Keskustelut Metsänhoito Pirteät metsämiehet

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Pirteät metsämiehet

    Nyt tiiän miksi metsurit on aina hyvällä tuulella. Aloitin syksyn raivaus
    urakan motossa istutun päivän jälkeen ja voi sitä oloa kun painaa sahalla syksyisessä metsässä. vai oletteko erimieltä?

  • Raivaaja

    Pirteydestä en tiedä, mutta hirvikärpäsiä on nykyisessä raivauskohteessa liikaa. Jatkuvasti saa kaivaa näitä arjen sankareita kypärän alta. Muutenkaan mellä päin metsurit ei juuri hymyile. Varsin jurottavaa porukkaa. 🙂

    vänkäri vänkäri

    Kyllähän sitä mielellään sahaan tarttuu kun vielä kelit ja ötökät antaa myöten. Mutta täytyy sanoa että mielellään siellä kulkee ilman sahaakin, korvat kun soi jo puunjalostuksenkin jäljiltä niin hiljaisuus on toisinaan ihan mukavaa.

    Iron Man Iron Man

    Onko motokuskit sitten pahantuulisia,tiedä häntä.

    Raivaaja

    Kerran olin metsätien varrella kaverin kanssa ruokatauolla ja noin sadan metrin päähän tuli tukkirekka tekemään kuormaa. Kohta alkoi kuulla älytön kiroilu. Siis koko metsä raikasi kun tämä rekkamies kiroili. Kaikki mahdolliset kirosanat hirveällä huudolla. Minuutti taukoa ja sitten uudestaan. Ja uudestaan ja uudestaan. Koko tämän ajan hän lastasi kuormaa. Kaikki näytti kaukaa katsoen sujuvan hyvin joten jäi mysteeriksi miksi tuo kiroiluhuuto. Ei voi luvata pitkää ikää tälle pirteälle rekkamiehelle. Verenpaine oli varmaan aika hurjissa lukemissa. Kyllähän tuo näytelmä nauratti. Jospa tämä sai purettua paineensa, yritys oli ainakin kova.

    kisi

    Jos minä olisin ollut tuossa Raivaajan kuvaamassa tilanteessa korvinkuulijana, en varmaan olisi voinut välttyä kiusaukselta mennä kysymään, että mistä ottaa. Ei tuo nyt ihan tavallista kuitenkaan ole, vaikka kuuluuhan sieltä metsätyömailta milloin minkäkinlaista sadattelua.

    Pakko on (hivenen ihmetellen) todeta, että osa miehenpuolista taitaa todella NAUTTIA päristellessään sahojen kanssa syksyisessä metsässä. Jotkut oikein HUUDATTAVAT sahaa!

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Mukavaltahan se kuulostaa kun saha oikein vinkuu. Esilämmittelyt on muistettava tehdä, ettei leikkaa kiinni…

    Raivaaja

    Päivän tullessa täyteen lähtiessä kävelemään autoa kohti kypärä päässä kuulosuojaimet korvilla niin tulee joskus lauleskeltua. SiTten säpsähtää siihen että perhana taidan hoilata turhan lujaa. Suojaimet korvilla ei aina tajua sitä että tässä ei nyt ihan hissukseen lauleskellakaan. Sitten hätäisiä katseita ympärille ettei vaan kukaan päässyt todistamaan epävireistä hoilausta.

    6 m3 6 m3

    No tuossa tilanteessa ei käy niinkuin kolleegalle, joka asiakas käynnillä oli lauleskellut konetta korjatessaan.
    Hetken päästä talon emäntä oli tullut koputtamaan olalle ja kysynyt ystävällisesti: ”Onko sinua koskaan pyydetty ulos laulamaan?”

    Isäntä

    Kyllä kunto kasvaa kohisten kun koneessa istutun päivän jälkeen
    pari tankillista käy pyöräyttämässä. ja on ilo tulevaisuudessa koneella harventaa raivatut metsät

    Aukusti

    Ei kestänyt selkä poikasena justeeri-, pokasaha ja kirvesaikakaudella, pakkasessa ja lumessa kahlatessa.

    Piti alkaa tosissaan toteuttamaan haaveitaan fyysisesti kevyemmästä sisätyöstä.

    Onnistuinkin, ja nyt vanhana eläkeläisvaarina on mukava käydä harrastuksenomaisesti sahaamassa tankillinen tai pari päivässä sillloin tällöin ns hyötyliikuntana.

    Kiroilla ei tarvinnut silloin metsätyömiesaikana, saati sitten paperihommissakaan !

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)