Keskustelut Puukauppa Pohjoisen kuitupuumarkkinat uusiksi

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Kuitupuunkasvattaja

    Uskokaa tai älkää, mutta maailmalla on jo tehty kokeita, että miten tervasrosoa saadaan entistä ärhäkämmäksi ja tervasrosoa on levitetty tarkoituksella viljelymänniköihin.

    Tavoitteena on saada puu tuottamaan pihkaa mahdollisimman paljon. Sulfaattikeitossa puusta saataisiin sitten runsas mäntyöljysaanto ja toisenlaisessa uuttomenetelmässä pihka uutetaan kuumana erilleen ja loppu puuaines käytetään bioenergiaksi tai selluntuotantoon.

    Yhdysvalloissa on lisäksi tehty kokeita torjunta-aineilla, joiden käyttö aiheutti istutusmänniköissä voimakasta pihkanmuodostusta.

    Saas nähdä milloin Suomessa joku keksii, että tervasrosoa voisi hyödyntää. Epäilijöille voi vielä todeta, että pihkajalosteiden arvo voi olla moninkertainen hienopaperin arvoon verrattuna.

    Kurki

    Olisko vähän turvallisempaa tehdä tuota tevapuuta kuten sitä ennen vanhaan on tehty eli poistamalla kuori männystä etelän puolelta ja jättämällä kaistale kuorta, että puu pysyy hengissä.

    Kuitupuunkasvattaja

    Toki turvallisempaa olisi toimia kuten ennen Suomessa ja poistaa kuorta mekaanisesti.

    Maailmalla on vain haluttu olla tehokkaita. Yhdysvalloissa on levitetty torjunta-aine tai sientä lentokoneesta ennen harvennushakkuuta ja sen jälkeen ankara harvennus: Koko rivi istutusmänniköstä pois kerralla. Perässä vielä kone, jolla kannot on nostettu kuin potunnostokoneella.

    Ei tämä tehomenetelmä ole käsittääkseni ainakaan vielä aivan yleisessä käytössä, mutta kertoo vain, että asiaan suhtaudutaan maailmalla jo vakavasti.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)