Keskustelut Puukauppa Pesosen avoin kirje

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 619)
  • Pesosen avoin kirje

    Mielenkiintoinen yksityiskohta tj Pesosen avoimessa kirjeessä Kaipolan paperitehtaan lopettamisen tiimoilta oli, että kuitupuun kantohinnasta ei sanottu mitään.

    Pesonen luetteli melkoisesti Suomessa kustannuskilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä: dieselveron korotus, korkea sähkövero, korkeat palkat ja varmasti paljon muuta. Kuidun hinta tuli mainituksi vain metsästä eteenpäin.

  • Tolopainen

    Painopaperin teko on suurta haaskausta. Meillä on lisäksi postin palveluksessa 20000 ihmistä jakamassa turhaa paperia ja puhutaan säästöistä. Toiminta on kuin 1900-luvun alussa.

    Puuki

    Kopiopaperia ainakin tarvitaan edelleen.

    Kantohinnat varmaan saattoi jättää mainitsematta koska ne on laskeneet sen verran paljon kotimaassa.    Tämän vuoden ku-kuidun kantohintaan tarvittaisiin ~ 76%:n korotus jotta se vastaisi 2000-luvun alun  samanlaisen leimikon ku-kuidun hintaa.

    Tolopainen

    Kopioita otetaan vähän kun toimihenkilöt ovat etätöissä. Metsäkirjanpitokin voi olla sähköisessä muodossa, paperikuitteja ei verottaja vaadi.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Toivottavasti hallitus viher-vasemmistoa myöten huomioi Jusssi Pesosen kirjeen sisällön. Pesonen kuuluu siihen harvaan menestyneiden yritysjohtajien joukkoon, joita maassamme on. Lisäksi hän arvostettu ja vaikutusvaltainen laajemminkin. Pörssiyritykset hakeutuvat sinne, missä yrittämisen edellytyksen ovat heille parhaat.

    On sinisilmäistä uskoa, että isänmaan rakkaus Suomessa yrityksiä pitää, jos edellytykset sössitään. Lakot  ovat hyvä esimerkki valttikorttien poltamisesta, koska yhteiskuntavakaus ja häiriötön työskeltelyilmapiiri ovat olleet valtejamme. Kyllä meillä vielä pitkään tarvitaan sanomalehtipaperiakin, mutta saahan sitä Kontupohjasta  emämaasta.

    Apli

    Jussi puhui täyttä asiaa, toivottovasti paperiliiton ja hallituksen edustajat ottivat onkeensa asiasta.. Pesonen on hoitanut hienosti UPM:ää.. Diesel veron korotukset on ollu arkipäivää joka hallituksella, sitä esim on vaikea ymmärtää harvaan asutussa maassa.

    6tukki

    Onkohan metsäteollisuutemme jo tottunut liian hyvälle, kun lähinnä koronapandemiasta johtuen UPM:n voitto pudonnee kuluvana vuonna hieman alle 1000 miljoonan euron ja se saa toimitusjohtajan lähettämään avoimen kirjeen huolistaan. Pari vuotta sitten puhdasta voittoa tuli lähes 1500 miljoonaa ja viime vuonnakin lähes 1100 miljoonaa euroa.

    Avoimessa kirjeessä huolien syntipukiksi ei otettu niinkään koronapandemiaa, vaan tj näki syyllisiksi lähinnä ay-liikkeen ja työntekijöiden palkkakustannukset ja yrityksen verorasitukset, joista erityisesti dieselveron osuus tuntui olevan painoarvoltaan suuri. Kuitenkin UPM:kin verorasituksista yli puolet tulee palkansaajien maksamista veroista ja palkkoihin sisältyvistä sivukuluista.

    Koronapandemian vaikutukset ovat olleet suuria koko maailmantalouteen, mutta yleisesti jo talousasiantuntijat vahvasti uskovat, että viruksen rooli pienenee voimakkaasti jo ensi vuonna. Siksi olisi odottanut, että UPM:kin olisi jaksanut odottaa ensi vuoteen, vaikka tämän vuoden voitto pienenesikin muutamalla sadalla miljoonalla eurolla.

    Olikohan toimitusjohtajan avoimen kirjeen pääasiallisena tavoitteena kasvattaa veronmaksajien osuutta yrityksen kustannusten maksajana?

     

    Jätkä

    Kun Juuso pyöritti Uupuneita, riitti yleensä, että kun voittoa tuli, niin firmalla hyvin meni. Nyt on omistajana ”Kasvottomat amerikkalaiset eläkeläissäätiöt”, jotka pistävät tehtaita kiinni, jos voittomarginaali kutistuu jonakin vuosineljänneksellä.

    Suurpuunjalostusteollisuus on takonut vuodesta toiseen kolmen suuren voimalla yhteensä noin 3 Miljardia €uroa / joka vuosi VOITTOA!

    Tuossa pelissä on yleensä kaksi vaihtoehtoa: – Putoa itse, tai pudota kilpailija. Kun osa kioskeista menee kiinni, paranee auki jääneiden mahdollisuudet selvitä.

    Toisaalta ilmeisesti Suomessakin on noiden isojen konsernien johdossa sellaisiakin henkilöitä, jotka osaavat laskea tulevaisuuden päällekin. Vaikkakin on näyttöä, että ainakin on ollut sellaisia päälliköitä, jotka ovat veikanneet väärää hevosta. Ne munaukset ovat tulleet maksamaan sekä Firmoille, mutta myös Valtiolle ja veronmaksajille, mutta myös tehtaiden aina niin kadehdituille työntekijöille suunnattoman paljon. Monelle perheonnen ja elämän.

    Kun Suomalainen teollisuusyritys lähtee maailmaa valloittamaan, se ostaa konkursikypsiä tehtaita kovalla hinnalla. Kun Suomalainen teollisuusyritys myy tehtaita tai tuotantonsa esim Ruotsiin, menee erinomaisen hyvin tuottava teollisuusyritys helvetin halvalla Ruotsiin / Norjaan.

    jees h-valta

    En usko etteikö kyse ole pitkän aikavälin seurannan tuloksesta. Vaikka isot metsäfirmat on suomen parhaita voiton tahkoajia on niillä tiedossa myös että muissa maissa lähes järjestään saa edullisemmat työläiset, edullisemman verotuksen, edullisemmat kuljetus ja yleensä rahdituskustannukset. Ei tuo aivan pelkkää panettelua ollut Pesoselta, siteeksi tottakin. Onhan paperityöläinen todella suomessa kovaliksainen.

    mehtäukko

    Kovaliksaisuudella ja lakoilla kyykytyksellä on hintansa. Ei voi olla niin, että jos jollakin alalla on mennyt joskus hyvin, työntekijöiden on saatava entisen paljon lisäksi vielä lisää. Järjetön logiikka.

    Nyt ahosen klaanin peruilta eivät oppineet mitään. Ahneus voitti.

    Kalle Kehveli

    Pesosen palkka vastaa 100 paperityöläisen palkkaa. Eiköhän olisi ollut viisainta antaa ensin Pesoselle potkut.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 619)