Keskustelut Metsänomistus Onko keskusta paras puolue metsänomistajille?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)
  • Onko keskusta paras puolue metsänomistajille?

    Merkitty: 

    Olen vahvasti kääntymässä kevään -27 vaaleissa keskustan kannattajaksi. Kanki-Kaikkonen oli puolustusministerinä ihan noheva kaveri joten menisi hyvin pääministerinäkin kunhan opiskelee Sipilän perinnön tarkkaan. Metsänomistajille keskusta tuntuu nyt parhaalta vaihtoehdolta – vai onko parempia tarjolla?

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tässä aika haasteellisessa tilanteessa voisi toimia ääripäät pois -pohja eli sdp, keskusta, kok.

    Rane2

    Hallituksen koostumus tietysti määräytyy vaalien ja hallitustunnusteluiden perusteella.Hallituksen muodostaminen tulee olemaan todella vaikeaa ja pitkäjäykkistä.Tämän vuoksi nykyinen hallitus voisi tunnustaa talouspoliittisen epäonnistumisensa ja erota.Ennenaikaiset vaalit mahdollistaisivat mahdollisimman pikaisen uuden,ja toivottavasti tuloksekkaamman hallitusohjelman toteuttamisen.

    Keskustasta voi metsänomistajan kannalta sanoa ainakin sen että sen ollessa hallituksessa ei kiinteistöveroa varmasti uloteta metsämaalle…

    PetriJokinen

    En luota enää keskustaan- oikeastaan en luota mihinkään. Edellisen hallituksen vihervasemmistolainen keskusta tulee taas takaisin.

    PetriJokinen

    kiinteistöveroa varmasti uloteta metsämaalle…

    Saarikko jos mukana niin ilmasto verot tulee.

    Nuakka

    Pääomaveron nosto/porrastuksen kiristäminen. Kiinteistövero/ ennallistamismaksu metsämaalle. Yrittäjävähennyksen poisto. Jos noista edes yhden saisi torjuttua mahdollisen demarivallan aikana.

    Visakallo Visakallo

    Johtavalle oppositiopuolueelle, -kuten toki kaikille muillekin, on todella vaikeaa sanoa äänestäjille, mistä se 11 miljardia otetaan, mutta paine siihen kasvaa koko ajan. Suomen luottoluokitus kun ehtii ennen vaaleja pudota vielä uudestaan, ja summa onkin sitten jo 15 miljardia.

    Visakallo Visakallo

    Minja Koskela teki puolueensa kannalta jokseenkin nerokkaan peliliikkeen kieltäytymällä velkajarrusta, vaikka se aivan hullulta nyt kuulostaakin.

    Jovain Jovain

    Todennäköisesti keskustakin joutuu tarkistamaan kantojaan, apupuolueeksi poliittiselle vasemmistolle? Tuskin kuitenkaan poliittinen vasemmisto hallitsee poliittista oikeistoa. Onhan se nähty vuosikymmenien aikana, tilastot ja tulokset kertovat. Julkinen sektori 60 % pruttokansantuotteesta, on suurinta euroopassa. Selvitystilaan ennemmin kuin ylläpitoon.

    MaalaisSeppo

    Järkevä liike tosiaan Minjalta. Ei kannata ottaa stressiä seuraavaan hallitukseen pääsystä. Leppoisat oppositiopäivät odottaa ja kohoava kannatuskin takaa reippaan puoluetuen. Helppoa katsella, kun toiset ähertää toivottomassa tilanteessa.

    siniluoto

    taisi kuitenkin viime kannatusgallupin mukaan olla oikeistolla olla niukka enemmistö. Siksipä SDP n on hankala alkaa altavastaajaksi kepun ja kokoomuksen hallitukseen

     

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)