Keskustelut Harrastukset Onko harjoitettu hirvipolitiikka ollut rahoittamassa hyvinvointipalvelujamme?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 39)
  • Onko harjoitettu hirvipolitiikka ollut rahoittamassa hyvinvointipalvelujamme?

    Peruspalveluministeri Susanna Huovinen 25.9.2013 välikysymyskeskustelun avauspuheenvuorossaan kertoi hallituksen tavoitteista:
    ”Suomeen tarvitaan lisää työtä, että hyvinvointipalvelut pystytään rahoittamaan.”

    Maa- ja metsätalouysministeriön (MMM) johdolla harjoittama hirvipolitiikka aiheuttaa joka vuosi runsaasti vahinkoja ja ylimääräisiä kustannuksia maataloustuotannolle, puuntuotannolle sekä maanteillä liikkujille. Lähes kaikki kustannukset kiertävät lopulta valtion kuluiksi verotulojen vähenemisen muodossa.

    Esimerkiksi maanteiden hirvikolareista koituu yhteiskunnalle kustannuksia nykyisellä hirvikannalla vuosittain noin 50-60 miljoonaa euroa. Valtakunnanmetsien inventointien (VMI) mukaan metsätaimikoiden hirvivahinkojen pinta-alat ovat olleet jatkuvasti lisääntymässä.

    Viimeisen inventoinnin mukaan eriasteisten hirvivahinkojen ala oli jo yli miljoona (1 000 000) hehtaaria. Tämän taloudellisista seuraamuksista ei ole MMM:n alainen metsäntutkimuslaitos (Metla) vieläkään pystynyt saamaan tutkimustietoa, vaikka jo noin vuonna 1984 valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) oli selvitystä pyytänyt.

    Hirvien tuhoama taimikko on kylläkin aiheuttanut lisätyötä joko metsänomistajalle itselleen tai palkatulle työvoimalle. Kuitenkin se on aiheuttanut lisäkustannuksia puuntuotannolle, heikentänyt sen kannattavuutta ja erikoisesti raakapuun laatua, joten se on vähentänyt metsänomistajan metsästään saamaa tulosta. Monesti usean vuoden työ on mitätöytynyt hirvituhon johdosta yhden tai muutaman talven aikana.

    Kun valtiovalta kaikista valituksista huolimatta pitää nykyistä hirvien määrää sopivana, kysynkin: millä tavalla harjoitettu hirvipolitiikka ollut rahoittamassa hyvinvointipalvelujamme? Taimikoiden hirvivahinkojako aiheuttamalla saadaan suomalaisille sitä kovasti peräänkuulutettua ”lisätyötä” ja rahoitusta ”hyvinvointipalveluihin”?

  • mehänpoika

    Taitaa Metsuri motokuskita olla kärähtäneet hermot? Entteriä ei pitäisi paukuttaa yhtä tiheään kuin hirvimetsällä. Tulee tulokseksi haavikoita.

    Haavikoita tulee nykyisillä kaatomäärillä muutenkin liikaa. Alhaisemmalla hirvikannalla myös hirvien kärsimykset jäisivät pienemmiksi niitä metsästettäessä ja myös liikennekolareissa. Hirvikolarit ovat viemässä metsävahinkojen kanssa viimeisiä hyvinvointipalvelujamme.

    Metsuri motokuski

    Nyt mehänpoika liiottelee hyvinvointipalvelujen suhteen. Siinä olet oikeassa että entteriä tuli vähän tökittyä. 🙂

    William Munny William Munny

    Onneksi tämä eräs legendaarinen jankuttaja on viime aikoina jättänyt muiden herjaamisen vähemmälle.
    Minäkin mietin pitkään että kannattaako tänne ruveta kommentoimaan.

    kisi

    Hatara muistikuva (unikuva?)… Clint Eastwoodista, alansa armottomasta ikonista, käyty sananvaihto…

    vänkäri vänkäri

    Se näyttää tämä hirvipolitiikan harjoittaminen heittävän taas pieniä ketunlenkkejä…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mikä oli se asiallinen kysymys jonka yhteydessä meni häntä koipien väliin?

    Olen ihan PIHALLA tästä keskustelusta.

    6 m3 6 m3

    Vanhuuseläkelaisen muisti sassaroi. Laumanvartijoittenkin teho sudelle tuli todettua. 😉 Nuo niputus puheet on vain suden unta. 🙂

    Niin on pihalla susikin, pistää puheisiin omiaan ja kääntää asiat päälaelleen.
    Ilmeisesti reviirillä liikkuvat hirvenmetsästäjät saavat sudenkin sekaisin.
    Onhan se ymmärrettävää, niin monta hirvikoiraa joista osa toimii petojenkin parissa tullut reviirille hirvestyskauden alettua.

    edit: :0 nopeaa toimintaa

    mehänpoika

    Metsuri motokuski:
    ””Nyt mehänpoika liioittelee hyvinvointipalvelujen suhteen. Siinä olet oikeassa että entteriä tuli vähän tökittyä.””

    – Kerroin viestissäni, että hirvikolarit ovat viemässä metsävahinkojen kanssa viimeisiä hyvinvointipalvelujamme.

    Hirvikolarien merkitys yhteiskuntataloudellisessa kirjanpidossa on saatu vaivoin puristettua nykyiseen noin 60 miljoonaan euroon vuotta kohti nykyisen hirvikannan vallitessa. Se on jäännös kun kokonaiskustannuksista, josta on ensin vähennetty hirvijahdeissa saadun lihan laskennallinen (kyseenalainen, koska verotettavaa ei jää) arvo (noin 55 milj. €) sekä kyseenalainen hirvestyksen antama virkistysarvo (noin 40 milj.€) metsästäjille. Ehkä suurin kustannus jakaantuu autoilijoille hirviturman vakuutusmaksujen muodossa.

    Kaikki tämä kustannus vuosikymmenestä toiseen suuresti vaihdellen.

    Todellisten metsävahinkojen osalta hirvien aiheuttamat taimikkovahingot metla on ilmoittanut summittaisesti olevan noin 15 milj. €/vuosi. Metsäkeskuksille yksityisille metsänomistajille korvattavaksi ilmoitetut hirvivahingot ovat olleet noin 2-5 milj. €/vuosi. Muiden omistajaryhmien metsille ei hirvivahinkokorvauksia ole mahdollista edes hakea. Yksityiset taas eivät ymmärrä tai jostain syystä halua korvauksia hakea. Ehkä korvauskynnys pelottaa ja siten rajoittaa korvausten hakua.

    Viimeisen VMI:n mukaan eriasteisia hirvivahinkoja oli Suomen metsissä yli miljoona hehtaaria (ehkä syntyneet noin 5 vuoden aikana). Jos keskimäärin hirvivahinko pudottaisi taimikon arvoa noin 300 euroa. olisi vuotuinen hirvivahingon arvo 60 milj. euroa. (1 000 000:5 vuotta x 300 €=60 milj. euroa joka vuosi.).

    Tällaista harrastusta ei Suomi-yhteiskunta pitkään kestä.

    suorittava porras suorittava porras

    Hyvin on näyttänyt yhteiskuntamme kestävän sen , että yli 60% taimikoista on joko heikosti tai ei lainkaan hoidettuja . Paikalliset hirvituhot sisältyvät olemattoman pienenä osana tähän isompaan kokonaisuuteen .

    mehänpoika

    Suorittavalle portaalle!
    – Sinä tunnut elävän vain hirville! Jopa metsänomistajien mollaaminen taimikoiden hoitamattomuudesta luontuu sinulta hyvällä omalla tunnolla, vaikka saanet elantosi metsästä.

    Ilmeisesti et tajua, että liiat hirvet vaikuttavat kiireellisten taimikonhoitotarpeiden tilastoituihin pinta-aloihin lisäävästi.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 39)