Keskustelut Luonto Neonikotinoidimyrkkyjä kaikkialla – metsissäkin

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 38)
  • Gla Gla

    En epäile, etteikö peloviljelyn käytön määristä voisi ongelmia aiheutua. Mutta kun metsien kiertoaikana käsittely tehdään kerran, havaittavaa ongelmaa tuskin voi aiheutua.

     

    jees h-valta

    Sillä paikalla hetkellisesti saattaa ongelmaa olla kun myrkkyä on käytetty. Mutta tosi on ettei varmasti haitat isoja ole mutta täysturhakekäyttöähän se on. minusta roundupin oston saisi kieltää kaikelta muulta kuin koulutetuilta peltoviljelmien ja kauppapuutarhojen pitäjiltä. Näissä asioissa todella voisimme olla edelläkävijöitä ja suunnan näyttäjiä.

    Puuki

    Rouduppi kielletään täälläkin sitten kun myyntivarastot on tyhjentyneet riittävästi.   Terveydelle vaaraksi olevat aineet , joistain lääkkeistä lähtien, kielletään haittojen vuoksi yleensä ensin USA:ssa koska siellä on tiukempi kuluttajalainsäädäntö.  Sitten vasta muualla, viimeiseksi tod.näköisesti kehitysmaissa.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jeesin kanssa samaa mieltä että monissakin kasvinsuojeluaineissa, pitäisi olla koulutettu käyttäjä, siis muutaman päivän kurssi.

    Nyt Roundupia ostavat perheenemännät, jotka muuten hyikkyvät kaikkia myrkkyjä ja sanovat maanviljelijöitä myrkynkylväjiksi. Pullo on pieni ja kauniin värinen ja tarkoittu voikukkien poistoon. Emäntä riepu ei vain tiedä minkälaisen aineen kanssa hän on tekemisissä. Stten kun naapuri siitä sanoo, että sinähän käytät samaa ainetta kuin kuin kesämökin viereinen isäntä juolavehnäänsä ruikuttaessaan. Siitähän sinä teit rikosilmoituksenkin. Niin emäntä sanoo että tämähän tutkittua ja turvallista ainetta, en viitsinyt edes muovihanskoja hakea, kun näin pienistä määristä kysymys. Pyyhkäisee sitten käsiään housuntakamuseen ja lähtee laittamaan ruokaa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    ollikolli

    @Puukille tiedoksi etta USA:n viranomaiset FDA etupaassa on taysin laaketeollisuuden lobbareiden vietavana, elintarviketeollisuus siella kayttaa lisa-aineita kasvuhormoneista antibiotteihin tavalla joka ei ole sallittua esim Euroopassa. USA:n ja EU:n valinen kauppaneuvottelut hiertavat juurikin naista asioista johtuen, amerikkalaiset firmat yrittavat saada vapaan paasyn EU:n markkinoille, mutta onneksi se ei ole onnistunut tahan saakka.

     

    Mita tulee Roundup oikeudenkaynteihin, niin ne alkoivat toden teolla vasta kun Monsanton omistajaksi tuli Bayer eli ulkomaalaista yritysta laitetaan nyt vastuuseen vanhoista jutuista. Jos omistus olisi ollut amerikkalaisissa kasissa, niin eipa noita oikeuden paatoksia jattikorvauksista olisi tullut ollenkaan. Tata tarkoittaa America First raadollisimillaan.

    Puuki

    Ollikolli:lle

    Joitakin lääkkeitä on kielletty USA:ssa , kun niistä on saatu vaarallisia sivuoireita. Lääketehtaat varmasti lobbaa siellä vielä enemmän kuin jossain muualla. Mutta siellä käytössä on myös joukkokanne jonka avulla tavalliset ihmisetkin on voineet nostaa syytteitä ja saaneet miljoonakorvauksia haitoista & myyntikieltoja .   Täällä ei yksityinen pysty nostamaan oikeusjuttua isoa firmaa vastaan koska joukkokanne -oikeutta ei käytännössä ole.

    Lisäaineita käyttävät varmasti paljon, kuten EU:ssakin monissa maissa tehdään. Käytetään esim. antibiootteja ja muita lääkkeitä lihankasvatuksessa varulta (esim. sikalat  Tanskassa) . Glyfosaatin käyttäminen viljan tuleennuttamiseen on ollut sallittua ainakin monissa E-ja Keski- Euroopan maissa.  Suomessa ei ole.  Salmonella vapaita kananmuniakin on ainakin  tähän asti saanut Suomesta ; muualla ei ole sama tilanne.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Se USA:n kuluttajasuoja on pelotevaikutukseen perustuva. Ennakkotarkastuksia ei juuri ole, mutta jälkikäteen voi joutua miljoonakorvauksiin, jos oikeus toteaa ongelman aiheutuneen tuotteesta tai sen puutteellisista käyttöohjeista. Joukkokanne on kuluttajalle eduksi, mutta toisaalta kantajan on esitettävä pitävä näyttö.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kokeilin voikukkiin pelargonihappoa. Ei ollut kovin tehokas.

    Suomen Luonto (toimittaja Ismo Tuormaa) tarjoaa jatkuvaa kasvatusta ratkaisuksi tuholaistorjuntaan. ”… ainoa kestävä ratkaisu tukkimiehentäin torjuntaan Suomen metsissä ei suinkaan ole yhden kemikaalin vaihtaminen toiseen, vaan laaja siirtyminen takaisin jatkuvapeitteiseen metsätalouteen avohakkuu–maanpinnankäsittely–istutus -metsätaloudesta.”

    Olisi toivottavaa, että tukkimiehentäin torjuntaan istutustaimilla löytyisi joku luonnonmukaisempi vaihtoehto, samoin sokerijuurikkaan ja öljykasvien viljelyyn.

    Gla Gla

    Toki näin, mutta ihan ensin pitäisi olla näyttöä tukkimiehentäiestoaineen aiheuttamista ongelmista.

     

    MIISU4F MIISU4F

    Mitä tulee metsätaimien käsittelyyn, Ruotsalaisilla on tällainen vaihtoehto. Meillä oli ainakin viime vuonna osa taimista hiekkaliimakäsiteltyjä. Myrkkyjen vähentäminen on aina aiheellista, jotta toimivia ympäristöystävällisempiä keinoja kehitettäisiin.

    Voikukkahan on ongelma, jos sitä pitää ongelmana. Kaunis vihreä ja kestävä lehti, kukat voi aina ajaa leikkurilla ennen hötyleitten tuloa. Mitä enemmän on perennoja, muita istutuksia jne, sitä vähemmän nurmikkoa, jossa voikukka viihtyy parhaiten.

    Mutta metsätaimiin siis:

    https://www.skogsplantor.se/fi/Taimet/Kasittelyt/Ymparistoystavallinen-suoja/Conniflex/

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 38)