Keskustelut Luonto Punkkien levittäjät

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 21)
  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei anneta vielä synninpäästöä, vaikka toki kaikilla nisäkkäillä on merkitystä ilmiössä. Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun tätä lukee… ”Hirvieläinten määrä voitaisiin tuplata, mikäli pienet ja keskikokoiset isäntäeläimet eliminoitaisiin, ja silti kaikkien puutiaisten eri vaiheiden määrät vähenisivät. Samalla borreliaa kantavien puutiaisten määrä laskisi nollaan, koska ei olisi isäntäeläimiä, jotka pystyisivät levittämään bakteereja.” 🤮

    Gla Gla

    Punkkien lisääntyminen levittää punkkeja muihin eläimiin, josta bakteeritkin riehaantuvat.

    suorittava porras suorittava porras

    Lienevätkö paikalliset rusakot olleet huolissaan punkeista ,kun pitivät äsken neljästään ”istuntoa” paikallisen lämpölaitoksen pihalla.

    Olen ollut koko ajan sitä mieltä ,että jänikset ja pikkupedot levittävät  punkkeja aivan eri tahtiin hirvieläimiin verrattuna. Nehän elävät jatkuvasti ongelman ytimessä eli punkkeja kuhisevan matalan kasvuston seassa keräten tiheään turkkiinsa kaikki mahdolliset ötökät. Pimeän tullen ja välillä päivälläkin pienet nelijalkaiset tunkeutuvat pihapiireihin ötököitä karistelemaan. Kumma kyllä moni vastustaa jänisten ja pikkupetojen hävittämistä asumusten liepeiltä ,vaikka pelkäävät punkkeja kuollakseen .

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vaikka eliminoitaisiin supikoirat ja jänikset (mikä olisi ensiksikin mahdotonta ja toiseksi haitallista kun jänikset kuuluvat ekosysteemiimme), borreliaa kantavien puutiaisten määrä ei todellakaan laskisi nollaan, koska

    1. puutiaisten määrään isoilla eläimillä kuten hirvieläimillä on iso vaikutus ja

    2. puutiaiset saavat meidän oloissamme bakteerit ym. taudit kyytiinsä useimmiten myyriltä ja linnuilta.

    Näin ainakin tähän saakka olen uskonut mutta voihan sitä ihminen aina erehtyä!

    Suorittavalle. Kyllä jänisten poisto asumusten läheltä on hyödyksi, mutta petoeläinten eliminointi on ymmärtääkseni enemmänkin haitaksi koska ne pyydystävät myyriä.

    Tuosta voi lukea oikeaa tietoa punkeista:

    metsanomistaja.blogspot.com

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Myyriä pääravintonaan käyttävät pedot (kettu, näätä, minkki, supikoira) pudottavat puutiaisaivokuume- ja borreliariskin kahdeskymmenosaan nykyisestä kun niitä ei tapeta. Punkkien toukat saavat 95 prosenttisesti nuo taudinaiheuttajat myyriltä (linnut ovat aivan marginaalinen ryhmä). Juuri seuraava vaihe punkkien kierrossa eli nymfit ovat niitä, jotka tartuttavat eniten ihmisiä (ja ne ovat siis lähtöisin myyristä, eivät supikoirista). Pääsyyllinen tähän kurjuuteen on pienpetojenmetsästyksenharrastaja. Kierto jatkuu sitten isoihin sorkkaeläimiin, joista niitä aikuisia punkkeja sitten tippuukin kustakin luupäästä tuhansia kesän mittaan. Ja niistä jokainen tuottaa tuhansia toukkia, jotka taas jatkavat kiertoa myyrien kautta, kun ne ketut tuli tapettua. Aikuinen punkkihan väijyy useimmiten metrin puolentoista korkeudessa juuri siksi, että saa runsaan veriaterian juuri sorkkaeläimestä.

    suorittava porras suorittava porras

    Kapikin on punkkien aiheuttama vitsaus. Montako kapista hirvieläintä on tullut vastaan? Kapisia pikkupetoja pyörii nurkissa tämän tästä.

    Mardy

    Kyllä on loputon ketju pohtia, mitä eläimiä erityisesti kannattaa poistaa luonnosta (vieraslajeja lukuunottamatta) ja parempi pyrkiä jonkinlaiseen tasapainoon ja hyväksyä luonnon reunaehdot. Pedot ajavat talvisin kauriita ja muita pihapiirin suojaan ja syövät esim maassa pesiviä lintuja, pihapiirin kasvissyöjät tekevät kasvustotuhoja, linnut nokkivat ja karhut repivät paaleja jne… Vajaan parin neliökilometrin pelto- ja metsäalueella ammuttiin yli 50 rusakkoa talvella, kun lumitalvi helpotti jälkien perässä menoa ja vielä kauden lopussa niitä oli ja ensi talvena taas yhtä paljon.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Luonnon tasapainoon kuuluisivat myös pedot. Nyt petoja on vähemmän suhteessa kasvinsyöjiin kuin mitä pitäisi olla. Tässä piilee yksi syy punkkitautien yleistymiseen. Ravintoketjujakin pitäisi ennallistaa siinä missä luontotyyppejäkin.

    Mardy

    Susi, karhu ja ilves ovat kyllä tehokkaimmat sorkkaeläimiä poistavat pedot, mutta  myös 2 ensimmäisen pelko ja mukana tulevat kotieläinvahingot estävät kantojen lisäkasvattamisen. Meillä on kasvinsyöjäkannat vielä pieniä verrattuna keskiseen Eurooppaan ja meidän tiheimmät valkohäntäpeurakannat ovat noin puolet tai kolmasosa USA:n tihentymistä neliökilometriä kohti, joten luultavasti kantojen kasvua kohti mennään ilmaston myötä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Otsikon aiheeseen liittyvä tuore blogi.

    http://www.luke.fi/fi/blogit/puutiaisista-ja-kauriista

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 21)