Keskustelut Puukauppa Pinomittaus

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Pinomittaus

    Vieläkö muilla on noita pinomittauksia tehty hankintapuista? Itsellä oli juuri pieni hankintakauppa ja kuitupöllit otettiin pinomitalla. Tosi nopeesti kävivät mittaamassa valmistumisilmoituksesta.

  • Metsuri motokuski

    Kyllä. Edelleen käytössä.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Lumpin kanssa samaa mieltä, hyvin jyrkästi. Meillä on kohta kuidun ja energiapuun hankitakaupan alarajana 100 kiinto m³, jos painomittaus ei yleisty.

    Sitä en tiedä vieläkö täälläpäin joku pinoja kepillä mittailee.

    Itse olen saanut hyvän käsityksen kuormainvaakasta. Kahdessa pystykaupassa energia puulla käytetty, niissä molemmissa ihan kuitu tavara, Pääasiassa mäntyä ja koivua osa.
    Ensimmäinen kauppa oli ns kokopuukauppa, eli runko karsittiin katkaisukohtaan asti. 6 metriset katkaisematta ja karsimatta, latvat karsimatta. Tässä kaupassa sain ihan yllättävänkin paljon motteja puntarilla.
    Toisessa karsittua energiapuuta, ihan ok
    Kolmannella kerralla myin hankintakaupan karsitun energiapuun puntarilla. Siinä oli kuitutavaran lisäksi järeää leppää. Sain enemmän motteja kuin kasasta itse kepillä mittasin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Metsuri motokuski

    Tuo on totta mitä Taneli kirjoitteli. Itse olen huomannut myös että puntarilla saadaan energiapuuleimikosta enemmän motteja kuin motomitalla.

    Uskon että motomitta on kuitenkin tarkempi ja lähempänä todellista puumäärää. Olen myös sitä mieltä että puntarimittauksen muuntoluvut kuutioihin muutettuna eivät ole oikeat tai sitten ne eivät sovi kaikkiin leimikoihin. Puun kosteuspitoisuus voi vaihdella paljonkin samana ajankohtana eri kasvupaikoilla.

    Nyt taitaa hakkeenostajilla olla halua siirtyä kilowattikaupaan, jossa puuauton kuormasta otetaan näyte jolla kilowatit määritetään lämpölaitoksen portilla. Tiedän että näitä muuntolukuja jo kovalla tohinalla lasketaan. Tämä varmaan aiheuttaa metsänomistajilta paineita pistää energiapuukasoihin vauhtia teittensä varsilta. Nythän ne saavat lahota jo valmiiksi muutaman vuoden lämpölaitoksen piikkiin.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Olen metsuri motokuskin kanssa samaa mieltä siitä että motomitta on varmaan todellisempi kuin vaakamitta. Vaakamitan kertoimissakin lienee kehitettävää.
    Nyt oli kuitenkin puhe Pinomitasta. Uskon kyllä vaakamitan lyövän pinomitan mennen tullen ja palaten. Pino mitassahan ei juuri muuta olekkaa kuin arviointia. Ensin arvioidaan pyöreästä kasasta kehysmittoja ja sitten kasan tiheyttä. Pieleen menemisen vaara on kyllä erittäin suuri molemmissa. Sitten kaksi noin lukua kerrotaan keskenään, niin virheet vain lisääntyy.
    Vaakamitassa sentään se paino ihan oikeasti on mitattu asia. Kertoimet sitten ovat se epävarmempi osa.

    Keppimitta on niin työläs tapa että siitä on pyrittävä aktiivisesti eroon. Se on kaikkien osapuolien etu.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)