Keskustelut Metsänhoito Onko polttopuu kuivinta kaataa lopputalvesta?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 243)
  • Onko polttopuu kuivinta kaataa lopputalvesta?

    Pitääkö vanha sanonta paikkaansa että polttopuu pitää kaataa ja halkoa kevättalvella jolloin puussa on vähiten vettä? Onko se kuivinta nyt? Puu ”nukkuu” talven ja kuivattaa syksyllä itsensä pakkasen kestävyydenkin vuoksi, mutta kuivuuko se vielä talven aikana? Mihinkähän aikaan imaisee ensimmäiset vedet maasta ja kosteus alkaa lisääntyä?

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aarre-lehdessä oli juttu hirsirakentaja Jordanista, joka sanoi että hirret pitää kaataa kahden ämmän välissä, eli marras- ja maaliskuun. Tuo sama periaate pätenee myös polttopuiden kohdalla. Puu alkaa imeä vettä kun se saa sitä maasta, joka varmaan tarkoittaa, että roudan pitää olla sulanut maan pintakerroksesta. Toisaalta ohut polttopuu ehtii aivan hyvin kuivua kesän aikana vaikka sen kaataisi myöhemmin keväällä.

    Hiluxmetsuri

    Kaatelin leppiä viikko sitten. Kyllä olivat todella kevyen oloisia. Kesällä ovat painavampia.

    Ola_Pallonivel

    Samoin Raita. Pari päivää sitten kaatelin ja niitä nostellessa tunsi ittensä vahvaksi.

    Rane2

    Polttopuu pitää tosiaan kaataa ja halkoa kevättalvella mutta ei sen takia että siinä olisi valmiiksi vähän vettä vaan siksi että silloin on edessä kaikkein tehokkain ajanjakso kuivata polttopuut.Toki kesälläkin saa kuivaa rankaa rasiinkaadolla.

    Tolopainen

    Lieneekö tuolla kaatoajankohdalla niin väliä. Tärkeämpää on puiden pilkkominen kevällä ja laittaminen kuivumaan aurinkoiseen paikkaan. Ei kai kukaan nykyisin polta alle vuoden kuivuneita polttopuita. Koivuklapeja on hyvä kuivattaa ainakin kaksi vuotta puuvajassa. Poltan ainakin viisi vuotta vanhoja klapeja. Polttopuita on varastossa useiksi vuosiksi ja rangat kuivuneet kasassa jo vuoden joista tehdään taas uusia poltinpuita. Ovat kevyitä käsitellä kun antaa vuoden kuivua ennen pilkkomista.

    Jätkä

    Sinällään kaatoajalla ei ole väliä. Jos puut ovat pilkottuina kaksi vasvukautta ja ilmavassa muodostelmassa katon alla, ne ovat saavuttaneet sen ulkokuivuuden, jota kuivemmaksi ne eivät enää ulkoilmassa tule.

    koivukin kuivuu kahdessa kesässä aivan takuulla riittävän kuivaksi.

    Haavan kuivuminen on mielestäni hitainta, mutta sillekin kaksi kautta on ihan riittävä määrä.

    Puu on kyllä helpoimmin halkeavaa ja myös katkeavaa kasvutuoreena, jolloin se kannattaisi pilkkoa esim suoraan ilmavaan liiteriin, jolloin käsittelykerrat jäävät vähiin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos liiteri ei olekaan tarpeeksi ilmava tai kesä on sateinen, saattaa puut homehtua. Varminta olisi aloittaa kuivatus ulkona ja viimeistään heinäkuussa pitää kasa peittää tai siirtää puut katon alle.

    Liian kuiva polttopuu ehkä palaa jopa liian nopeasti, joten kohtuus riittää kuivattamisessakin?

    Tolopainen

    Ulkokuivatut polttopuut eivät ole liian kuivia koskaan. Puut palavat hitaasti kun ne eivät ole pienitty liian pieniksi. Markkinoilla olevat klapit ovat liian pieniä. Takkapuut voivat olla n.50cm pitkiä ja reilunkokoisia. Yksi pesällinen riittää kertalämmitykseen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tolopainen on tietenkin oikeassa: pieniä puita tarvitaan vain alussa sytyttämiseen. Jos puuvarasto on ulkona, puita kannattaa tuoda sisälle hiukan kuivahtamaan ennen polttamista.

    Mottimasa Mottimasa

    Itse kaadan puut aina samana talvena kuin pieninkin. Joskus olleet ylivuotisia rankoja ja ne ovat niin roskaisia ja pölisevät ettei niitä huvita käsitellä, kuivia toki. Paras tapa kait kuivattaa klapit olisi tehdä vaikka lavalle verkon sisään ja auringonpaisteinen seinänvierus paikka mihin kuivumaan, viimeistään heinäkuun alussa liiteriin, ovat kuivempia kuin 2 vuotta liiterissä kuivuneet. loppukesästä puu ei enää kuivu jos sade kastelee ja yökosteuskin lisääntyy. Viimekesinä ovat ilmat olleet niin huonot, että kun on tuoreena ja mielestäni melko kuivaakin klapia suoraan liiteriin tehnyt ja pinonnut ilmavasti tai nakellut harvaan kasaan, koittanut ilmakanaviakin tehdä niin aina tahtoo hometta tulla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 243)