Keskustelut Metsänomistus Näin naapurissa

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Näin naapurissa

    Kiertelen parhaillaan etelä-naapurissa Hiidenmaan sekä Saarenmaan metsiä. Jos meillä on tapahtunut metsien kuusettumista, niin täällä on puolestaan mänty vallannut maisemat. Vielä 20 vuotta sitten katajaa kasvaneet, melko aukeat alueet ovat nyt nuorta männikköä, ja monet kauniit maisemat ovat peittyneet puiden taakse. Lammastaloutta ollaan nyt EU-aikana lisäämässä, jotta aivan kaikki maisema-alueet eivät peittyisi tuulen ja märän lumen tasapäistämillä, hidaskasvuisilla männiköillä.

  • Puun takaa

    Kauneus on tietysti katsojan silmissä. Esitin vain oman näkemykseni.

    Pähkäilijä

    Lammastalouden lisääminen Virossa on hankalaa alueen vahvan susikannan takia ja sen takia heillä onkin käytössä noin 100 kaatolupaa vuosittain.

    Pari pykälää etelämmässä olin itsekin tänä kesänä retkeilemässä. Yhdellä camping alueella oli isännällä ollut aikaisemmin parikymmentä hehtaaria mansikkaa jota oli myynyt Valiolle. Enää ei Liettuassa kannata kuulemma kilpailla Puolalaisten kanssa heidän halvemman työvoiman takia. Isäntä puhui muutaman sanan suomeakin, oli vieraillut aikaisemmin Suonenjoella useamman kerran ja omenapuumetsässäkin kasvoi punaista kanelia ja valkeaa kuulasta.

    Vaan maan ja metsän hintaan kun päästiin meni asia mielenkiintoiseksi. Hyvällä peltomaalla saa kuulemma noin 1000€/ ha mutta tukkipuu maksaa 150-200€/ m3. Hänellä oli oma saha ja puolensataa työntekijääkin

    http://www.versdeko.lt/index.php?lang=en

    kertoi keskittyneensä enemmän käsityöalalle ja Tanskan & Saksan markkinoille.

    Matkailu avartaa – niin näkemyksiä kuten lompakkoakin 🙂

    Visakallo Visakallo

    On aivan totta, että matkailu avartaa. Jokaisessa Euroopan maassa, pienimpiä kaupunkivaltioita lukuunottamatta, on metsätaloutta, jopa Islannissakin. Kannattaa kierrellä tutustumassa, niin huomaa epäkohtien lisäksi paremmin ne asiat mitkä meillä on hyvin.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)