Itsensä työllistäjiä katsotaan olevan Suomessa vähintään 150 000 eli noin seitsemän prosenttia työntekijöistä. Tyypillinen itsensä työllistäjä on luovan alan ammattilainen kuten muusikko, toimittaja tai näyttelijä, mutta heitä on entistä enemmän muillakin aloilla.

– Ilmiö on nähtävissä hoiva-alalla esimerkiksi fysioterapiassa, rakennusalalla ja kuljetusalalla. Iso pointti on se, että mikään ala ei ole vapaa tästä työsuhteen ulkopuolella työllistymisestä, sanoo työelämän tutkija ja valtiotieteiden tohtori Anu Suoranta.

Itsensä työllistäjille ei löydy työlainsäädännöstä omaa määritelmä, vaan käytännössä heidät rinnastetaan joko palkansaajiin tai yrittäjiin.

Ongelmia voi syntyä sosiaaliturvan suhteen, jos työntekijä katsotaan esimerkiksi työvoimatoimistossa yrittäjäksi. Tällöin yrittäjyys ei ole vapaaehtoista, mutta työntekijä joutuu silti kantamaan yrittäjyyteen liittyvät riskit.
”Näennäisyrittäjyys keino välttää työnantajavelvollisuuksia”

Tutkija Anu Suoranta kritisoi työnantajia siitä, että työn teettäminen näennäisyrittäjyytenä on tapa vältellä työnantajavelvollisuuksia ja -maksuja. Itsensä työllistäjällä ei myöskään ole oikeutta työehtosopimusten mukaiseen minipalkkaan, vaan hän hinnoittelee itse työnsä.

Moni joutuu alihinnoittelemaan työnsä ja osa elääkin köyhyysrajalla, vaikka työpäivät venyisivät pitkiksi.

– Prosessin ei pidä mennä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa niin, että jokainen joutuu yksittäisenä kamppailemaan sosiaaliturvansa puolesta. Ihmisen pitää voida luottaa siihen, että työyhteiskunta ja sosiaaliturvayhteiskunta toimivat. Yhteiskunnan pitää muokkautua työn muotoihin.

Yle Uutiset