Keskustelut Metsänhoito Puuston kasvu

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Puuston kasvu

    Ketjussa ” Metsäväki on vanhoillista ” on mm väitelty puun kasvusta.
    Tässä mitattuja lukuja yhdestä kohteesta:
    Kasvupaikka on ent pelto, loiva länsirinne ja ravinteisuus vastanee vähintään lehtomaista kangasta, sijainti Etelä-Savon pohjoislaidalla. Istutus tehtiin vuonna 1992 avojuurisilla koivuntaimilla avokesantoon kynnettyihin multapenkkeihin, tiheyteen 1600 r/ha.

    Ensiharvennus oli v 2006, jolloin kertymä oli koivukuitua 30 m3/ha ja kasvamaan jäi 900 r/ha. Toinen harvennus tehtiin tänä syksynä, kertymä oli koivukuitua 53 m3/ha ja kasvamaan jäi 100 m3/ha, runkoluku 500 r/ha, keskiläpimitta 17 cm rinnankorkeudelta ja valtapituus 18 m. Nyt se saa kasvaa vajaat 10 vuotta rauhassa, sitten vielä harvennus 250 runkoon ja ylispuiden poisto viimeistään 40 v ikäisenä. (Alla on jo nyt melkein täystiheä kuusentaimikko)
    Kahdenkymmenen vuoden aikana tämä kuvio on siis tuottanut puuta 30 + 53 + 100 m3/ha eli yhteensä 183 m3/ha. Vuotuinen keskikasvu on ollut yli 9 m3/ha taimesta alkaen ja parhaan kavun aika on vasta edessäpäin.

    Selvästi parempiakin kohteita ja kasvuja löytynee varmasti toisilta palstalaisilta. Laittakaahan lukuja näkyviin sekä hyvistä, että huonokasvuista kohteista niin päästään ruotimaan niitä ja varsinkin taustalla olevia tekijöitä porukalla.

    Viimeisimmästä hakkuusta on myös tuotostiedot ylhäällä. Hakkuun teki motoyrittäjä, hänen tuotoksensa oli 7 m3/h ja hän laskutti hakkuusta 11 e/m3, joten hän sai 77 e/h. Hakattujen runkojen keskijäreys oli 115 l/kpl. Moton ajanmenekin laskin siitä kun kuski tuli palstan laitaan ja lähti iltasella kotio, eli se sisältää myös tauot yms.
    Ajon hoidin itse, kalustona oli maataloustraktori, pieni kärri ja kuormaaja. Keskimääräinen kuormakoko oli 3,5 m3 kolmemetristä koivukuitua ja tunnissa tuli pinoon 6 m3. Ajomatka oli 100 m ja ajanmenekki sisltää myös kaikki tauot. Laskennallinen ajopalkka itselleni oli 6 m3/h* 5 e/m3 eli 30 tunnissa.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Hyvin on koivikko kasvanut nm.Savolainen Metsämies.Hyvin on tuotostiedot näköjään kirjattu,ei ole mututuntuman varassa.Kahdenkymmenen vuoden päästä koivutukkia katkaisuhoidossa kuviolla melkoisesti.

    metsä eemeli

    Koivikko on istutettu -75,76 ja77 yhteensä 8ha.Avojuurisia oli taimet.1siipisellä auralla kynnetty istutusurat.Taimet istutettu viilun pohjaan.Vuosina-87-88 keräsin tyvestä haarautuneet koivut pois.Siihen aikaan sai vielä tehdä 2m kuitua.Ensiharvennukset tein vuosina-91,92 ja-93.v2010 harvensin 3ha ,jäi noin600 runkoa/ha.Nyt menossa 3ha harvennus,jää noin 500 runkoa/ha ja ensi syksynä harvennan loput 2ha.Vielä kerran harvenna osan alasta ennen päätehakkuuta.Kaikki koivut on aikanaan pystykarsittu,on vara valita vain huonommat puut pois..
    Itse olen hakkuut tehnyt ja ajanut moottorikelkalla koivut tien varteen.
    V2010 hakkuun jälkeen on poistuma ollut yhteensä 732.6 kiintoa josta tukkia on 110,3 kiintoa ja sahakuitua 86,6 kiintoa.Loput on kuitua. Polttopuuta on kertynyt myös aika paljon.

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)