Keskustelut Tekniikka Oleo Mac moottorisahat

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 97)
  • Oleo Mac moottorisahat

    https://www.kone-glans.fi/moottorisahat/

    Näköjään mt-sahojakin  nyt tällä merkillä myynnissä Suomessa.

    Aiemmin taisi vain raivureita olla.

    Italialaista ”laatua”

    Voisi kakkossahaksi tuollaistakin ajatella.

  • Jätkä

    wanha / lenkopetäjä. Itseasiassa hirsin päällekkäinlatominen on aika yksinkertaista hommaa – kunhan vain sen osaa. Jonkin verran pitää olla siihen hommaan suunniteltuja ja tehtyjä välineitä, kuten ”Hirsivara”.

    ”Meillä” on ollut joka talvi hirrenveistokurssi viikon mittaisena aikuisille, Siinä käydään läpi sekä pyöröhirsi- että pelkkahirsirakentaminen.

    jees h-valta

    Toloppa, Efco ei ole Maci. Yleensä jokainen rinnakkaismallin myyjä pistää omiaan joukkoon. Aivan erilaisia ovat kuten Citroen-pikkupaku, Pösön Poxeri ja Opelin Compokin. Jokainen pistää oman sisutansa ja mukailee omien miltymystensä mukaan. Niin sahoissakin. Helposti pieniä eroja.

    Syrjälä Jari

    Minä tulisin oppiin hirrenveistoon jollekin, jos täällä Kainuussa järjestettäs hirrenveisto kursseja!

    Tolopainen

    Italiasta ne tulee samalta tehtaalta.

    jees h-valta

    Voe, voe, kyllä nuo autotkin samalta tehtaalta tulevat tai ainakin samoilta tehtailta mutta silti ne personoidaan jokaisen merkin mukaan.

    Tolopainen

    Mitä yrität sanoa, jos moottorisahan tekniikka on sama mutta muovikuoret maalattu eri värillä mitä eroa niillä on.

    Jätkä

    ”Minä tulisin oppiin hirrenveistoon jollekin, jos täällä Kainuussa järjestettäs hirrenveisto kursseja!”

    Miksi se pitäisi järjestää Kainuussa?

    jees h-valta

    Mistä Toloppa SINÄ tiedät että niillä EI ole eroa? Yleensähän nuo ongelmat helposti tulevat eteen esim. varaosa ja suodatinkauppojen tilausten yhteydessä.

    wanhajätkä

    Mulla on yks kelokehikko kesken… ollu jo vuosia. Sairastuin. En uskalla kiikkua. Maajalassa sahaan nyt täyttä häkää ku on uudet polvet. Voisin ens keväänä pitää ihan oman parin viikonlopun ”kurssin”. Rykästäs tuo valmiiksi. Asuminen ja ruoka kuuluu hintaan. Sahat iteltä ja vähän multaki. Kaikki vermeet löytyy. Pari kolme jätkää ja oppinhalu ois sopiva. Menee pitkälle kevääseen ku pitää lonia tuo honkaläjä mitä siellä on vielä tervettä. Ja sitte hommata uutta keloa.

    Kaikki tarvittavat vermeet löytyy. Henk koh turvavarusteet pitäs olla.

    Paikka ois rovaniemi ja hinta on hyvä mieli molemmille. Pelekkahirteen mulla ei riitä kokemus opettamaan…menee tuherrukseksi.

    Lenkopetäjä

    Sole mikhän corollalla päästellä 380km sivu😁olen kiinnostunut

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 97)