Keskustelut Metsänhoito Puuhuoltorahaston ”sponsoroima” tiehanke

  • Puuhuoltorahaston ”sponsoroima” tiehanke

    Gla

    Voinet valottaa tieinsinöörinä tien perusparannusta?
    Viimeviikolla keskustelin otsikossa mainitun instanssin tiehankkeesta jossa oli kysymys puuhuollon tarvitseman liikenteen turvaamisesta sekä paikallisten asukkaiden liikkumisesta koteihinsa.

    Kyseisessä hankkeessa käytettiin muunmuassa suodatinkangasta.
    Tientekijöita ”haastatellessani” muina miehinä kysyi mitä rakennetta korvaamaan he tuon kankaan laittavat. Katsoivat hieman ”viistoon”, kertoivat kankaan olevan erottamassa eri rakennekerroksia etteivät sekoitu keskenään.
    Mistähän johtuu tuo näkemysero suunnittelun ja toteutuksen kesken?

  • jees h-valta

    Kun nyt tuli pikaisesti lukaistua on oma kokemus viimeisestä juuri Caballistan ja Glan ajatelmien mukainen. Eli suodatinkangas tai miksi sitä oikein kutsutaankaan laitetaan pohjaa vasten ennen tuotuja murskekerroksia. Pidän tuon tavan aivan välttämättömänä ainakin pehmeissä notkelmissa. Kuten hyvät ojarummut oikein mitoitettuna ja myös pohjan pitää tehdä niin että turhia pehmeitä vältellään viimeiseen asti. Eli vaihdetaan tien ympäriltäkin pohjasta vaihtureita aina kun mahdollista.