Keskustelut Harrastukset OFF-ROAD ja metsänomistaja

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • OFF-ROAD ja metsänomistaja

    HE 306/2010 vp Laki maastoliikennelain muuttamisesta.

    Lueskelin ehdotuksen sekä saate- että lakitekstiä.

    Sielua kylmää ajatella että joku maastoautoporukks periaatteessa noin vain saa perustaa maastoliikennereitin.
    Kilpailuja ja harjoituksia saa järjestää.

    Jos reiiti on mainittu kaavassa asia on saletti.

    Reitti on helppo perustaa kaavoittaja kanssa kaveeraamalla (lobbaamalla).

    Edes kattava metsäautotieverkosto ei näille veijareille meinaa mitään.

    Laki ei rajoita ajoneuvoja. Vaikka panssarivaunulla saa lähteä metsään.

    Telaketjumönkijöitähän siellä jo onkin.

    Kyseessä on laillisen omistajan omaisuuden haltuunotto.

  • jees h-valta

    Nämähän ovat juuri niitä” näyttöjä” MTK:n edunvalvonnan ”terävyydestä”. Samaa maata kuin hirvipolitiikkakin.
    Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuushan jälleen ylisti miten MUUT arvot nostavat metsätilojen hintaa. On vaikea kuvitella miten se on metsätalouden etu jos tällaiset ”ryöstäjät” ristelevät metsissämme.

    Gla Gla

    Kyseinen maastoliikennelakiehdotus on kuitenkin rauennut.

    Osallistuitteko aiheesta käytyyn kansalaiskeskusteluun?

    Kantona

    Itse en ole osallistunut tuommoisiin keskusteluihin koska nyt vasta näen ensi kertaa tietoa asiasta.

    Olen Off Road autoilija henkeen ja vereen!

    Mutta mieleeni ei tulisi edes unissani mennä ajamaan jonkun toisen maille ilman, että kyseinen henkilö haluaa kutsua minut ja olen tervetullut.

    Mikä meissä ihmisissä nykyään on, mikä ajaa meitä pyrkimään toisen omaisuuden hyväksikäyttäjiksi. Jos joku haluaa ajaa maastoautolla metsässä ei ole temppu eikä mikään ostaa kaupunkiasunnon neliöhinnalla hehtaari metsää ja 200 neliön asunnon hinnalla saa jo mukavan alan offailuun sopivaa seutua.

    Off Road kun ei tarvitse välttämättä isoja tukkipuita, jämäkät kannotkin riittävät vinssin vaijerin kiinnityspisteeksi.

    Itse toki offaan mieluiten täydessä, vanhassa, omassa metsässä, puita rikkomatta ja vanhoja ajouria hyväksi käyttäen. Kukkulalle kiipeäminen hyvien renkaiden pidon ollessa lukkojen myötä paras mahdollinen antaa hyvät fiilikset. Ja kiinnihän me joka tapauksessa haluamme. Juuttumaan jonnekin mahdollisimman etäälle. Ja sieltä omin tai kaverin avuin pois pääsemään. Se on mukavaa.

    tamperelainen tamperelainen

    En valitettavasti osallistunut keskusteluun.En oikein ollut ”kartalla” elikkä en ollut tietoinen että näin rajua maastoliikennöintiä suunniteltiin.
    Nooh… rikkidirektiivin missasi muutamat edunvalvonnasta palkkaakin saavat..Satu Hassi pääsi taas sosialisoimaan isänmaataan.

    Gla Gla

    Asia on edelleen ajankohtainen, vaikka tuo alussa mainittu ehdotus onkin vanha:

    http://www.suomijoukkoistaa.fi/

    Tietenkin yksittäinen offroad-, kelkka-, tms. harrastaja useimmissa tapauksissa toimii asiallisesti, mutta ongelma onkin hiukan toisenlainen. Harrastusta laajemmalla tasolla pyörittävät, yrittäjät, kauppiaat yms. tahot hyötyvät, jos harrastusmahdollisuuksia parannetaan. Vastapuolella on maanomistajat ja naapurusto, jotka ei harrastajia metsiin kaipaa. Kyse on nyt pääasiassa siitä, millä perusteella reittejä toisen maille voidaan tehdä.

    abietis

    Jos jokin offari tai muu porukka haluaa perustaa reitin se kuulostaa helpolta.

    Metsän omistajan tulee joka ita ja aamu tarkistaa kuka on päättänyt ottaa metsän haltuun.

    Muutoin käy niin että asia on valmisteltu ja valmistelukirjat ovat olleet nähtävillä FIengirolan toimistossa ja valitusaika on mennyt umpeen. Metsän omistajaa voidaan toki ”kuulla asiassaan”.

    Mikä hinku sinne metssän niillä vehkeillä ylipäätään on.
    Kenen etua se palvelee. Kuulostaa että skkidu mönkkärikauppiaat ja maahantuojat ovat sylttytehtaalla.

    Käykö niin että Suomen metsät naturalisoidaan ja loppu varataan pörräysalueiksi.

    Tosin Suomen tiestön kunto pääreittien ulkopuolella kyllä alkaa vaatia maastoajoneuvoa, niissä on valmista reitistöä

    Metsuri motokuski

    Ei tuollainen laki ole menossa läpi. Se loukkaa niin pahasti maanomistajia. Tästä on turha nostaa sen suurempaa meteliä. Se on ihan selvä että toisen omistamalle maalle ei perusteta mitään ajoreittiä ilman omistajan suostumusta. Nämä offroad- reitit eivät ole samalla viivalla sähkölinjojen ja yleisten teiden osalta.

    Hiluxmetsuri

    Eiköhän tässä kuitenkin ole sillä lailla, että alan harrastajat ovat järjestäytyneitä, tuntevat maastoliikennelain, eivätkä liiku toisten mailla kuin luvan kanssa.

    Offipalstalla on myös käyty keskustelua maastoliikennelaista ja sieltä kun seurailette mitä alan oikea harrastajapiiri puhuu, niin ei ole syytä dramatisointiin. Harrastajilla on muutamia luvallisia ajopaikkoja eri puolilla Suomea eikä nuo autot liiku luvattomasti muualla.

    Toki on olemassa yksilöitä, jotka kuvittelevat, että metsässä saa ajella vapaasti. Nämä ihmiset eivät joko tiedä maastoliikennelaista ja hyvistä tavoista tai eivät piittaa niistä.

    Oisko kuitenkin yleisimmin niin, että se kylän mopo- tai mönkijäporukka sinne metsään niitä jälkiä on jättänyt ?

    abietis

    Voipi olla että joukossa on sääntöjä noudattaviakin.

    Kerrompa esimerkin johon ennakkoluuloni perustuvat.

    Kylätiemme varrella olevaan maastoon perusti paikallinen kerho radan jossa rossipyörillä ajettiin.

    OK kerho toimi asiallisesti. Sana levisi ja ylenkyläläiset alkoivat käydä radalla.

    Mutta kun rossipyörät eivät ole tieliikennekelpoisia.
    Nämä ” harrastajat” käyttivät kylätietä siirtymätaipaleena.
    Holtiton ajo ja ylinopeudet saivat kyläläiset päättämään radan sulkemisesta.

    Rata on nyt suljettu ja tiellä rauha, laiton ja hengenvaarallinen liikenne loppui.

    Itse rataa vastaan kyläläisillä ei ollut mitään sanomista. Vain lieveilmiöt tappoivat harrastamisen.

    Hiluxmetsuri

    Juu, tuollaisen tapauksen jälkeen ymmärrän kyllä epäluuloisuuden.

    Minä en tiedä noista moottoripyöristä ja muista laitteista mitään. Ehkä juuri sellaisella on helppo pujahtaa metsäpoluille, se kun mahtuu mihin vaan.

    Minä oikeastaan puhuin off road autoista ja niiden harrastajista. Tämä porukka keskustelee tuolla offipalstalla ja omien kokemusten mukaan ei metsänomistajilla ole huolta eikä syytä aloittaa sotaa tätä porukkaa vastaan. Luvan kanssa luvallisilla laitteilla ja luvallisilla alueilla.

    Minä voin puhua tässä vain itsestäni enkä voi vastata muista ja niin aina jää se mahdollisuus, että joku käyttäytyy väärin. Tahallaan tai tietämättään. Toivon, että asiasta ei kehkeydy elämää suurempaa kysymystä 🙂

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 10)