Keskustelut Metsänomistus Oman aikamme kasvatti – kuudes sukupuuttoaalto

Esillä 2 vastausta, 51 - 52 (kaikkiaan 52)
  • Oman aikamme kasvatti – kuudes sukupuuttoaalto

    Keskustelun avaamiseksi tulee lukea otsikon juttu.

  • Anton Chigurh

    Sciencessä on julkaistu (30 May 2014) tutkimus, jossa väitetään ihmisen (lähes karvaton trooppinen päiväeläin, joka on harhautunut kauas ekologisesta lokerostaan, joka on lähellä päiväntasaajaa palmun alla) aiheuttama sukupuuttojen määrä onkin tuhatkertainen suhteessa siihen, että laji olisi pysynyt ekologisessa lokerossaan.

    Tahti on paljon nopeampi kuin mitä tutkijat ovat aikaisemmin arvioineet. Tämä oletettua nopeampi kehitys on mitä todennäköisimmin myös rajusti lisääntyneiden allergioiden taustalla.

    hemputtaja

    Jaa, että palmun alle olisi pitänyt jäähä tuhon estämiseksi.

    Ei se tilanne nyt kuitenkaan ihan surkea ole. Naapuritkin reissaa usein palmun alle ja lähettelevät nättejä kuvakortteja. Muutkin reissailevat palmustoihin että ainakin jotkut, edes hiukan, estelevät tuota sukupuuttoa.

    Itellä ei ole oikein varaa, että hoidan homman välttelemällä tarpeetonta tappamista (myyrienkin) ja kasvien tuhoamista.

Esillä 2 vastausta, 51 - 52 (kaikkiaan 52)