Keskustelut Metsänhoito Paltamon biosellutehas

Esillä 7 vastausta, 151 - 157 (kaikkiaan 157)
  • Paltamon biosellutehas

    Merkitty: 

    Paltamon biosellutehas sai luvan,ympäristö -ja vesitalouslupa,Vaasan hallinto-oikeus lupasi.KaiCell Fibers aloittaa rahoitusneuvottelut,kustannusarvio 1,2 miljardia euroa.Lainvoimaa odotetaan päätökselle..Luontojärjestöt hakevat valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.Kainuulle merkittävä asia

  • Visakallo Visakallo

    Tolopainen on oikeassa. Suomessa maatilat alkavat olla jo EU:n suuremmasta päästä, peltoalan ollessa keskimäärin liki 50 hehtaaria, kun koko EU:n keskiarvo on jotain 7 hehtaarin paikkeilla. Lisäksi Suomessa tilat ovat usein osakeyhtiömuotoisia, eli suurempi hiki alkaa olla pankin rahoitusjohtajan ja tavarantoimittajien paidanselkämyksessä. Maatilojen kokonaismäärä tipahtamassa alle 40 000 kappaleen. Viljelyssä olevan maatalousmaan määrä on kuitenkin säilynyt lähes ennallaan. Kymmenen vuoden kuluttua Suomessa on enää n. 5 000 kotieläintilaa.

    Rukopiikki

    Ensimmäisenä Venäjältä alkaa arvaten puun ja energian tuonti. Suomalaisen metsänomistajan etu on se että Venäjä on ollut millainen on. Venäjän länsimaistumisen ja EU jäsenyyden myötä puulla ei olisi suomessa hintaa. Mitähän kuuluu niille Kiinan suurille metsätehdas hankkeille Venäjälle. Niistäkin joskus uutisoitiin.

    suorittava porras suorittava porras

    Voipi olla hankkeet Kiinan kohdalla hyvinkin voimissaan. Kävivät Suomessa kopioimassa uusimmat innovaatiot olemalla mukana isoissa tehdashankkeissa rahoittajana. Kun päästiin toteuttamisasteelle ,häipyivät vähin äänin sivummalle rahoineen tyytyväisinä saamistaan tiedoista ja kokemuksista. Soveltavat niitä sitten Venäjällä suomalaisten jäädessä nuolemaan näppejään ja kärsimään turhan ponnistelun seurauksista ja veloista. Kiina lyö samalla mahdollisen kilpailijansa ,joka on uhrannut resurssinsa hankkeeseen ,joka ei toteudu.

    Apli

    Täälläpäin on huomannut semmosen että mitä isompi maatila sitä tyhjemmät metsät, eläkeläisten metsissä on puuta vielä..

    Visakallo Visakallo

    Maatilojen metsiä on tyhjentänyt myös sukupolvenvaihdokset, joissa on maksettu vanhuksia sisaruksia eroon.

    ihmettelijä

    Kyllä se niin on että siat ja lehmät syö kyllä metsät tehokkaasti. Mitä enemmän niitä on, sillä sen vähemmän on puuta metsissä. Sitten kun ei ole mitään syömistä metsissä jäljellä tulee totuuden hetki eteen. Kovia riskejä otetaan, mutta se ei pelaa joka pelkää.

    Rukopiikki

    Täälläpäin isäntien metsiä on eniten tyhjentäneet naiset.

Esillä 7 vastausta, 151 - 157 (kaikkiaan 157)