Keskustelut Tekniikka Raivaussahan terä vinossa

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Raivaussahan terä vinossa

    Tämän syksyn raivaukset tehty, eikä tuota nyt niin paljoa ollutkaan.

    Jonsered (kevyt ja pienimoottorinen malli, olisikohan 2107 tms.) kulmavaihde vääntyi jostain syystä niin, että vasemmalla puolella terä on n. kolme senttiä ylempänä kuin oikealla puolella. En saanut väännettyä takaisin ja en oikein keksinyt mitä ruuveja olisi pitänyt löysätä. Voi olla jopa niin että putki on vääntynyt, välillä terä jumitti isompiin leppiin ja joutui sähläämään.

    Raivuri pelaa kuitenkin normaalisti ja huomasin, että terän kallistus olikin oikeastaan hyväksi ahtaissa paikoissa, kun poistettava oli oikein lähellä selvästi pienempää jätettävää puuta. Näki tarkemmin, missä terän reuna menee. Purua tuli jossain kohtaa silmäsuojaan vähän enemmän.

    Kysymys kuuluu, onko tuosta pidemmän päälle haittaa sille sahalle? Kahden vajaan päivän perusteella ei vielä oireita.

  • Metsuri motokuski

    Oliskohan tuo kulmavaihteesta vääntynyt. Jos kulmavaihteen akseli vääntyy noinkin paljon niin varman ongelmia tulee.

    Niko

    Kiitos vastauksista.

    Kulmavaihde on kiinni neljällä kuusiokoloruuvilla, jotka on kulmavaihteen yläpuolella. Vaikka ne löysyttää, ei tapahu mitään eli edellenkään ei sa käännettyä koko mötikkää, vaikka tuin terän kiilaksi auton renkaan ja maan väliin ja kuinka kahvoista väänsin.

    Onko se sitten putki kiertynyt jos kulmavaihde on putkeen hitsattu, ninkuin vaikutaa?

    kuusessa ollaan

    Olisko kulmavaihteessa lukitus ja putki olisikin kääntynyt kytkimen päästä?
    Periaatteessahan se runkoputki on vain pätkä alumiiniputkea, jonka päissä on puristusliitoksella kiinni kulmavaihde ja kiinnike moottoriin…

    Petri Petri

    Siis onko Jonseredissa kulmavaihde hitsattu runkoputkeen!?

    Itselläni on kokemusta Stihlin raivaussahan kulmavaihteen kiertymisestä kolmisiipiterällä ja ruohokulmavaihteella. Kun kolmisiipiterä napsahtaa kiveen kiinni, tärskäys on niin kova, että se saattaa pyöräyttää hieman kulmavaihdetta.

    No, korjaustoimenpide on helppo. Yksi ruuvi kulmavaihteessa hieman löysemmälle ja vedetään kulmavaihdetta hieman ulos. Sen jälkeen kulmavaihteen asennus oikeaan asentoon ja kiristysruuvi kiinni. Helppoa.

    Olen huomannut, että vaikka kuinka noita kiviä yrittää 3-siipiterällä varoa, niin joskus se terä vaan osuu kiveen. Bad luck.

    Raivausterälle minulla on toinen kulmavaihde ja raivausterällä vastaavaa kiertymisilmiötä ei ole koskaan sattunut.

    Niko

    Tuskin se hitsattu on, yritin kuvata vaan että aika kovasti on jumissa. Muita pultteja ei ole näkyvissä, joten noista sen on tarkoitus löystyä. Ei vaan tunnu siltä. Täytyy visssiin ottaa joku kuumennussysteemi tuohon avuksi. Ja tutkia sieltä yläpäästä.

    Svedu Petteri

    Putken jommasta kummasta päästä kiinnitys on irronnut ja rakenne kiertynyt kehällä.

    Al-putki on todella vääntöjäykkää ja sitä et helpolla saa kieroksi väännettyä metsässä ilman, että putki taipuu samalla.

    Husqvarnan noin vm. 2005 sahassa valettu kulmavaihteen osa tulee AL-putken päälle. Valuosassa on hahlo. Kahdella ruuvilla kiristetään valuosaa niin, että se puristuu putken päälle kiinni. Itsellä kulmavaihe pyöri putken päällä, vaikku ruuvit oli tiukassa. Tein AL-putkeen putken suuntaisia uria noin 20 kpl terävällä piikillä. Laitoin myös ruuvilukitetta. Lopuksi ruuvit tiukkaan. On tämän jälkeen pysynyt paikoillaan.

    Hiluxmetsuri

    Tuo kulmavaihteen kiinnitys pelkällä puristuksella ja valuosan sekä putken välisellä kitkalla on hyvä asia.

    Jos kulmavaihde olisi ihan yhtä puuta ( siis metallia tässä tapauksessa) olisi vääntöjumitilanteessa heikko kohta jossain ylempänä. Tai sitten terä murtuisi.

    Jos saha jää jumiin puuhun eikä terää saa vedetyksi pois, kohdistuu terään melkoinen vääntö jos sahan laskisi maahan suorilta. Mutta kun kulmavaihde hieman joustaa eli sallii kierron, voi sahan laskea sivulle ilman niin mahdotonta vääntöä koska sarvet ottaa maahan ennenkuin itse moottoriosa. Tää kävi mulle kerran, nöösi kun olen. Homma kuitenkin jatkui msahan autettua rsaha pois pulasta… 🙂 ja kaikki oli ehjää, mitä nyt kulmavaihde hieman vasemmalle kallellaan.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)