Keskustelut Metsänhoito Onko metsäsi saattohoidossa?

  • Onko metsäsi saattohoidossa?

    Onko metsäsi jo saattohoidossa, vai onko työllesi tiedossa jatkaja?

    Ymmärrän jatkuvan kasvatuksen nimissä tehdyt hakkuut silloin, jos jatkajaa ei ole, tai metsät sijaitsevat alueilla, jotka ovat jatkossa puunostotoiminnan ulkopuolelle. Muissa tapauksissa kysymys on pelkästä keinottelusta tai suoranaisesta ymmärtämättömyydestä.

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Olet Suorittava tehnyt aivan oikean päätelmän niistä energiapuu moteista, vaikka suuri osa olikin sellaista että olisi kelvannut kuitupinoonkin.

    Ei ole ollu kyse vain siitä että kotitila oli huonossa kunnossa, ostin myös pari vielä kurjempaa lisäpalstaa. Kaikki avohakkuut mitä olen ennen tätä vuosituhatta tehnyt, ovat olleet tarpeen puustorakenteen, ei niinkään kuvion keskimääräisen iän perusteella.

    Minäkin olen jo yhdestä palstasta luopunutkin, ei palstan itsensä takia, vaan muiden asioitten järjelyn yhteydessä. nykyiset ilmeisesti omistan niin kauan kun  pääsen ominavuin kunkin kuvion laitaan tilannetta itse tarkastelemaan. Olen oivaltanut sen ettei välttämättä tarvitse itse tehdä sitä fyysistä metsänhoitoa, kunhan on itse katsomassa ja arvioimassa, että mitä pitää tehdä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli