Keskustelut Metsänhoito Pesimäaikaiset hakkuut

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 20)
  • Pesimäaikaiset hakkuut

    Parissakin ketjussa asiaa on sivuttu, avaan ihan oman keskustelun. Eli mitä tuumitte näistä pesimäajan hakkuista? Pyrittekö välttämään omissa metsissä, vai onko asia yhdentekevä?

  • Perassic Park

    Omakohtaisesti suon ainakin pesimärauhan linnuille. -Myös kesäkorjuukelpoisisa metsissä.

    Niin köyhä en ole.

    Timppa

    Tämä on nollsasummapeliä.  Tehtaat ja sahat pyörivät joka päivä.  Jos yhden metsä säästetään kesähakkulta, niin toisen metsässä hakataan.  Ostajat eivät odota.  Rahalle maksettava korko 12 kuukaudelta ja porukkakin työllistettävä.

    Kuten tuolla edellä kirjoitin, niin hakkuiden puolesta Suomessa metsät saavat olla tosi rauhassa.

    Metsuri motokuski

    En ole tössäni motonkopissa juurikaan huomannut että ainakaan kanalintuja olisi pesiltä lähtenyt hakkuiden aikana. Joitakin kuitenkin ja silloin merkitsimme pesät kuitunauhoilla. Mutta kun urani alussa ajoin kantoja ja risuja niin pesiä tuhoutui valtavasti. Varsinkin aukolla olevat kantokasat olivat erinomaisia pesimäpaikkoja. Oli keskellä metsää mm sorsanpesiä joista munat tuhoutuivat. Samoin muitakin pesiä valtavasti. Onneksi tuo kantovouhotus alkaa jo hiipumaan.

    puunhalaaja

    Kiitos kommenteista. Sellaisen yleistyksen rohkenen tämän lyhyen keskustelun perusteella vetää, että monet metsänomistajat voisivat hyvin pitää taukoa hakkuissa, mutta tehtaat toimivat niin, että taukoa ei voi pitää. Jos siis halutaan asiaan vaikuttaa, olisi puunostajien kehiteltävä jotain uutta systeemiä.

     

     

    jees h-valta

    Metsuri motokuskin kommentti vain kertoo kuinka paljon hyötyy linnut metsien käsittelyn vaiheista. Mutta toki myös pesäpaikkojen puutteesta. Olen ollutkin tyytyväinen omilla mailla olevan kantokasan unohtumisesta ja paikalleen maatumisesta. Kyllä siinäkin pikkulinnutkin aina kisailee joten pesiä ja itikoita karheessa on.

    kuusessa ollaan

    Suhteellisuudentaju on hyvä olla olemassa näistä asioista keskusteltaessa. Samaan aikaan tuskaillaan riistatiheikköjen puuttumisista (sinänsä hyvä asia), mutta samaan aikaan on 100 000 ha hoitamattomia taimikoita, joissa riistatiheikköä riittää vaikka kuinka paljon. Eipä taida Suomesta löytyä valtavia alueita, joihin tälläisiä taimikoita ei osuisi. Poikkeuksena erittäin karut männikkökankaat, joissa lehtipuustoa muutenkin vähän. Sama koskee pesimäaikaisia hakkuita, aika vähän on kuitenkin koko maan pinta-alasta vuotuisen jonkinlaisen käsittelyn alaista.

    harrastelija

    Jätkä: ” Klapintekijät jopa kuorivat koivunsa, eli Nila-aikaan kuori lähtee helpoimmin.”

    Pitää kyllä osittain paikkansa, mutta ajankohtana nila-aika on väärä, koska pinta menee siniseksi ja ei oikein passaa myyntiklapeihin!

    Muutoin kyllä olen itse kuorinut pieniä eriä kuorimaraudalla. Metrin pölli menee nätisti maata vasten kuorettomaksi. Aikoinaan tein myös ”riimaa” metsässä syksyllä ja lanssissa keväällä pinoon sitäkin työtä. Riiman teko oli mielestäni niitä rankimpia työvaiheita.

    Vieläkin näkyy joku klapin tekijä kuorivan kuorimakoneella kuidut kuivumaan ja tilauksen tullen sitten klapikoneella pieniksi.

    Muistaako Jätkä 1960-70 luvulta kun pöllit kuorittiin vielä laanissa pk-koneella?

    Jätkä

    En ole nähnyt pk-konetta, mutta yhden kesän kuorimme VK-16 koneella  kaikki sen alueen Kakkerlaakiuksen kuidut. Mä, Ku, Ko . Käsin syöttö ja käsin vastaanotto.

    Siitä maksettiin suhteessa aika hyvin,- urakkatyö ja me olimme nuoria ja voiman tunnossa.

    Rautatieasemilla kuorittiin valtavia pinoja. Ensimmäisellä asemalla meinasi niskakarvat noista pystyyn, kun näin ensimmäisen kerran kahdeksantuhatta mottia kaksimetristä koivua, jotka piti kuoria. Siinä Fortsonni huokasi pitkään ennekuin ne olivat lähes kuorettomia.

    Monet klapiurakoitsijat kuorivat puunsa, harvassa pinossa kuivattelevat katettuina ja tilausten mukaan tyrkkäävät klapeiksi myyntisäkkeihin tms.

    Nuo kuorimakoneet vain ovat kiven takana. Varaosia niihin kyllä saa, mutta jotkin osat ovat todella hintavia.

    pikkutukki

    Nythän saa uusia kuorimakoneita neljällä tonnilla . On tullut tekijä markkinoille .

    Jätkä

    En ole nähnyt VK:n veroista pikkukonetta käytännössä. Se työntää tukkiakin läpi melkoista vauhtia, eikä tarvitse isoa voimakonetta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 20)