Etusivu Keskustelut Metsänhoito Nimimerkkien tapaaminen 2009

Tämä aihe sisältää 6 vastausta, 6 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi Musta miäs 2 päivää, 9 tuntia sitten.

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Nimimerkkien tapaaminen 2009

    Tervehdys kaikille! Pitkä aika kun viimeksi tänne kirjoittanut. Niin, tulevana kesänä tulee 10 vuotta kun Pieksämäen seudulla oli ensimmäinen keskustelijoiden tapaaminen jonka järjestin ja siitä Riikilän Mikko kävi tekemässä jutun lehteen. Kertokaa kuulumisia Te jotka kävitte siellä. Ainakin Anton, Vaari, Miisu, Suden jälki, Eero-Heikki, Nyyrama, Pinsiön parooni, Ville, Metsä-Eemeli olitte paikalla ja muutaman nimimerkkiä en muista sekä minä Musta miäs. Itse samalla metsäyhtiöllä yli 30 vuotta ja omia metsätiloja hoitelen. Hankintahakkuu nyt työn alla. Kyllä tämä nettikeskustelu oli silloin 2009 uutta ja hienoa. Paljon tuli kirjoitettua ja seurattua. On ilo huomata että myös silloin oltiin aika kiivaasti eri mieltä asioista niin kuin 2019. Silloin kävi myyrä-asia kuumana joka kuumensi tunteita. Niin ja Antonin luona käytiin Eero-Heikin kanssa tutustumassa hänen metsänkasvatus-ja hoitotapoihin sekä niiden tuloksiin joissa oli kyllä metsäntuottokyky maksimoitu.                  Terveisin Musta miäs

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jassoo Musta miäskin on herännyt henkiin. Kiitos vaan kestityksestä silloin!

    Ville, jonka kanssa silloin paikalla olin on taitanut lopettaa kirjoittelun kokonaan. Metsää hänellä kyllä on melkoisesti. Nykyisin hän harrastaa maanviljelystä ja pirttiviljelystä Ilmajoella.

    Ei ollut Pinsiön parooni, vaan Pinsiön vaari, vaikka parooni nimikin hänelle toki sopisi. Hänet olen pariin kertaan tavannut. Hänen hyvät tarinansa ovat vähentyneet palstalla. Sen tiedän että hän on siirtänyt metsänsä tyttärelle ja vävylle ja siirtynyt hyvin ansaitulle eläkkeelle.

    Nyyrama on tiettävästi luopunut metsistään, kun nuoripolvi ei ollut kiinnostunut metsistä.

    Suden jälki on myös tainnut lopettaa kirjoittelun palstalle.

    Mustan miähen luettelosta puuttui T.Pihlaja, joka pikaisesti käväisi paikalla. Hänellä kun oli juuri ilmestynyt ensiteoksensa nahkakansissa. Myöhemmin olimme hänen vierainaan Pudasjärvellä. Poikia oli silloin jo kaksi. Nykyisin hän lienee taas koneurakoitsijana jossain itäisessä Suomessa.

    Eero-Heikkihän on mukana vahvasti edelleen.

    Antonin vieraanakin olimme joku kerta.

    Metsä-Eemelistä ei ole tainnut vähään aikaan kuulua mitään.

    Vaarikin joku vuosi sitten vetäytyi sivuun raihnaisuuteensa vedoten. Hän kuitenkin työnsi minut tilalleen.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Visakallo Visakallo

    En valitettavasti ollut ensimmäisissä tapaamisissa mukana, mutta kolmessa viimeksi järjestetyssä kylläkin. Kovasti toivon, että tulevana kesänä  saataisiin taas tapaaminen järjestymään. Samoin toivon mukaan niitä nimimerkkejä, jotka eivät ole vielä mukana olleet.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Vieläkö se kämppä on Mustan miähen käytettävissä? Siellähän kymmenvuotisjuhlatapaaminen olisi luontevinta järjestää, samassa paikassa. Siellähän ovat ne kuusetkin (jotka istutimme tapaamisen kunniaksi).

    MIISU4F MIISU4F

    MustaMiäs tietää kuulumisiani 😉  ja palstallekin olen kirjoitellut silloin tällöin.

    Ensimmäinen tapaamiskerta sujui mukavasti silloisten palstalaisten epäilyistä huolimatta. Perille en itse meinannut löytää hyvistä ohjeista huolimatta ja poispääsykin oli metkaa, navigaattori ei tietänyt mistään mitään. Jotain metsiköitä käytiin tutustumassa, sitten tervahautoja (?) ja pohdittiin, missä vaiheessa mänty alkaa kasvattaa kilpikaarnaa jne. Olin yhden yön silloin.

    Sen lisäksi parissa muussa tapaamisessa olen käynyt.

    Tuossa etusivulla kun pyörii nuo mainokset, niin eikö siinä Metsämiesten säätiön mainoksessa metsäkoneessa istukin  T. Pihlaja?

    Mukana ollaan, jos kesällä 10 vuotisjuhlatapaaminen järjestyy.

    eero heikki eero heikki

    Tapasin Mustan miähen sattumalta Unnukassa syksyllä,vaehettiin kuulumiset,viime kesän tapaaminen jäi yhteensattumien vuoksi,tulevana kesänä kyllä mukana,no työt ei lopu eläkkeellä ollessakkaan,motolle kaatoja ollut ylisuuria puita ja piha ja tonttihommia,pari päivää ruoppauskoneen edellä Pöljällä tarvittaessa puita poistamassa,eli jokunen keikka kuukaudessa,näkemisiin !

    Musta miäs

    Se kämppä jossa oli ensimmäinen tapaaminen on StoraEnsolla myynnissä joten se voi olla ensi kesänä jollain yksityisellä. Samanlaisen kämpän möivät Joroisten puolelta muutama vuosi sitten ja kaikki muutkin kämpät ja parakit saunoineen on myyty Pohjois-Savossa. Ei arvosta yhtiö metsäosaston henkilöstön virkistyskäyttöä vaikka kulut olisivat yhtiön liikevaihtoon verrattuna vain promillen kymmenestuhannes tai sadastuhannesosa. Minäkin yli 20 vuotta siinä kämpällä talonmiehenä ollut oman työn ohella ja jos pari työpäivää laskutan vuodessa niin talouspuolen osastolta kuuluu marinaa mutta marina loppui kuin seinään myös paikalliselta ostopomolta kun sanoin että voitte sitten itse muun kämppätyön lisäksi tyhjätä ulkohuussin 3 kertaa vuodessa. Eipä löytynyt halukkaita siihen tehtävään. Mutta katsotaan kämpän tilannetta meneekö kaupaksi vai ei. Vuodesta 1993 lähtien siellä tullut oltua joka kesä ja muinakin aikoina joten harmi jos se perinne päättyy.

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)