Keskustelut Puukauppa Puulla on kysyntää

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Puulla on kysyntää

    Uutiset ovat kertoneet puunkysynnän heikentymisestä. Paikallisesti kysyntä saattaa kuitenkin olla yllättävän kovaa:

    Porvoossa tapahtui outo rikos keskellä kirkasta päivää.
    Porvoon Haikkoossa sijaitsevan omakotitalon omistajaa kohtasi yllätys hänen saapuessaan kotiinsa keskiviikkona kello 12.45.

    Tuntematon henkilö oli kaatanut talon pihalta täysikasvuisen koivun ja pilkkonut sen rungon lyhyemmiksi pätkiksi. Pätkät oli nostettu henkilöautoon kiinnitettyyn perävaunuun.

    – Omistaja ehti nähdä jonkun poistuvan autolla, kertoo ylikonstaapeli Esko Kares Porvoon poliisista.

    Koivuvarkaan henkilöllisyys ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa.

    IS

  • kisi

    Oksat oli sentään vissiin jätetty pihalle? Jospa varas tulee yön pimeydessä vielä niitä hakemaan – saahan niistäkin hyvää klapia. Ottakaa varas kiinni!

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Tepon Jaskan ovikello oli soinut illalla, niin oli olleet Hankkijan miehet oven takana ja olivat kysyneet että ”tarviitko kuivia koivuhalakoja”?
    Jaska että ”en tarvii”. Aamulla oli huomannut että halkopino oli hävinnyt pihalta.

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)