyrä- ja sopulitutkijaan. Täyttäessäni 50 vuotta olin jo pitkään toiminut Kiekun esimiehenä, ja hän piti juhlissa kauniin huumoripitoisen puheen, jonka lopetti näin: ” Kiitän erikseen siitä, että meillä ei ole koskaan ole ollut mitään riitaa. Se varmasti johtuu siitä, että Heikki muistaa kuka opetti hänet virittämään loukkuja, ja minä tiedän, kumpi meistä ei ole professori”.
Kiitos, Kieku, lähes 50 vuoden ystävyydestä.”